Mahatauti ja hyttyset

Kuukauden reissaamisen jälkeen Aaron sitten otti ja sairastui "iskän mahatautiin". Edellisenä iltana huomasin, että poika on vähän kuuma, sitten kuuma ja lopulta oli jo pakko hakea kuumemittari. Kuume nousi tosi nopeasti 39 asteeseen ja maha oli kipeä.Yöllä sitten alkoi kakka lentää:-@. Onneksi olin illalla ollut kaukaa viisas ja laittanut pojan alle pyyhkeen, samassa sängyssä kun nukutaan. Kuume oli yöllä tosi (huolestuttavan:-/) korkealla, mutta aamun tullen tilanne näytti jo valoisammalta. Päivä sitten lepäiltiin ja hypättiin vessassa. Illalla poika oli jo simpukankeräyskunnossa ja oltiin hetken aikaa rannalla.

Viime yönä ei noustu kuin kerran vessaan ja tänään ollaankin jo oltu shoppailemassa Kutalla. Poika raukkaa pidetään kyllä nälässä, että maha saisi vähän rauhoittua. Tilanne on siis ohi ja kaikki suht ok. Toivotaan, että päästiin näin vähällä. Kyllä tuo lapsen sairastaminen repii sydänjuuria myöten, silmällistäkään en ensimmäisenä yönä nukkunut...

Toinen ärsyttävä riesa on ollut hyttyset (tai jotkut muut purevat oliot). Ensin oli Henkan naama aamulla paukuroita täynnä, nyt kohteena on ollut Aaron. Henkan pelasti rakas valkoinen huivini, joka on tällä reissulla toiminut aurinkosuojana rattaissa, alustana rattaissa, rantapyyhkeenä, auringonottoalustana, peittona, kantoliinana, sarongina Jarilla, tietysti huivina ja nyt matkasängyn peittävänä "hyttysverkkona". Matkalle kannattaa siis ottaa mukaan huiveja. Kaksi riittää, mutta käyttö on kovaa.

Tänään aamulla Aaronin pientä naamaa koristi 10 komeaa paukamaa, puhumattakaan muista osista miestä. No, nyt nukkumaan mentäessä poika on kyllästetty Offilla. Toivotaan että puree myös täällä.

Tänään oltiin siis ostoksilla Kutalla. Osteltiin myös tuliaisia. Kummipojille tiedoksi, mielettömät uikkarit tulossa (älä pelästy Valtteri, Maija Mehiläispukua ei ollut enää sinun kokoasi..)!Aaron sai koko reissun havittelemansa "Ben 10 -kellon". Kellohan se ei ole, vaan kellonnäköinen vekotin, jolla pystyy heijastettavina kuvina luomaan mitä merkillisimpiä hirviöitä. Voi onnen määrää:-).


Huomenna on viimeinen päivä Balilla, illalla sitten suuntaamme takaisin kohti Kuala Lumpuria. Jari täällä haaveilee jo Pizzaservicen pizzasta, minä Makuunin karkeista ja Aaron yökylästä Jyrkillä ja Mialla. Ihanaa on ollut, tulemme varmasti joskus uudestaan. Uskomatonta, miten aika oikeasti rientää, kun on huippukivaa.

PS. Kuvia tulee aikanaan jos ja kun pääsemme nopeamman yhteyden ääreen. Täältä yhden kuvan lähettäminen vie n.15 minuuttia. Seuratkaa siis myös vanhempia julkaisujamme.

Parturissa

Tuli sitten käytyä parturissa. Omavarainen kypärä alkoi olla sitä luokkaa ettei vastaantulijat enää tienneet mistä päästä tämä koira puree. Lähdimme hotellilta vasempaan ja ensimmäinen hotellin kulmalla oleva ei tietenkään kelpaa, naisväelle. Toinen alan liike löytyi muutaman sadan metrin päästä ja se vaikuttikin aivan toimivalta paikalta. Nämä monialaosaajat mainostivat ikkunassaan kampauksia, hiustenleikkuuta, manikyyriä, pedikyyriä, hierontaa, maitokylpyjä, hiustenpidennyksiä, irtoripsiä, puhdistavia kaloja ym. ym. Tämän täytyy olla hyvä paikka! Eikun sisään ja hiuksia lyhentämään.

"Kampaamossa" pyöri ainakin neljä tyttöä, yksi poika ja yksi nainen. Kerroin tarpeeni pojalle joka innokkaasti tarttui kiinni leikkuukoneeseen ja tiedusteli että masiinallako ajellaan? Kerroin kohteliaasti että saksilla voisi olla helpompi säilyttää aiempi malli millin siilin sijaan. Poika katosi. Istuin kampaamon jakkaralla ja seurasin henkilökunnan kiivasta puhelimenkäyttöä. Melkein jokainen koitti soittaa jonnekin. Ahaa! He ilmeisesti koittavat tavoitella sitä henkilöa joka osaa käyttää saksia.

Kymmenen minuutin kuluttua kukaan ei ollut saanut ketään kiinni ja minulle tarjottiin hiusten pesua. Kerroin että olen suoraan suihkusta tulossa, mutta ei auttanut. No mennään sitten virutettavaksi kun se kuulemma kuuluu hintaankin. Ja saapahan henkilökunta hieman lisäaikaa saksijan tavoitteluun.

Eipä ole hiusten pesu sattunut koskaan aiemmin yhtä paljon. Putipuhtaita hiuksia kun painetaan vasten kalloa, vedetään alaspäin ja samalla lasketaan vettä joukkoon, on kitkakin jonkinmoinen. Taisi olla ainoa tavoite tällä "pesulla" saada minut suuttumaan ja katoamaan. Ei ollut muuten kaukana. Kestin kuitenkin kuin mies (kyynel silmäkulmassa) ja kohta pääsinkin takaisin leikkuupallille. Puodissa ei kuitenkaan vieläkään näkynyt yhtään uutta naamaa. Saksi-ihminen oli mitä ilmeisemmin tavoittamattomissa.

Hetken kuluttua sain ylleni asianmukaisen kaavun ja paikan Lady lähestyi minua takaapäin sakset kädessä. Peilin kautta katsottuna nuo sakset näyttivät mustakahvaisilta Fiskarsin askartelusaksilta. Juuri samanlaisilta joilla Aaron leikkaa kotona Salama Mc Queenin kuvia. Voihan olla että puheluyritysten tarkoituksena oli saada asianmukaiset sakset salonkiin. Nainen tarrasi hiuksiini kiinni ja kysyi tulkin välityksellä että onko tämä sopivasti, vai otetaanko enemmän? Tyydyin tähän muutamaan senttiin. Lady kaapi hiuksiani sormiensa väliin sellaisella raivolla että taas tuli kyynel silmäkulmaan, ja cut-cut-cut hiukset lyhenivät, askartelusaksilla ilman kampaa. Tai no, kai tämä Ladyn 5-piikkinen toimitti sitä kamman virkaa. En tiedä kumpaa jännitti enemmän, sillä koko Lady tuntui tärisevän. Se tuntui päässäni ja sen näki jopa peilistä. Siirryttäessä pulisonkeihin ja niskavilloihin Lady kaivoi taskustaan partaveitsen. Ei hyvä Jumala! Nyt lähtee henki! Katsoin peilin kautta Satua ja poikia, he ristivät kätensä, minä suljin silmäni.

Operaation päätyttyä Lady tiedusteli, tulkin välityksellä, lopputuleman laatua. Tiirailin itseäni peilistä. Mietin että missä olen nähnyt samanlaisen maiseman? Ainiin! Niitähän on täällä jokaisen mäen rinteellä. Riisipellot pengerretään vuorten rinteisiin juuri tällä samaisella tavalla. Muistaakseni joskus 80-luvulla oli muotia leikata niskaan tällaisia porrastuksia, mutta ei sentään koko poijuun! En saanut sanaa suustani vaan lätkäisin 40 000 rupiaa kassaneidille ja jatkoimme matkaa hymyssäsuin kohti rantaa sanomatta sanaakaan. Jopa Aaron oli hiljaa, kerrankin. Vasta viiden minuutin kuluttua Satu repesi nauramaan! Kauanpa se kesti.

Nyt on siis tukka mallillaan, mutta onneksi se ehtii kasvamaan ennen kotiinpaluuta. Ja kaikille vahingoniloisille tiedoksi: En todellakaan aio lisätä kuvia tähän tekstiin. Tulkaa tänne katsomaan jos kiinnostaa miltä riisiviljelmät näyttää!!!

Nyt päivää myöhemmin ja hiukset pesseenä ja useasti kastelleena voin todeta, että ei se nyt niin kauhean paha ole, kunhan muistaa kastelun jälkeen hieroa karvat kallonmyötäisiksi. Jälleen kerran on pakko lainata Kahmaa: VOI HEMMETTI!!!

