keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Mahatauti ja hyttyset


Kuukauden reissaamisen jälkeen Aaron sitten otti ja sairastui "iskän mahatautiin". Edellisenä iltana huomasin, että poika on vähän kuuma, sitten kuuma ja lopulta oli jo pakko hakea kuumemittari. Kuume nousi tosi nopeasti 39 asteeseen ja maha oli kipeä.Yöllä sitten alkoi kakka lentää:-@. Onneksi olin illalla ollut kaukaa viisas ja laittanut pojan alle pyyhkeen, samassa sängyssä kun nukutaan. Kuume oli yöllä tosi (huolestuttavan:-/) korkealla, mutta aamun tullen tilanne näytti jo valoisammalta. Päivä sitten lepäiltiin ja hypättiin vessassa. Illalla poika oli jo simpukankeräyskunnossa ja oltiin hetken aikaa rannalla.

Viime yönä ei noustu kuin kerran vessaan ja tänään ollaankin jo oltu shoppailemassa Kutalla. Poika raukkaa pidetään kyllä nälässä, että maha saisi vähän rauhoittua. Tilanne on siis ohi ja kaikki suht ok. Toivotaan, että päästiin näin vähällä. Kyllä tuo lapsen sairastaminen repii sydänjuuria myöten, silmällistäkään en ensimmäisenä yönä nukkunut...

Toinen ärsyttävä riesa on ollut hyttyset (tai jotkut muut purevat oliot). Ensin oli Henkan naama aamulla paukuroita täynnä, nyt kohteena on ollut Aaron. Henkan pelasti rakas valkoinen huivini, joka on tällä reissulla toiminut aurinkosuojana rattaissa, alustana rattaissa, rantapyyhkeenä, auringonottoalustana, peittona, kantoliinana, sarongina Jarilla, tietysti huivina ja nyt matkasängyn peittävänä "hyttysverkkona". Matkalle kannattaa siis ottaa mukaan huiveja. Kaksi riittää, mutta käyttö on kovaa.

Tänään aamulla Aaronin pientä naamaa koristi 10 komeaa paukamaa, puhumattakaan muista osista miestä. No, nyt nukkumaan mentäessä poika on kyllästetty Offilla. Toivotaan että puree myös täällä.

Tänään oltiin siis ostoksilla Kutalla. Osteltiin myös tuliaisia. Kummipojille tiedoksi, mielettömät uikkarit tulossa (älä pelästy Valtteri, Maija Mehiläispukua ei ollut enää sinun kokoasi..)!Aaron sai koko reissun havittelemansa "Ben 10 -kellon". Kellohan se ei ole, vaan kellonnäköinen vekotin, jolla pystyy heijastettavina kuvina luomaan mitä merkillisimpiä hirviöitä. Voi onnen määrää:-).


Huomenna on viimeinen päivä Balilla, illalla sitten suuntaamme takaisin kohti Kuala Lumpuria. Jari täällä haaveilee jo Pizzaservicen pizzasta, minä Makuunin karkeista ja Aaron yökylästä Jyrkillä ja Mialla. Ihanaa on ollut, tulemme varmasti joskus uudestaan. Uskomatonta, miten aika oikeasti rientää, kun on huippukivaa.

PS. Kuvia tulee aikanaan jos ja kun pääsemme nopeamman yhteyden ääreen. Täältä yhden kuvan lähettäminen vie n.15 minuuttia. Seuratkaa siis myös vanhempia julkaisujamme.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Parturissa

Tuli sitten käytyä parturissa. Omavarainen kypärä alkoi olla sitä luokkaa ettei vastaantulijat enää tienneet mistä päästä tämä koira puree. Lähdimme hotellilta vasempaan ja ensimmäinen hotellin kulmalla oleva ei tietenkään kelpaa, naisväelle. Toinen alan liike löytyi muutaman sadan metrin päästä ja se vaikuttikin aivan toimivalta paikalta. Nämä monialaosaajat mainostivat ikkunassaan kampauksia, hiustenleikkuuta, manikyyriä, pedikyyriä, hierontaa, maitokylpyjä, hiustenpidennyksiä, irtoripsiä, puhdistavia kaloja ym. ym. Tämän täytyy olla hyvä paikka! Eikun sisään ja hiuksia lyhentämään.

"Kampaamossa" pyöri ainakin neljä tyttöä, yksi poika ja yksi nainen. Kerroin tarpeeni pojalle joka innokkaasti tarttui kiinni leikkuukoneeseen ja tiedusteli että masiinallako ajellaan? Kerroin kohteliaasti että saksilla voisi olla helpompi säilyttää aiempi malli millin siilin sijaan. Poika katosi. Istuin kampaamon jakkaralla ja seurasin henkilökunnan kiivasta puhelimenkäyttöä. Melkein jokainen koitti soittaa jonnekin. Ahaa! He ilmeisesti koittavat tavoitella sitä henkilöa joka osaa käyttää saksia.