Ubud-Sanur

TIEDOTUS MUMMILLE, VAARILLE, JYRKILLE, MIALLE, ANNELLE JA OSKULLE ja muillekin: Mää oon oppinu tänään uimaan!
T:Aaron

Ja sitten näihin vähäpätöisempiin asioihin. Ubud on siis taaksejäänyttä elämää. Mukavaahan sielläkin oli, mutta kuten Satu tuossa omassa jorinassaan mainitsikin, paikka soveltuu paremminkin aikuiseen makuun. Henksu oli kuitenkin myös täällä paikallisten ravintoloitsijoiden suosikki. Toki kylästä löytyy lapsillekin ohjelmaa, kuten apinametsä ja norsupuisto. Norsupuistoja taitaa Ubudista löytyä ainakin kolme. Paras ja ainoa oikea puisto kuitenkin sijaitsee Tarossa puolen tunnin automatkan päässä. Kilpailu näiden kolmen välillä taitaa olla ilmeisen kovaa. Mainitsemani puiston 10-sivuisesssa esitteessä oli yksi kokonainen sivu varattu varoituksiin huijaripuistoista ja niihin vievistä taksikuskeista. Ei tainnut varoitukset olla turhia, sillä saman tein kun itse hyppäsimme taksin kyytiin, alkoi kuljettaja ehdottelemaan muita puistoja. Pitäydyimme kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassamme. Itse puisto oli todella siisti ja viihtyisä. Norsuja pääsi jopa ruokkimaan ja koskemaan aivan ilmaiseksi! Puistossa on myös jonkunmoinen hotelli sekä luonnollisesti ravintola. Hintataso ravintolassa oli sikamainen, samoin puiston sisäänpääsymaksu ja elefanttisafari. No kaipa ne rahat menevät hyvään tarkoitukseen Sumatran elefanttien hyväksi.

Ubudin hotellimme, Sri Ratih, oli ihan ok. Uima-allas riitti Aaronille vallan mainiosti, eikä 24€:n hintakaan ollut päätä huimaava. Ruoka siellä oli kuitenkin melko kammottavaa. Kaikki maistui samalta vanhalta rasvalta. Toki eipä noiden annostenkaan hinta ollut kuin hiukan reilun euron. Jos sinua kuitenkin kiusaa mielikuva Ranskalaisesta Antoniosta, joka laittaa lähes olkapäilleen ulottuvat tummat hiuksensa "ponnarille", pukee ylleen valkoiset läpikuultavat string-uimahousunsa ja kirmaa pikkusormi tanassa uima-altaalle,niin tämä ei ole sinun hotellisi.

Viimeisen illan koittaessa Ubudissa tuli mieleemme että eihän meillä ole vielä majoitusta seuraavassa kohteessamme. Niin ja kai se seuraava kohdekin olisi hyvä päättää ennen hotellin hommaamista. Eikun booking, ratestogo ja uusi tuttavuus indo ankaraan käyttöön. Kutalta ei tuntunut löytyvän mitään järkevää majoitusta. Sanurista puolestaan löytyi sopiva indo.com:n kautta. Varasimme siis sen. No eipä se taaskaan mennyt ihan putkeen. Puolen tunnin kuluttua tuli sähköpostia indosta, että varaamamme majoitus ei olekaan vapaana. Tarjosivat kuitenkin toista vaihtoehtoa vielä hieman edullisemmin. No sehän vain meille sopi. Edellisellä kerralla kun kyselimme samaisesta hotellista huonetta, hinta oli kolminkertainen tähän verrattuna. Erinomaista palvelua indo.com:lta. Suosittelen!

Sanurissa siis ollaan ja nautitaan päivisin auringosta ja iltaisin reggaesta. Hotellin ravintola on tuossa kulman takana ja siellä on joka ilta elävää musiikkia eli ei tarvitse kuin istua omalla terassilla niin voi nauttia paikallisista huippuartisteista. Aaron siis oppi tänään uimaan ihan ilman kellukkeita. Pikkuisen mies oli ylpeä saavutuksestaan. Toki tuolla 8 tunnin päiväharjoittelulla on syytäkin jotain tapahtua. Kiduksia sillä ei näytä vielä olevan ja kyllä se ainakin yöt tuntuu pystyvän olemaan kuivalla maalla. Voipi olla että iskällä ja pojalla on uusi harrastus kunhan päästään takaisin kotiin.

Sitten niihin ikävämpiin asioihin. Vatsatautiin. Nyt se on siis täällä, mutta onneksi vain minulla. Se alkoi perin poikkeuksellisesti 39,8 asteen kuumeella ja vasta seuraavana päivänä sai rientää vessaan oikein tosissaan. Kuume nousi illalla ja nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään. Onneksi koin ilmestyksen. Indonesialainen pikkupoika kertoi minulle suomeksi että minun tulee maata ikäänkuin levynä vatsallani omassa nurkassani sängystä niin sitten se kuume menee ohi. Paljonkohan sitä kuumetta oli oikeasti? Toimin ohjeiden mukaisesti ja kuume katosi. Kiitos pikkupoika!

Ubud

Mieletön lomaviikko loman sisällä on siis ohi. Amedissa kaikki oli täydellistä, hotelli, uima-altaat, mustahiekkainen ranta, simpukat, ruoka, sukellukset, ilma, ihan kaikki! Mahtaakohan enää mikään muu paikka tuntua miltään?! Ihanaa oli myös saada pieni hengähdystauko lastenhoidosta omien sukellusten takia. Vedessä on niin hiljaista ja rauhallista, saa olla yksin omien ajatustensa ja ihanien maisemien kanssa.




Painiskelin itseni kanssa pitkään lastenhoitajan ottamisen suhteen. Lähinnä Henkan takia -turhaan. Respan kautta köytyi täti, joka ei osannut englantia juuri ollenkaan. Milk, eat, drink ja sleep kuuluivat kuitenkin hänen tuntemiinsa sanoihin ja sehän riitti. Ensimmäisenä päivänä, kun tulimme sukeltamasta, Aaron löytyi sängystä itkemästä. Ajattelin, että siihen loppuivat sukellukset. Syy ei kuitenkaan ollut tätissä, vaan siivoojassa, joka oli tullut siivoamaan huonetta ja jonka tullessa Aaron oli luullut äitin ja iskän jo tulevan... Henkka oli juuri heränneenä tyytyväisenä tätin sylissä.



Päätimme siis jatkaa tätin palkkaamista. Menin sitten ja kerroin respassa, että haluaisimme taas ottaa lapsenvahdiksi sen vanhemman naisen, joka oli jo ollut meillä. Seuraavana aamuna tätin tullessa tajusin tätin olevan korkeintaan minun ikäiseni... Vanhempi nainen siis:-/. Täti oli myös yön aikana viisastunut ja toi mukanaan Aaronille tikkareita ja keksejä. Kuten arvata saattaa, tästä lähtien täti oli tervetullut lapsenvahti. Henkka nukkui aina lähes koko ajan ja Aaron ja täti pelasivat pelejä ja täti luki Aaronille suomalaisia lastenkirjoja. Tämän lisäksi poika lahjottiin iltaisin jäätelöllä ja banana splitillä... Pikku irtiotto teki varmasti kaikille hyvää.




Tätiltä opin myös balilaisen lapsenkantotavan, joka on yksinkertaisuudessaan nerokas. Lapsi istuu huivin tai sarongin päällä ja painon saa pois omilta käsiltä. Henkka liikkuu nykyään suurimman osan ajasta noin. Ei tarvitse pitkää kantoliinaa eikä monimutkaisia sidontoja. Opetan halukkaille kotiuduttuani.

Onneksi varauduimme Amedin ja Ubudin reissuille jo Sanurissa ostamalla vauvanruokaa useammaksi viikoksi. Vauvanruokapurkkeja ei ole sittemmin näkynyt, kananmaksajauhetta sun muuta sellaista löytyy kyllä. Nan2 jauhetta on tarjolla kaikissa kyläpahasissa:-@. Tuo Nan ei tule kyllä meiltä loppumaan, sillä viikko sitten Jari löysi rinkasta irtileikkaamani annosteluohjeen josta selvisi, että olemme koko alkureissun ajan tehneet maidosta puolet liian laihaa... Valkoisen jauhon kantaminen ei siis lopu, sitä on rinkassa vielä Suomeen palatessammekin.


Matka tänne Ubudiin sujui siis rattoisasti. Olen jo varsin kehittynyt kahden lapsen takapenkkiviihdyttäjä.Pikkuhiljaa matkan jatkuessa on kai päätettävä oma elämänkatsomuksensa/ vakaumuksensa, kun Aaronin kysymykset ovat luokkaa; miten ihmiset on tulleet tänne maailmaan ja kuka on laittanut kalat veteen.

Matkalla meille myös selvisi, miksi ihmiset jatkuvasti kertovat meidän olevan todella onnekkaita, kun meillä on kaksi poikaa. Kuljettajamme kertoi meille, että maansa, talonsa ja paikkansa kyläyhteisössä voi jättää vain pojalle, ei koskaan tytölle. Mikäli ei ole omia poikia, perintö jätetään esimerkiksi veljenpojalle tai muulle suvun jäsenelle. Hän myös kertoi, että Balilla voi miehillä edelleen olla useampia vaimoja. Useita vaimoja otetaan pojansaannin varmistamiseksi, mutta käytännössä vain rikkailla on varaa moneen vaimoon.

Nyt siis ollaan täällä Ubudissa, jossa minä en oikein viihdy. Ilma on sateinen ja KAIKKI on kosteaa. Mikään ei kuivu ja lapsista lähtien kaikki tuntuu ällöttävän likaiselta. Vaikka hotellimme on periaatteessa ihan hyvä, kosteus saa kaiken lian, roskat ja hiukset (joita tosiaankin lähtee minun päästäni miljoonia) liimaantumaan lattiaan ja vaikuttamaan siltä kuin olisi todella likaista. Kaipaan merta, aurinkoa ja tuulta. Onneksi ollaan täällä vain muutama päivä.