Kymmenen minuutin kuluttua kukaan ei ollut saanut ketään kiinni ja minulle tarjottiin hiusten pesua. Kerroin että olen suoraan suihkusta tulossa, mutta ei auttanut. No mennään sitten virutettavaksi kun se kuulemma kuuluu hintaankin. Ja saapahan henkilökunta hieman lisäaikaa saksijan tavoitteluun.

Eipä ole hiusten pesu sattunut koskaan aiemmin yhtä paljon. Putipuhtaita hiuksia kun painetaan vasten kalloa, vedetään alaspäin ja samalla lasketaan vettä joukkoon, on kitkakin jonkinmoinen. Taisi olla ainoa tavoite tällä "pesulla" saada minut suuttumaan ja katoamaan. Ei ollut muuten kaukana. Kestin kuitenkin kuin mies (kyynel silmäkulmassa) ja kohta pääsinkin takaisin leikkuupallille. Puodissa ei kuitenkaan vieläkään näkynyt yhtään uutta naamaa. Saksi-ihminen oli mitä ilmeisemmin tavoittamattomissa.

Hetken kuluttua sain ylleni asianmukaisen kaavun ja paikan Lady lähestyi minua takaapäin sakset kädessä. Peilin kautta katsottuna nuo sakset näyttivät mustakahvaisilta Fiskarsin askartelusaksilta. Juuri samanlaisilta joilla Aaron leikkaa kotona Salama Mc Queenin kuvia. Voihan olla että puheluyritysten tarkoituksena oli saada asianmukaiset sakset salonkiin. Nainen tarrasi hiuksiini kiinni ja kysyi tulkin välityksellä että onko tämä sopivasti, vai otetaanko enemmän? Tyydyin tähän muutamaan senttiin. Lady kaapi hiuksiani sormiensa väliin sellaisella raivolla että taas tuli kyynel silmäkulmaan, ja cut-cut-cut hiukset lyhenivät, askartelusaksilla ilman kampaa. Tai no, kai tämä Ladyn 5-piikkinen toimitti sitä kamman virkaa. En tiedä kumpaa jännitti enemmän, sillä koko Lady tuntui tärisevän. Se tuntui päässäni ja sen näki jopa peilistä. Siirryttäessä pulisonkeihin ja niskavilloihin Lady kaivoi taskustaan partaveitsen. Ei hyvä Jumala! Nyt lähtee henki! Katsoin peilin kautta Satua ja poikia, he ristivät kätensä, minä suljin silmäni.

Operaation päätyttyä Lady tiedusteli, tulkin välityksellä, lopputuleman laatua. Tiirailin itseäni peilistä. Mietin että missä olen nähnyt samanlaisen maiseman? Ainiin! Niitähän on täällä jokaisen mäen rinteellä. Riisipellot pengerretään vuorten rinteisiin juuri tällä samaisella tavalla. Muistaakseni joskus 80-luvulla oli muotia leikata niskaan tällaisia porrastuksia, mutta ei sentään koko poijuun! En saanut sanaa suustani vaan lätkäisin 40 000 rupiaa kassaneidille ja jatkoimme matkaa hymyssäsuin kohti rantaa sanomatta sanaakaan. Jopa Aaron oli hiljaa, kerrankin. Vasta viiden minuutin kuluttua Satu repesi nauramaan! Kauanpa se kesti.

Nyt on siis tukka mallillaan, mutta onneksi se ehtii kasvamaan ennen kotiinpaluuta. Ja kaikille vahingoniloisille tiedoksi: En todellakaan aio lisätä kuvia tähän tekstiin. Tulkaa tänne katsomaan jos kiinnostaa miltä riisiviljelmät näyttää!!!

Nyt päivää myöhemmin ja hiukset pesseenä ja useasti kastelleena voin todeta, että ei se nyt niin kauhean paha ole, kunhan muistaa kastelun jälkeen hieroa karvat kallonmyötäisiksi. Jälleen kerran on pakko lainata Kahmaa: VOI HEMMETTI!!!

lauantai 16. lokakuuta 2010

Ubud-Sanur

TIEDOTUS MUMMILLE, VAARILLE, JYRKILLE, MIALLE, ANNELLE JA OSKULLE ja muillekin: Mää oon oppinu tänään uimaan!
T:Aaron