Eilen käytiin apinoita katselemassa apinametsässä. Apinat olivat siellä vapaina ja pienetkin poikaset olivat nähtävissä ihan kosketusetäisyydeltä. Apinoita sai ruokkia ja ellei ruokkinut, ne osasivat itse kiivetä reppuun hakemaan kaiken ruoaksi kelpaavan. Apinametsän lisäksi kävimme ihanissa kahviloissa, tinkailimme tavaraa torilta, ostimme Jarille sormuksen, ym. ym. Kävelimme siis eilen noin 8 tuntia. Aaron jaksaa kyllä hurjan hyvin, mutta illalla ei tarvitsekaan sitten paljoa unta odotella. Omatkin jalat huutaa Hoosiannaa moisen kävelyn jäljiltä. Släpäreistä tippuu pohjat ja Henkan (10kg) kantaminen käy työstä. Täällä on kivannäköisia kahviloita vaikka kuinka ja ihania kirjakauppoja, jos jotain ehtisi lukemaan. Kaupunki ei ehkä ole paras mahdollinen meidän kokoonpanollemme, mutta aikuisten oleskeluun, kahviloissa lorvimiseen, hengailuun, lukemiseen, nukkumiseen tämä on mitä sopivin paikka. Tänään me ajattelimme lepuuttaa hotellilla ja kerätä voimia huomista norsupuistoa varten. Viisasta voisi olla myös varata hotelli Kutalta tai Sanurista etukäteen...

AMED part II

Snorklaamaan lähdettiin 10 aikaan aamulla. Tällä reissulla tuli oikeastaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli venereissu hieman erilaisella veneellä kuin vaarilla ja ensimmäinen avovesisnorklaus. Veteen meno ei oikeastaan jännittänyt Aaronia yhtään, mutta kun tuli aika katsoa pinnan alle, meni pupu ihan pikkuisen pöksyyn. Parin minuutin suostuttelun ja esimerkin näyttämisen jälkeen naama kääntyi kuin kääntyikin pohjaa kohti ja suupielet venähtivät korviin niin ettei snorkkeli tahtonut suussa pysyä. Seuraava tunti menikin sitten koralleja ja kaloja ihastellessa. Harmi ettei kohdalle kuitenkaan osunut yhtään merihevosta tai vaarallista kalaa. Ehkä sitten ensi kerralla. Hintaa reissulle tuli ruhtinaalliset 25€ pitäen sisällään pienoismallin paikallisesta veneestä, johon on taiteiltu kylkiin molempien poikien nimet.

Äidin ja iskän sukelluksetkin menivät hyvin. USS Liberty jäi näkemättä lastenhoidollisista syistä, eikä oikein mitään valtavia kalojakaan näkynyt, paitsi yksi tonnikala, jonka kokoa opaskin siunaili sukelluksen jälkeen. Saimme siis molemmat viisi sukellusta suoritettua. Kohteina oli romua, hylkyä, riuttaa ja seinää. Näkyvyys oli jokaisella sukelluksella hyvä eikä pinnan alla päässyt vilukaan yllättämään veden ollessa n. 30 asteista. Merivirta oli paikoitellen melkoisen voimakasta ja mikäs sen mukavampaa kuin heittäytyä virran vietäväksi ja nauttia maisemista!

Jossain vaiheessa viikkoa pääsivät käteisvarantommekin loppumaan ja oli aika suunnata ATM:lle. Ainoana pikku miinuksena mainittakoon että lähin automaatti sijaitsee 45 minuutin automatkan päässä. No, yhdistimme rahanhakureissunTirta Ganggan vesipalatsissa vierailuun ja aikataulun (poikien mielialan) salliessa Pura Lempuyang-temppelissä vierailuun. Ajoneuvoon noustessamme, meille kerrottiin että joukkoon on liittynyt nuori Hollantilaispariskunta. Heidän piti tulla mukanamme vain automaatille ja jäädä sinne. Taisimme kuitenkin olla niin mukavaa seuraa, että kulkivat koko matkan kanssamme.

Tirta Ganggaa mainostetaan paikallisissa turistiesitteissä tavattoman kauniiksi paikaksi. En tiedä mistä johtui, mutta ei ainakaan minun henkeni salpaantunut sisäänpääsystä maksaessani, coca-cola- ja Bintang-kojuja väistellessäni, postikorteista kieltäytyessäni tai palatsia katsoessani. Mainoksista katsottuna paikka näytti kyllä lumoavalta toisin kuin livenä. Mainoslehtiset suunnitellut ihminen on siis onnistunut työssään.

Tirta Ganggaan pettyneinä päätimme jättää Lempuyangin temppelin väliin. Tiedä vaikka sama ihminen olisi suunnitellut nekin mainokset. Lisäksi pojat alkoivat olla jo "hieman" levottomia parin tunnin automatkan jäljiltä. Takaisin hotelliin siis ja snorklaamaan...

Sunnutaina tuli viikko Amedissa täyteen ja oli aika jatkaa matkaa. Seuraava kohteemme olisi Ubud. Matkan varrella poikkesimme Besakih:n temppelissä. Jälleen kerran kaupustelijoita väistellen pystyin hengittämään täysin normaalisti. No oli tämä kyllä hieman vaikuttavampi kuin vesipalatsi ja pilvettömänä päivänä näkymä olisi varmasti ollut mahtava Temppelin sijaitessa Agung-vuoren (3142m) rinteessä n. 800 metrin korkeudessa. Toinen pysähdyksemme oli Batur-vuorella (1717m). Tarkoituksenamme oli ihastella alempana sijaitsevaa Batur järveä, mutta tymän vallitessa ei hengitysvaikeuksia tullut muusta kuin riistohintaisesta lounaslaskusta (n.15€/nenä).

Nyt siis ollaan Ubudissa neljä yötä ja sitten matka jatkuu takaisin etelään. Vielä ei ole tarkempaa tietoa, mutta surffikurssi Kutalla tai sukellus rauskujen seassa Sanurissa voisi toimia.

Loppuun välikiitokset lukuisille lukijoillemme. Tähän kohtaan avaan kilpailun. 1000. lukijamme saa haluamansa ilmaisen oluen haluamassaan pirkanmaalla sijaitsevassa ravintolassa. Lähetä kopio sivustamme jossa näkyy kävijälaskurissa tasaluku 1000 sähköpostiini ja ole voittaja. Ps. Kuvankäsittelijät ammutaan aamunkoitteessa...

Amed

Amediin siis on päästy. Matka Sanurista sujui vähintäänkin rattoisasti. Iskä etupenkillä katselemassa huikeita maisemia ja äiti poikien kanssa takapenkillä vastailemassa pikku kyselyikäisen kiperiin kysymyksiin. :) Aikaa matkaan kului hieman yli kaksi tuntia eli optimistisimmat arviot osuivat oikeaan. Emme pysähtyneet matkalla kertaakaan, vaikka kuljettaja oli lupautunut olemaan käytössämme koko päivän. Myötävaikuttavana tekijänä mainittakoon matkan yllättävän nopea eteneminen. Olimme kyllä ajatelleet pysähtyvämme jossakin vaiheessa ihailemaan maisemia ja ruokkimaan Henksua, mutta Transport-miehen ilmoittaessa matkaa olevan jäljellä puoli tuntia, luovuimme aikeistamme.

Hotellille saavuttuamme oli vuorossa matkan jännittävin vaihe, sisäänkirjautuminen. Netistä varatuista hotelleista kun ei koskaan tunnu voivan olevan täysin varma. Varsinkin kun olimme tällä kertaa hylänneet luottovarauspalvelumme booking.comin ja siirtyneet käyttämään kilpailevaa ratestogo.com sivustoa. Noh, ei se ihan putkeen ollut mennyt. Nimiämme tai varaustamme ei löytynyt mistään hotellin kirjoista tai kansista. Lisäksi tulostamamme voucher ei ollut kuulemma se oikea. No huone kuitenkin järjestyi pienten peliliikkeiden jälkeen ja myöhemmin saapuva ranskalainen sai luvan siirtyä toiseen huoneistoon. Tosin tässä parin päivän aikana olemme seuranneet kuinka kaikilla hotelliin saapuvilla tuntuu olevan jotain pielessä, respan mielestä.

Hotelli itsessään on aivan mahtava. Huoneeseemme kuuluu yhtä iso terassi kuin huonekin, rannan tuntumassa on kaksi uima-allasta, maisemat ovat todella kauniit ja ruoka on huippuhyvää. Hintataso on kohtuullinen. Huone maksaa 46€ lisävuoteella ja pinnasängyllä ja ravintolasta saa ruoka-annoksen keskimäärin 3€:lla. Henkilökunta on myös varsin mukavaa ja lapsiystävällistä. Ravintolassa syödessämme Henrik kaapataan syöttötuolista puoleksi tunniksi ties minne ravintolan syövereihin. Meressä hotellin edustalla on myös "oma" riutta jonne on tosin hiukan haastava päästä, ainakin paljain jaloin. Rannalla on myös melkoisesti "aarteita" joista myöhemmin lisää...

Hotellin yhteydessä toimii myös sukelluskeskus, Bali reef divers. Otimme sieltä kymmenen sukelluksen paketin jonka voi jakaa kahden sukeltajan kesken. Hintaa yhdelle sukellukselle tulee hieman yli 20€, eli ei paha sekään. Ensimmäinen sukellus oli yhdistetty refresher ja muck dive. Homma tuntui olevan lähes heti hanskassa vaikka itsellä on edellisestä sukelluksesta aikaa yli vuosi ja Satulla 6 vuotta! Kaipa tuokin taito on niinkuin polkupyörällä ajo. Toisella sukelluksella kävimme toisen maailmansodan aikaisella japanilaisella hylyllä. Eipä tuota hylyksi enää oikein tunnistaisi ellei joku sitä kertoisi. No molemmilla sukelluksilla oli komeita koralleja ja kaloja vaikka kuinka, vaikka täällä taitaakin kausi olla nyt jo hieman ohi. Vielä olisi kolme sukellusta molemmilla jäljellä ja haaveissa olisi tietenkin US Liberty ja ISOJA kaloja. Saapa nähdä kuinka käy. Pojat ovat olleet sukellusten aikaan paikallisen tätin hellässä huomassa. Tai no, ainakin Aaron on ollut. Henrik on nukkunut suurimman osan reilun kahden tunnin poissaoloistamme. Kahden tunnin päiväunet tuntuu maistuvan jo kymmeneltä jos on herännyt kuudelta! :)

Huomenna olisi vuorossa Aaronin ensimmäinen avovesisnorklaus. Poika on harjoitellut ahkerasti altaassa snorklaamista oikeastaan koko ajan. Maskin kuva ei oikein vielä aamullakaan ole kokonaan kadonnut naamalta. Lisäksi olemme Satun kanssa pohtineet voiko lapsi muuttua kokonaan rusinan näköiseksi jos se viettää 6 tuntia päivästä 35 asteisessa vedessä. Jos joku tietää niin kertokaa, Google ei tiennyt. Kalat eivät kuulemma Aaronia pelota mutta iskän pitää olla kuitenkin koko ajan vieressä näyttämässä mitä kaloja ei koskaan saa koskea ja missä on lionfish ja missä merihevonen. Ihan vähän täpinöissään...

Silloin kun Aaron ei ole altaassa, hän on äidin kanssa rannalla keräämässä aarteita. Osa lukijoista varmaan tietääkin aluepäällikön eienääniinsalaisen fetissin, nimittäin simpukoiden ja kaikenmaailman kotiloiden haalimisen. Ja tämä ranta on näiden aarteiden metsästäjille paratiisi. Vaikka kotiimme voisi rakentaa uuden punaisen meren, on noita vinkeitä kotiloita saatava aina vain lisää. No, suotakoon meille kaikille omat fetissimme, kasvatanhan minäkin chilejä ja keräilen kolikoita. Tänään rannalta löytyi n. 10cm mittainen pyörremyrskyn näköinen kotilo. Suupielet korvissa Satu oli huuhdellut sitä merivedessä ja kummastellut sisältä valuvaa vihreää limaa. Tarkemman tiirailun jälkeen tuijottaminen oli saanut vastakaikua, kotilosta tuijotti rapu takaisin. No sitä sitten kuulemma yritettiin hiekalla, korallin kappaleilla, kivillä, toisilla kotiloilla ja ties millä saada sieltä pihalle. Mielestäni paras yritys oli kulmien nyppimiseen tarkoitetut pinsetit, mutta ravun alettua narisemaan ja Satun pelästyttyä lensi kotilo pitkin parvekkeen lattiaa. "Kuuliksää, kuuliksää millai se huusi?" Nyt tuo kotilo nojaa parvekkeen kaiteeseen ja odottaa ravun muuttavan ihan itsestään...

Yleisesti Amedin voisi sanoa olevan äärimmäisen kaunis, viihtyisä, mukava ja rauhallinen paikka. Voisi sanoa että paras paikka tähän mennessä tällä reissulla ja sijoitus ehdottomasti kaikkien aikojen TOP-5:een. Täällä ei tunnu kenelläkään olevan kiire mihinkään. Paitsi sammakoilla. Ne ottavat aina kaksi loikkaa kun päättävät lähteä liikenteeseen. Paikan ainoana miinuksena mainittakoon kukot. Nuo penteleet heräävät täällä jo paljon ennen auringon nousua, noin hiukan yli neljä. Jos joku tietää hyvän kukonvaimentimen niin olisin enemmän kuin kiitollinen pikaisesta vinkistä...

No, tuliko sieltä edes mitään? -Juu, pirun piäni!!!

Kuta on nyt siis nähty. Hämmästyin oikein itsekin kun ei ahdistanut oikein missään vaiheessa. Olin mielikuvissani luonut Kutasta sellaisen turistihelvetin ettei toista olekaan. Erehdyin! Hintataso oli huomattavasti edullisempi kuin Sanurissa ja jotenkin tunsin jopa viihtyväni rantaviivan tuntumassa ruokakojujen ja surffipummien joukossa. Ehkä se oli juuri nuo wannabe surffarit, joilla oli ilmeisen pahat finnit kainaloissa sekä alkava astma, kun keuhkoista ei voinut laskea ilmoja ulos ollenkaan. No, pakko perua pahat puheeni Kutasta ja pyytää anteeksi kaikilta sen kehujilta, joita olen loukannut uhotessani, etten sinne mene. Voin siis mennä toistekin. Myös poikamme Aaron rakastui Kutan aaltoihin, eikä olisi millään halunnut lähteä pois rannalta.

Palataanpa vielä ajassa taaksepäin hotelliongelmaamme. Tarkoituksenamme oli siis hankkia hotelli loppuajaksi ikäänkuin tukikohdaksemme, josta teemme sitten pienempiä reissuja lähimaastoon ilman että kaikki varusteet ovat mukana. Saimme siis booking.comin kautta sopivanhintaisen hotellin askelten päässä rannasta ilmaisine shuttle-busseineen pilkkahintaan loppuajaksi. Tai näin siis luulimme. Samana iltana kun teimme varauksen, laittoi hotelli sähköpostia ja ilmoitti ettei huoneita olekaan vapaana koko ajaksi. 3.-5.9. sekä 15.9. majatalossa ei olisi sijaa. Jaahas! Seuraavaa suunnitelmaa siis pähkimään. Kuumeisen pohdinnan jälkeen päädyimme seuraavanlaiseen suunnitelmaan: Vietämme pari yötä varaamassamme hotellissa ja jatkamme sitten matkaamme Amediin viikoksi. (Amedin varausta ei ainakaan vielä ole peruttu.) Amedista viikoksi Ubudiin ja sitten takaisin Sanuriin tai ehkä jopa Kutalle:)

Uusi hotellimme lupaili myös kotisivuillaan olevansa Sanurissa askelten päässä rannasta heti KFC:n jälkeen vasemmalla. No ei se ihan noin ollut. Todellisuudessa hotelli on Denpasarin puolella 5km rannasta ja arviolta 10km Sanurista eikä hotellilta liioin ole ilmaista kuljetusta Denpasariin. Voi hemmetti, sanoisi Kahma! No hotelli itsessään on erittäin viihtyisä, uima-allas on Aaronille mieleinen, ruoka on älyttömän hyvää ja halpaa(n.2€ annos) sekä huoneen hinta on edullinen. Ehkä aavistuksen verran ahtautta on kuitenkin havaittavissa ainakin huoneessa 107 varsinkin yöaikaan kun kaksi aikuista ja kaksi lasta yrittää nukkua 160cm leveässä sängyssä. Pinnasänkyjä täällä ei siis ole tarjolla ja 36€ lisävuoteesta on mielestämme liikaa, kun koko huone maksaa 30€! Hotellin nimi on Puri Maharani ja voin suositella sitä lämpimästi! Huoneessa oli myös kokokorkeat lasiovet... :)



















Viime päivien aikaan on siis käyty Kutalla, vaihdettu hotellia, uitu meressä, tehty hiekkalinnoja, varailtu hotelli Amedista, varattu "transport-mies", uitu uima-altaassa (Aaron oppi tänään snorklaamaan), syöty ja juotu (Henrik oppi imemään pillimehua) sekä suoritettu pakollinen Hardy'sin reissu Henksun ruoka- ja vaippavarastojen täydentämiseksi. Oletamme siis ettei Amedista saa vauvanruokaa eikä vaippoja.

Amedista on siis majoitus varattuna ja siirtyminen sinne tapahtuu paikallisen Transport-miehen toimesta. Matka kestää, lähteestä riippuen, 2-5tuntia. Transport-mies lupautui hakemaan meidät hotellilta sekä viemään perille Puri Wirata dive resort, villas and spa-resorttiin 40€:n hintaan. Nokkelimmat voivat päätellä paikan nimestä mitä aiomme siellä harrastaa. (Joonalle isot kiitokset Amed-vinkistä!) Julkisilla hinta olisi ollut suunnilleen saman verran, mutta huomattavasti vaivalloisempaa ja epämukavampaa. Herra on käytössämme koko päivän ja halutessamme voimme poiketa matkan varrella katselemaan nähtävyyksiä ja maisemia. Kuulostaa taas kerran liian hyvältä.

Reissu on tähän mennessä sujunut erinomaisesti. Teksteissä kuvaillut vastoinkäymiset/mokailut/hölmöilyt/vast. ovat juuri se suola joka saa ainakin meidän perheen harrastamaan reppureissailua. Kaikki ovat pysyneet suunnilleen terveinä, pl. Aaronin polvet ja oma nuhani, eikä sitä odotettua kuumaa laavaakaan ole vielä ollut havaittavissa. Aaronin eilen uidessa mies lähti altaasta kuin Salama McQueen kohti vessaa. Katsoimme Satun kanssa toisiimme ja mietimme että nytkö se alkaa? 30 sekunnin kuluttua WC:stä kuului: "Saa tulla jo pyyhkii!" Satu kysyi:"No tuliko sieltä edes mitään?" ja vastaus kajahti ilmoille:"Juu, pirun piäni!"

Mikä päivä!

Täällä meitä säät suosii, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on juuri sopiva. Eilinen päivä temmellettiin rannalla, uitiin ja kaivettiin hiekkaa. Henkan hiekansyönti on lähes loppunut ja aika kuluu konttaillessa pitkin rantaa. Olen myös uittanut kaveria (paha äiti), rokotuskohdan tulehtumisen uhallakin. Voin vain kuvitella, miten kadun, jos se oikeasti tulehtuu. Aaronin uimataito kehittyy päivä päivältä ja poika uskaltaa hienosti jo vähän sukeltaakin.


Rantareissun jälkeen pistäydyttiin taas ostoksilla paikallisessa supermarketissa. Henkalle löytyi purkkiruokaa ja hyllyt notkuivat Nan2 jauhetta, jota ei tosiaan saa muualta kuin Singaporesta:-/. Toisaalta hyvä, että roudattiin sitä Nannia, kun Henkan ruokailu vie meidät jo näilläkin hankinnoilla perikatoon:-). Kaveri siis syö kaksi ruokaa päivässä ja yhden hedelmäsoseen (sekä kotoatuotua puuroa aamuin illoin).Yhden sosepurkin hinta on täällä 40 000 rupiaa. Kyllä, yhden pienen purkin. Sehän on siis noin 3,5€ eli Henkka syö kympillä päivässä, 250€:lla 25 päivässä... YHDEN pikkuisen purnukan hinnalla saa siis hienosta ravintolasta kunnon ruoka-annoksen. Puhumattakaan vaipoista. Niissä olemme yrittäneet säästää ostamalla päivävaipoiksi paikallista tavaraa ja yöksi Pamperseja. Vaippojen toimivuudesta lisää kohta.

No, sitten tähän päivään. Tämän päivän missio oli löytää uusi hotelli lähempää rantaa. Ajattelimme, että näin low-seasonin aikaan, homma hoituu ihan heittämällä. Aamulla sitten kävimme tunnustelemassa muutamaa paikkaa, eikä puhettakaan, että olisi ollut tilaa. Minä lähdinkin sitten Henkan päiväuniaikaan kävelemään toiseen päähän rantaa ja kysymään vapaita bungaloweja. Tarvottuani pahimmassa kuumuudessa ainakin "sataviissataa" kilometriä, päädyin katsomaan yhtä vapaata mökkiä. Sisällä ollessani tunnen kuinka jotain kuumaa ja märkää valuu pitkin puseroani, hamettani ja lopulta sääriäni. Henkka pissasi ja halpisvaippa toimi... Säilytin cooliuteni ja olin niinkuin mitään ei olisi tapahtunut/niinkuin tätä tapahtuisi koko ajan. Kukaan ei sanonut mitään ja pissat jäivät sinne aivan liian kalliin ja homeisen mökin lattialle.

Ja hotellinetsintä jatkuu.... Jari oli poikien kanssa, kun minä laukkasin hotellista toiseen, tuloksetta. Lähes kaikki olivat täynnä ja muutamista vapaanaolevista pyydettiin kiskurihintoja. Kävelymatkaa kertyi riittämiin, sillä hotellialueet ovat valtavia ja respat aina kauimmaisessa päässä. Yhdelle huoneenkyselyreissulle suostuin sitten ottamaan Aaronin mukaan ja kuinkas kävi; kaukaisimmassa päässä rannasta poika otti ja kaatui molemmat polvensa ihan verille. Pahinta oli, että olin itse niiiiin tuskastunut ja väsynyt koko päivän kävelemiseen, etten suuresti tuntenut myötätuntoa. Ison mustan koiran muristessa ja tullessa kohti sain kuitenkin itseni kuosiin ja pojan parkumisen loppumaan. Samainen musta koira kävi myöhemmin kiinni Jarin housunpunttiin, joten pelkomme ei ollut turha. (Onneksi ollaan kotona Aaronin kanssa leikitty vesikauhuista koiraa jo monta viikkoa ennen matkaa.) Jarin kommentti: "Vanhana koirankouluttajana Jari otti rekkua pannasta ja nakkasi sen pensaikkoon. Loppui se ylimielinen räksytys!" Hotellin väki sitten desinfioi pojan polvet, mutta huonetta emme vieläkään saaneet. Homma jatkui siis edelleen, aina siihen saakka, kun oli pakko palata hotellille.

Hotellille päästyämme menin sitten nettiin ja kas, oli booking.comiin ilmestynyt uusi hotelli Sanurin alueella. Otimme sitten ja varasimme sen. Ja meni kaksi minuuttia, kuten booking.com lupaa... Ei ole kyllä lasten kanssa mitään järkeä toimia niinkuin me toimimme ja ollaan aina toimittu. Yhden kanssa se vielä on mennyt, mutta roudata noita kahta, huhhuh. Odotan vaan, milloin tämä hirveä päivä loppuu. Äsken yritettiin käydä altaallakin, mutta eihän tuo polvikipuinen pysty edes uimaan ja se jo onnistui kaatumaan sielläkin niin, että raapaleita on myös selässä. Onneksi on kaikenmaailman lääkkeitä ja salvoja mukana.

Huomenna uusi päivä ja uudet kujeet, me mennään Kutalle.

In tsuudi pagodi daadi dou

Meidän Aaron puhuu kielillä. In tsuudi pagodi daadi dou -raikaa ilmassa koko ajan. On kuulemma joku lastenlaaulu. Hmm. Täällä sitä ollaan Balilla. Terveisiä vaan täältä hotellin uima-altaalta. Varattiin kerrankin netistä etukäteen hotelli, vastuullisia vanhempia kun ollaan. No, nyt harmittaa, kun ei sitten otettukaan sitä vain yhdeksi yöksi, vaan kerralla viideksi. Hotellissa itsessään ei ole mitään vikaa, on siisti ja komea. Ainoa miinus on, että se sijaitsee -ei missään. Rannalle on mentävä hotellin omalla ilmaisella kuljetuksella ja lähellä ei ole mitään paikallisia ruokakojuja, saati ruokakauppaa. Tästä oppineena, ehkä viisainta on jatkossakin varata ensimmäinen hotelli etukäteen, mutta vain kahdeksi yöksi. Kahden yön jälkeen on varmasti jo tarpeeksi orientoitunut alueeseen, valitakseen viisaammin.

Erittäin rankan lentopäivän päätteeksi kotiuduimme tänne Balille siis myöhään eilen illalla. Lentosähläyksen lisäksi sähläsi myös family Forsman. Aioimme lauantai-iltana tehdä vauvanruoka ym. eväsostokset Kuala Lumpurin lähikaupassamme. No, illalla meille sitten selvisi, että kauppa oli mennyt lauantaina aiemmin kiinni ja oli sunnuntaisin kokonaan suljettu.... Meillä oli siis tasan kaksi kiiviä ja kaksi luumua, eikä purkkiakaan vauvanruokaa. No, ONNEKSI tuli kotoa otettua mukaan kaikenlaisia pikku pussukoita mm. riisimuroja. Noilla eväillä siis mentiin ja selvittiin! Hotelliin saavuttuamme kävimme ravintolassa kaatamassa pari mehulasia ja vähän saatiin Henkan väsymysitkulta syötyä ruokaakin.

Ruoan jälkeen Jari lähti taksilla käymään kaupassa, josta kuulemma sai vaippoja ja vauvanruokaa. Meiltä loppuivat siis tietenkin myös vaipat... Vaippoja kun menikin sitten aika paljon, kun lentskarissa kitattiin maitoa ja nuo Malesialaiset halpisvaipat ei meidän Henkan pissalle riitäkään. No, Jari palasi kaupasta mukanaan Pamperseja (jipii!) ja erikoista vauvan ruokaa. Henkka on tänään nauttinut ruoakseen valkoista mössöä, joka laatikon tekstien mukaan sisältää kanan maksaa. Siis kanan maksaa. Kehittää tekstin mukaan vauvan aivoja. Henkasta kasvaa siis tämän reissun seurauksena tuleva Nobelisti. Jälkiruoaksi hän on nauttinut geeliä, joka pakkauksen mukaan sisältää marjoja. Yammi, ollapa vauva :-).

Oltiin tänään myös ekaa kertaa rannalla. Ihanaa. Aavistelin ennakolta, että Henkka saattaa syödä hiekkaa. En voinut ymmärtää asian vakavuutta. Se ei vain maistellut hiekkaa lelujen mukana, vaan lappoi sitä suuhunsa molemmilla käsillä. Kaivoin siis hiekkaa pois suusta, silmistä, nenästä, korvista. Luojan kiitos hiekansyönti talttui, kun kaveri tajusi miten hauskaa on kontata veteen. Loppuaika rannalla menikin sitten seuraavan kaavan mukaan: konttaus veteen--> siirto pois, konttaus veteen--> siisrto pois... ja tätä jatkui koko rannallaoloajan. Oli hauskaa! Onneksi lämmöstä ja paisteesta huolimatta rannalla tuuli juuri sopivasti, että jaksoimme olla pitkään (liian pitkään).







Aaronin kanssa uitiin, kerättiin simpukoita ja korallinkappaleita ja taas uitiin. Kaiken tämän seurauksena äiti on vähän punainen (äitithän ei missään nimessä tarvitse niin suuria suojakertoimia kuin lapset).

Aaron on nyt uinut altaassa toista tuntia. Lienee parasta tilata tähän altaanreunalle mielettömän hyvää paikallista ruokaa ja alkaa nautiskelemaan illasta. Ja Henkka saa sitä maksajuttua....

Zoo negara ja pakkolasku

Lauantaipäivä meni varsin rattoisasti Malesian kansalliseläinpuistossa Zoo Negarassa. Tarjolla oli elefantteja, kirahveja, leijonia, tiikereitä, leopardeja, karhuja, apinoita, käärmeitä, krokotiileja, seeproja ym. ym. 4-vuotias poika ainakin oli aivan haltioissaan. Hänen mukaansa emulla on samanlaiset jalat kuin dinosauruksilla. Kieltämättä totta. Paikat oli siistissä kunnossa, reitit selkeästi merkitty ja mielestäni eri lajeja oli vähintäänkin riittävästi. Lisäksi ainakin norsuja, kirahveja ja apinoita sai ruokkia aidan takaa ostetuilla eväillä. Eväät maksoivat pari ringittiä. Pääsylippuihin rahaa upposi 85MYR eikä ostokset ja ruoka aidan sisälläkään olleet lähelläkään särkänniemen riistotasoa. Eläintarha oli näin maallikon silmin varsin mukavan oloinen ja voin suositella sitä kaikille.

Iltapäivällä oli tarkoitus lähteä vielä China Towniin syömään, mutta kaatosateen yllätettyä päätimme syödä kotinurkilla ja mennä kaatosateessa uimaan hotellin altaalle ja siitä sitten ajoissa nukkumaan seuraavan päivän aikaista herätystä silmällä pitäen.

Kello, tai siis puhelin herätti orkesterin 0600. Oli aika siirtyä uusiin seikkailuihin. Aamiasen jälkeen lähdimme tapojemme vastaisesti taksilla suoraan hotellilta LCC-terminaaliin. Edellisenä iltana suoritetun laskutoimituksen perusteella oli lähes saman hintaista suhauttaa taksilla suoraan kentälle tai vaihtoehtoisesti käyttää metro, KLIA-express, bussi-yhdistelmää. Taksilla säästyi aikaa ja ennen kaikkea hermot. Matka kesti alle tunnin ja maksoi 100MYR. Jossain vaiheessa matkaa Satun ja poikien istuessa takapenkillä, Satu kysyi Aaronilta:" No mitä eroa iskässä ja tuossa sedässä on?" Aaron vastasi että iskä on nahkan värinen ja toi toinen on ihan musta!!!

Kentälle päästyämme ryhdyimme luonnollisesti jonottamaan. Tuleville reissaajille tiedoksi: Jos lähtöselvitystiskin monitorissa lukee:"Indonesian Destinations", se ei tarkoita sitä että siitä voi selvittää itsensä Indonesiaan. No mihin sitten? En minä tiedä, enkä jäänyt ottamaan selvää! Jatkoimme virkailijan ohjeiden, "Noonoonoo! Bali is on desk aa fifdidoo än dee!!!", mukaisesti tiskille R52. Siinä toiset puoli tuntia jonotettuamme saimme vihdoin eron rinkastamme. Ei hyvin ala tämä päivä...

Koneen piti lähteä 1055, mutta oli myöhässä puolisen tuntia. Ilmaan pääsimme 1130 aikoihin ja minä aloitin kiivaan keskustelun Aaronin kanssapäivänpolttavista asioista kuten nakkisämpylöistä, Satu puolestaan koitti saada Henrikin tajuttomaksi maidolla. Jossain vaiheessa Aaron sanoi katsoneensa televisiota sen talon yläkerrassa missä iskän moottoripyörä on pihassa. Ööö, siis häh? Voiko lapsi oikeasti unohtaa kodin jo viikossa?

Satu sai Henrikin tainnoksiin ja Aaron ryhtyi liimaamaan bakugan kirjaansa tarroja. Itse ajattelin nauttia sulosointuja MP-3 soittimesta Stam1nan Viimeisen Atlantiksen tahtiin. Pakkolaskun pauhatessa soittimessa tuntui kuin kone olisi hidastanut vauhtia yllättävänkin paljon. Ei aikaakaan kun kapteeni kuulutteli ilouutisen:" Joudumme palaamaan takaisin Kuala Lumpuriin teknisen vian takia. Koneen WC:t eivät toimi ja lentoaikaa Balille on vielä 2 tuntia jäljellä!" Täh? 45min lennetty ja palataan takaisin jonkun paskahuussin takia? Mikähän tästä oikeasti on rikki? No eipä siinä muuta kuin napit takaisin korviin ja toivotaan parasta.

"Hukutit kuluttajana, hukutit velallisena
Hukutit luontosi ja vapautesi
Kolmea ei kahden hintaan olekaan
Lasku on tätä ja tätä ja tätä ja tätä ja tätä
Loppuun, kiitos, pakkolasku"

Vartin päästä kapteeni kuulutteli lisätietona että nyt joudumme ajelemaan 45min ympyrää jotta saamme konetta kevennettyä laskua varten. Oli lähellä ettei Jari lähtenyt kajuuttaan näyttämään "Dump Fuel" nappulan paikkaa. ;)

Laskeuduimme takaisin Kuala Lumpuriin 1330 eli olimme roikottaneet ilmassa noin kaksi tuntia. No kaipa tämä oli edullisempi tapa AirAsialle korjata WC:t. 1345 oli putki tyhjä ja matkustajat terminaalissa. Samaan aikaan annettiin arvio uudesta lähtöajasta joka oli 1405. Eikun takaisin putkeen! Ilmaan pääsimme uudelleen 1500 aikoihin. Lopppulento ei mennyt sekään ihan putkeen. Etukäteen tilatut ja maksetut ruoat loppuivat kesken. Emo koitti selvittää että se johtui tehtävän keskeytyksestä ja että sen takia ruoat on aivan sekaisin. Niin varmasti! No onneksi Aaron sai nakkisämpylänsä ja äiti ja iskäkin jotain riisiherkkua.

Kaikenkaikkiaan melkoinen rimanalitus AirAsialta. Olen aiemminkin lentänyt heidän koneillaan ja kaikki on mennyt ihan hyvin. Tänään ei tuntunut mikään toimivan. No sattuupa noita huonoja päiviä kaikille, ei tuomita ihan vielä kun aiemmat kokemukset ovat positiivisia.

Vauvan kanssa Kuala Lumpurissa

Kuala Lumpur tuntuu olevan varsin lapsiystävällinen kaupunki. Lasten kanssa voi mennä joka paikkaan ja ihmiset tulevat kilvan kertomaan, miten he rakastavat lapsia. Vauvalle löytyy kaupoista kaikki tarvittava, myös tuo Jarin jo mainitsema Nan-jauhe:-(. Se on toki arvotavaraa, sillä sitä säilytetään lasivitriinissä lukkojen takana. Ruokavalikoima on myös laaja ja ainakin meidän vesselille hyvin uppoava. Parasta ovat kuitenkin ihanat tuoreet hedelmät! Ostin lisäksi myös hampaita tekevälle vauvalle suunnattuja "kaluamistikkuja", joita taidan kantaa kotiin saakka.

Rattaat ovat täällä ainakin meidän matkustustavalla täysin turhat. Vauva kulkee parhaiten Ergossa ja nukkuu siellä aina sopivin välein myös päiväunet. Toivottavasti rattaat ovat päiväunikäytössä Balilla, niinkuin alunperinkin suunnittelimme. Kuvitelmissa vauva nukkuu varjossa, kun me palvomme aurinkoa. Tämä toimi ainakin esikoisen kanssa Intiassa. Elleivät tule sielläkään käyttöön, seuraava reissu tehdään ilman. VIHAAN niiden työntämistä tyhjänä tuossa kuoppaisessa maastossa.

Yllättävää kyllä, täällä on monessa paikassa myös syöttötuoleja. Eijalle tiedoksi; Sack'n Seat ei ole turhake vaan erittäin tarpeellinen ja helppo apuväline. Onneksi lainattiin se mukaan. Toisaalta ihmiset ovat niin lapsirakkaita, että oman ruokailun ajaksi lapsenhoito sujuu ilman kiinnitysvälineitä.

Toistaiseksi siis vauvalla ja isoveljellä kaikki hyvin, ei mahatautia ja ruoka maistuu. Mulla alkaa vain välillä olkapäissä tuntua, kun parhaimmillaan tulee kannettua tuota "kevyttä" kaveria 8h päivässä, toisen roikkuessa käsipuolessa. Toki välillä on poissa kyydistä, mutta silti. Arskan kunniaksi on sanottava, että poika jaksaa reippaasti kävellä pitkiäkin matkoja ja on yllättävän nopeasti tottunut erilaiseen liikennekulttuuriin. Parasta antia on, kun saa itse työntää metrolipun kortinlukijaan tai seisoa aikuisten mukana metrossa.

Meikäläisen ylihygieenisyyskin on taas vähän hälventynyt. Ellei löysää siisteyskriteereistä, ei täällä voi olla. Todennäköisesti löysään lisää Balilla... Kyllä se silti koville ottaa, kun 4-v pyytää kakalle katukahvilassa ja vessaan päästyä tajuan, etten ikinä voisi itse istua pytylle. Roikota siinä sitten kahdeksaatoistakiloa julmetun kuumassa pienessä kopissa, koita selvitä ilman paperia ja säilytä silti iloinen mieli, huaaah. Ja kuinka ollakaan, vauva löytää hotellin likaisimmat paikat varmasti. Ja milläänhän ei voi välttyä kaiken epämääräisen tavaran syömiseltä. Onneksi ennen reissua näkemäni painajainen, Henkalla on torakka suussa, ei ole vielä toteutunut. Sitä odotellessa...

Kuala Lumpur

Tänne asti siis on päästy. Lentomme laskeutui hieman etuajassa klo 0455. Koneesta poistuminen, rinkan metsästys ja maahantuloseremoniat olivat ohitse huippunopeasti. Koko pesue oli perin pirteä poikien noin kuuden ja äidin ja isän noin kahden tunnin yöunien jäljiltä.






Aikamme terminaalissa pyörittyämme ja "aamupalan" syötyämme oli aika jatkaa matkaa KL Sentral-asemalle. Kello oli tässä vaiheessa 0545. Aiemmilta reissuiltamme meillä oli jo tiedossa varsin kätevä yhteys kaupungin keskustaan, KLIA Express-juna. Matka kestää 29minuuttia ja maksaa 35 MYR(n.10€) per nenä. KL Sentralilta puolestaan on loistavat jatkoyhteydet lähes mihin tahansa ja millä tahansa. Jälleen kerran kentältä olisi päässyt bussilla parissa tunnissa ja suunnilleen samaan hintaan KL Sentraliin, mutta jostain kumman syystä meillä oli olevinaan kiire hotellille. Sentralilta matkustimme metrolla kuusi pysäkkiä eteenpäin Ampang Parkille.

Hotellin nimi oli Nomad SuCasa ja osoite Jalan Ampang 222. Muutamia kysymyksiä nousi jälleen kerran suunnistajamestarin mieleen: Kummastakohan päästä katua nämä alkavat numeroimaan taloja ja minne ne talonumerot on oikein kätketty? Nouseeko aurinko myös täällä idästä? Miten tämä kartta voi olla näin vaikka sen pitäisi olla noin? Sammutinko varmasti kahvinkeittimen?

Ettipäi! Sanoi mummo lumessa! Kuten arvata saattaa, väärään suuntaan. Onneksi sillä unimäärällä alennuin kysymään neuvoa joltakin vastaantulijalta. "It's very far! Two kilometers that way on the left side!" Jaahas! Eikun tassua toisen eteen ja suupielet korviin, sillä mehän kävelemme ja sitäpaitsi lomalla on mukavaa. Toki vanhoina Malesian kävijöinä aavistelimme kahden kilometrin tarkoittavan viittäsataa metriä. Minulla oli rinkka selässä ja päiväreppu mahassa. Satulla oli Henksu selässä, Aaron kädessä ja pari reppua rattaissa. Mahtoi olla paikallisille melkoinen näky! Toki tuohon kellonaikaan ei vielä hirveää liikennettä tuntunut olevan, joten saimme klompsia melko rauhassa.

Vihdoinkin hotelli näkyi ja matka tosiaan tuntui siinä olotilassa ainakin kahdelta kilometriltä. Myöhemmin kartalta katsottuna se oli hieman vajaan kilometrin. Seuraava jännityksen kohde olikin se, että saammeko huoneen tähän kellonaikaan (0800)kun normaali sisäänkirjautumisaika oli 1400. Onneksemme homma onnistui! Respasta kohti hissiä taivaltaessamme sattui silmiini hotellin oma mainosmonitori jossa seisoi:" Nomad SuCasa welcomes all Muslims!" Tää on meirän paikka!!!

Ensimmäinen päivä kului lähinnä akkuja ladatessa ja jatkosuunnitelmia tehdessä. Myös ruokakaupassa tuli käytyä ja todettua että saahan täältä tuota NAN2 maitojauhetta. Saakelin Nestlen infoluuri. Nyt olemme kantaneet "turhaan" 5kiloa valkoista pulveria kylmässä hiessä tullijonoissa pyörien tänne saakka. Toivottavasti Indonesiasta tuota ihmepulveria ei saa, koska sitten alkaa oikeasti korpeamaan tuo infotäti! Lisäksi tuli tutkittua tuota karttojen ihmeellistä maailmaa. Sentralilta saamamme kartta on hyvä. Yksi pikku miinus siinä kuitenkin on: Kartassa on ylhäällä itä. Toisessa muualta saamassamme kartassa itä on vasemmalla. Karttoihin ei luonnollisestikaan ole piirretty ilmansuuntia.







Keskiviikon, torstain ja perjantain ohjelmiin kuului Chinatown, KLCC Suria, KL Bird Park, Little India, vaipan vaihtoa katuolosuhteissa kaikissa edellämainituissa ja hotellin uima-altaalla hengailua. Henrik on saanut meistä eniten kavereita joka paikassa. Esimerkiksi Chinatownissa syödessämme Henrik oli koko ajan jonkun sylissä hauskuutettavana tai vierailulla ravintolan keittiössä. Nämä paikalliset tuntuvat tosissaan pitävän lapsista.




Mummille ja vaarille:

Moi mummi ja vaari! Me ollaan Henrikin kanssa oltu tosi reippaita. Ei kiukuteltu yhtään koko matkan aikana. No ehkä pari kertaa oli aika lähellä, mutta Äiti ja Iskäkin sanoi että ne on tosi ylpeitä meistä. Meillä on teitä jo vähän ikäväkin, mutta ei paljoa! Uuttakin ollaan opittu. Henrik osaa jo kävellä ympäri pöytää ja minä olen oppinut uimaan pelkillä käsikellukkeilla. Suukko ja hali!

Ja Oskulle tiedoksi: Nyt Aaronillakin on väriä vaihtava auto!

Matkalla

Noniin! Perille päästiin ilman kummempia kommelluksia tai hermojen menetyksiä. Muutaman kerran on toki ollut hermo hiukan kireässä, mutta niistä on selvitty. Ensimmäisen, ja oikeastaan pahimman kerran heti matkan alussa Helsinki-Vantaalla. Nykyisen tapansa mukaan se avaa lähtöselvityksen viime hetkellä ja valtavan kahden virkailijan armeijan kera. Tavoitteenamme oli olla kärkikymmenikössä checkaamassa itseämme sisään, ja siinä onnistuimmekin. Olimme kentällä hyvissä ajoin lähes 3 tuntia ennen lähtöä. Lähtöselvitys aukesikin heti reilun tunnin jonotuksen jälkeen. Nälkäisiä ja päiväunettomia poikiamme olikin sitten melko mukava yrittää viihdyttää jonossa.

Joku varmasti ihmettelee että minkä takia joku haluaa top-10:een tässä lajissa. Ihmettelijöille kerrottakoon että lentokoneisiin saa ns. baby-basketteja sylivauvoille, ettei aikuisen tarvitse välttämättä kantaa lasta sylissä koko lentoa. Varsin kätevä ja toimiva kapistus aiempien kokemusten perusteella. Turkish Airlinesilla kerrottiin että ne voi varata lähtöselvityksessä, kunhan on ajoissa.

Ajoissahan me olimme, mutta virkailija ei ollut. Eikä koneeseenkaan kuulemma saa baskettia, ja että paikatkin on jo jaettu. No entä voisiko paikkoja vielä muuttaa vaikka hätäuloskäyntien kohdalle tai väliseinän taakse? Ei kuulemma voinut! Voi hitsin hitsi ja vitsin vitsi! Ollaan sitten polvet rinnassa toukka sylissä jokunen tunti. Kiitos Turkish Airlines!

Lento Istanbuliin meni kuitenkin kohtalaisen kivuttomasti. Toki eihän kyseessä ollut kuin noin neljän tunnin veto. Tuon neljän tunnin aikana kuitenkin ehdimme pohtia toimintatapamalleja huomiselle 10 tunnin basketittomalle lennolle... Aaaargh!

Istanbuliin päästyämme ja "hetken" jonotettuamme hyppäsimme kentällä metroon ja ajoimme varaamamme hotellin lähistölle. Metro maksoi 2€ koko orkesterilta. Toki kentältä pääsee taksilla vaivaisella 35 eurollakin samalle asemalle. Valinta ei siis ollut kovinkaan vaikea! Asemalla vanha suunnistajamestari näytti kyntensä. Hetken tarvottuamme väsyneinä ja nälissämme, mestari kuitenkin huomasi virheensä. Tunnin täyspakkausmarssi vastakkaiseen suuntaan piti sisällään kymmenkunta suojatiettömän kehä-III:n ylitystä, täysin paskoja jalkakäytäviä, ei ollenkaan jalkakäytäviä, kannettomia kaivoja oletetulla jalkakäytävällä. Onneksi jätettiin siellä metroasemalla sen turkkilaisen näköisen taksikuskin tarjoukset omaan arvoonsa, tiedä vaikka olisi huijannut meiltä vitosen... ;)

Ja Istanbulissahan meidän piti alkaa siirtää poikien sisäistä kelloa ja laittaa ne toooosi aikaisin nukkumaan... Kun siinä yhdeksän jälkeen könysin huoneeseen mäkkärin take away-kassin kanssa, tajusimme epäonnistuneemme...(tutustuimme siis lyhyessä ajassa myös paikalliseen rikkaaseen ruokakulttuuriin). No, lapsia tai ei, jotkut asiat ei muutu. Mehän kävellään AINA hotellille, koska on aina kävelty ja koska se on helppoa ja halpaa:-( (oikolukijan kommentti).

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaamme, kävellen, jo tutuksi tullutta reittiä pitkin metroasemalle. Toki teimme matkan varrella noin kilometrin mittaisen ketunlenkin ihan vain vältelläksemme tutun reitin vaarallisimmat kohdat. Loppumatkasta rakas vaimokin avasi suunsa ja tiedusteli onko suunnistajamestari varmasti kartalla. Tietysti olin!

Metroon siis mars ja kohti lentokenttää. Onneksi emme tälläkään kertaa käyttäneet taksia. Tuli nimittäin vielä enemmän säästöä, koska koko Istanbulin lippuautomaatit olivat lakossa klo 13 asti ja saimme siis matkustaa ilmaiseksi. JESS!!!

Kentällä kaikki sujui lähes kuin rasvattu. Koneessa oli huipputurvallinen olo. Olihan tavaramme läpivalaistu jo kolme kertaa ennen koneeseen nousua. Kolmannen kerran jälkeen oli täysin mahdotonta sanoa oliko Henksun maitopurkki Aaronin hammastahnan kanssa samassa repussa Satun hajuveden kanssa vai oliko kenties minun deodoranttini ajautunut jostain syystä matkarattaiden kanssa samaan lähetykseen... huoooh! Rasittavaa tuo jatkuva reppujen purkaminen ja pakkaaminen.

Koneeseen päästyämme meitä odotti iloinen yllätys. Tuskin olimme ehtineet istumaan paikoillemme, kun einiinruma Malesialainen lentoemo kävi tiedustelemassa että mihin kohtaan seinää hän tulisi kiinnittämään baby-basketin nousun jälkeen? Lisäksi hän kertoi että koko viiden hengen rivi väliseinän takana oli varattu vain meille! Kyseinen emo kävi luonamme vähintään puolen tunnin välein tiedustelemassa tarpeitamme. Saimme myös itse valita kumpi söisi ensin vai haluasimmeko ateriamme vasta hetken kuluttua. Kertakaikkisen loistavaa palvelua! Piti oikein seurata sivusta palvelun tasoa lapsettomien matkustajien kohdalla ja voin todeta että taso oli sama kaikkien kohdalla. Paras lentoni ikinä! Kiitos Malaysian Airlines!

4 Nights to Go

Niin se aika rientää kun on mukavaa! Ja Hallissa on aina mukavaa... 4:n yön päästä sitten lähdetään. En tiedä, mikä tällä reissulla tai sille lähdössä menee reisille kun olen odottanut sitä aivan järjettömästi. Edellisen kerran kun odotin yhtä paljon, matka typistyi kolmeen päivään. Toivotaan kuitenkin että nyt ei käy samoin.

Lähtöä on siis valmisteltu ja huolella. Vaatteet ja muut vermeet ja releet on kasassa ja odottavat iskän kotiintuloa ihan vain rinkkaan sujahtaakseen. Saapa nähdä kuinka käy! Tilan puutteen "yllättäessä" luonnollinen karsinta suoritetaan luonnollisesti iskän varusteista, joita on muutenkin melko vähän. Parit kalsarit, pari t-paitaa, shortsit ja .... hmmmm ei kai muuta. No, oma maski on pakko saada mukaan kun nuo muiden tarjoamat eivät oikein pidä vettä tämän mallisessa päässä.

Henksulle on varattu 5 kiloa!!! luit aivan oikein!!! 5 kiloa maitojauhetta!!! kilo kaurapuuroa ja lisäksi joitakin purkkeja bonaa matkaevääksi. Oli muuten käsittämätöntä että maitopurkin kyljessä olevasta puhelinnumerosta sai jonkun kiinni, ja se joku vielä lupasi selvittää asiaa ja soitti oikein takaisinkin. Satu siis soitti NAN-tehtaalle ja tiedusteli NAN-korvikkeen saatavuutta Indonesiassa. Ei kuulemma saa. Singaporesta saa, mutta jos nyt ei kuitenkaan taas mennä sinne ihan vain maitokaupoille, vaan viedään omat eväät mennessämme.

Aaron puolestaan on ihan itse pakannut omat tärkeät tavaransa omaan Lightning McQueen-reppuunssa. Saahan 4-vuotias jo kuitenkin viedä putkeen kunnon käsimatkatavarat! Satun pakkauksista en tiedä, mutta luotan homman olevan hanskassa. Ja jos totta puhutaan, Satu on pakannut myös minun tavarani sattuneiden autotallinrakennus- ja kurssikiireiden johdosta. Saapa nähdä minkälaisissa vetimissä Jari painelee perillä.

Mitä muuta mukaan? Henksun maitojauheet tuli jo mainostettua ja Aaron ei mitään erikoista enää tarvitsekaan, eli passit, hammasharjat, viihde-elektroniikat, kosmetiikat ja lääkkeet taitavat riittää. Ei mutta vedenkeitin meinasi unohtua. OBH:n valmistama kompaktin kokoinen keitin Honkkarista 19,90€. Ei paha! Ja tuolla keittää iltapuurot Henksulle vallan mainiosti. Tai siis sen puuroon tarvittavan veden...;) Näillä mennään, ei mikään muutu! (Mikä bändi&biisi?)

Lääkkeistä tuli mieleeni sairas rakas vaimoni, joka päätti hankkia itselleen jonkunasteisen syyslunssan vielä ennen reissua. Kolmatta päivää kuumeessa ja kammottavassa kurkkukivussa. Mahtaa tuntua mukavalta! Itse olen onneksi vielä välttynyt ko. vitsaukselta, mutta eiköhän se minunkin aikani kohta koita!

Kohta siis mennään eikä meinata! Stay tuned for more information!

Preludi

Terve vaan teille kaikille jotka olette jostain syystä tänne eksyneet. Tämän blogin ensisijainen tarkoitus on pitää lastemme isovanhemmat, kummit sekä muut kiinnostuneet viivalla tekemisistämme ja menemisistämme matkoillamme. Toissijainen tarkoitus on ihan huvin vuoksi ja omaksi muistoksi kirjoitella tapahtumia talteen.

Takana meillä on joitakin kymmeniä omatoimisia reissuja yksin, kaksin tai kolmistaan. Brasilia, Kiina, Israel, Intia, Egypti, Thaimaa ja Malesia muutamia maita mainitakseni. Vanhemman poikamme Aaronin (-06) kanssa olimme Intiassa -07. Pari viikkoa aivot narikassa Palolem Beachillä Goan eteläosassa tuntui siinä määrin mukavalta että päätimme mennä uudelleen heti seuraavana syksynä. Kaksi kertaa samassa paikassa, samassa hotellissa ja todennäköisesti samassa paskataudissa tuntui kuitenkin riittävän tällä erää. Seuraavaksi sitten jonnekin muualle.

Saatettuani rakkaan vaimoni toistamiseen siunattuun tilaan, päätimme lähteä kahdestaan, tai no, oikeastaan kolmestaan, tutustumaan Malesiaan paremmalla onnella. Edellinen yritys kun typistyi 2kk:sta kolmeen päivään... Hylkäsimme julmasti esikoisemme lähes kahdeksi viikoksi isovanhemmille ja kummeille hoitoon ja eikun nokka kohti Kuala Lumpuria. KL oli ja on mahtava paikka. Tioman saari on kuulemma paratiisisaari. En yhdy edelliseen. Olihan siellä kaunista ja rauhallista, mutta se jokin vain puuttui. Jotenkin jäi kaivelemaan koko Malesia ja siinä sivussa Indonesiakin.

Tiomanilla pötkötellessämme päätimme, että jos kaikki on uuden tulokkaan kanssa kunnossa, lähdemme syksyllä -10 koko orkesterin voimin jonnekin. Kohde oli tuolloin vielä avoin mutta muovautui melko nopeasti Malesia-Indonesia akselille. Nuorempi poikanen Henrik syntyi tammikuussa -10. Seurasimme pari kuukautta tyypin elämää ja totesimme että eiköhän tämä ole isoveljensä kaltainen. Nukkui vasta 3kk:n iässä 12 tunnin katkeamattomia yöunia... Ärsyttävää! No, tuumasta toimeen! Ostimme lennot HEL-IST-KUL-DPS, hankimme passit ja rokotukset. Kaikki on valmista lähtöön joka on 19.9. ja paluu 27.10. Vai onko? Niin no jotain pikku purtavaa ja juotavaa ilmeisesti olisi syytä ottaa juniorille mukaan ja ehkä hiukan vaatteitakin, ja lääkkeitä ja ja ja ja... Lisää matkavalmisteluja seuraavissa postauksissa. Pysykää jaksolla...