Ja sitten näihin vähäpätöisempiin asioihin. Ubud on siis taaksejäänyttä elämää. Mukavaahan sielläkin oli, mutta kuten Satu tuossa omassa jorinassaan mainitsikin, paikka soveltuu paremminkin aikuiseen makuun. Henksu oli kuitenkin myös täällä paikallisten ravintoloitsijoiden suosikki. Toki kylästä löytyy lapsillekin ohjelmaa, kuten apinametsä ja norsupuisto. Norsupuistoja taitaa Ubudista löytyä ainakin kolme. Paras ja ainoa oikea puisto kuitenkin sijaitsee Tarossa puolen tunnin automatkan päässä. Kilpailu näiden kolmen välillä taitaa olla ilmeisen kovaa. Mainitsemani puiston 10-sivuisesssa esitteessä oli yksi kokonainen sivu varattu varoituksiin huijaripuistoista ja niihin vievistä taksikuskeista. Ei tainnut varoitukset olla turhia, sillä saman tein kun itse hyppäsimme taksin kyytiin, alkoi kuljettaja ehdottelemaan muita puistoja. Pitäydyimme kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassamme. Itse puisto oli todella siisti ja viihtyisä. Norsuja pääsi jopa ruokkimaan ja koskemaan aivan ilmaiseksi! Puistossa on myös jonkunmoinen hotelli sekä luonnollisesti ravintola. Hintataso ravintolassa oli sikamainen, samoin puiston sisäänpääsymaksu ja elefanttisafari. No kaipa ne rahat menevät hyvään tarkoitukseen Sumatran elefanttien hyväksi.

Ubudin hotellimme, Sri Ratih, oli ihan ok. Uima-allas riitti Aaronille vallan mainiosti, eikä 24€:n hintakaan ollut päätä huimaava. Ruoka siellä oli kuitenkin melko kammottavaa. Kaikki maistui samalta vanhalta rasvalta. Toki eipä noiden annostenkaan hinta ollut kuin hiukan reilun euron. Jos sinua kuitenkin kiusaa mielikuva Ranskalaisesta Antoniosta, joka laittaa lähes olkapäilleen ulottuvat tummat hiuksensa "ponnarille", pukee ylleen valkoiset läpikuultavat string-uimahousunsa ja kirmaa pikkusormi tanassa uima-altaalle,niin tämä ei ole sinun hotellisi.

Viimeisen illan koittaessa Ubudissa tuli mieleemme että eihän meillä ole vielä majoitusta seuraavassa kohteessamme. Niin ja kai se seuraava kohdekin olisi hyvä päättää ennen hotellin hommaamista. Eikun booking, ratestogo ja uusi tuttavuus indo ankaraan käyttöön. Kutalta ei tuntunut löytyvän mitään järkevää majoitusta. Sanurista puolestaan löytyi sopiva indo.com:n kautta. Varasimme siis sen. No eipä se taaskaan mennyt ihan putkeen. Puolen tunnin kuluttua tuli sähköpostia indosta, että varaamamme majoitus ei olekaan vapaana. Tarjosivat kuitenkin toista vaihtoehtoa vielä hieman edullisemmin. No sehän vain meille sopi. Edellisellä kerralla kun kyselimme samaisesta hotellista huonetta, hinta oli kolminkertainen tähän verrattuna. Erinomaista palvelua indo.com:lta. Suosittelen!

Sanurissa siis ollaan ja nautitaan päivisin auringosta ja iltaisin reggaesta. Hotellin ravintola on tuossa kulman takana ja siellä on joka ilta elävää musiikkia eli ei tarvitse kuin istua omalla terassilla niin voi nauttia paikallisista huippuartisteista. Aaron siis oppi tänään uimaan ihan ilman kellukkeita. Pikkuisen mies oli ylpeä saavutuksestaan. Toki tuolla 8 tunnin päiväharjoittelulla on syytäkin jotain tapahtua. Kiduksia sillä ei näytä vielä olevan ja kyllä se ainakin yöt tuntuu pystyvän olemaan kuivalla maalla. Voipi olla että iskällä ja pojalla on uusi harrastus kunhan päästään takaisin kotiin.

Sitten niihin ikävämpiin asioihin. Vatsatautiin. Nyt se on siis täällä, mutta onneksi vain minulla. Se alkoi perin poikkeuksellisesti 39,8 asteen kuumeella ja vasta seuraavana päivänä sai rientää vessaan oikein tosissaan. Kuume nousi illalla ja nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään. Onneksi koin ilmestyksen. Indonesialainen pikkupoika kertoi minulle suomeksi että minun tulee maata ikäänkuin levynä vatsallani omassa nurkassani sängystä niin sitten se kuume menee ohi. Paljonkohan sitä kuumetta oli oikeasti? Toimin ohjeiden mukaisesti ja kuume katosi. Kiitos pikkupoika!

maanantai 11. lokakuuta 2010

Ubud

Mieletön lomaviikko loman sisällä on siis ohi. Amedissa kaikki oli täydellistä, hotelli, uima-altaat, mustahiekkainen ranta, simpukat, ruoka, sukellukset, ilma, ihan kaikki! Mahtaakohan enää mikään muu paikka tuntua miltään?! Ihanaa oli myös saada pieni hengähdystauko lastenhoidosta omien sukellusten takia. Vedessä on niin hiljaista ja rauhallista, saa olla yksin omien ajatustensa ja ihanien maisemien kanssa.




Painiskelin itseni kanssa pitkään lastenhoitajan ottamisen suhteen. Lähinnä Henkan takia -turhaan. Respan kautta köytyi täti, joka ei osannut englantia juuri ollenkaan. Milk, eat, drink ja sleep kuuluivat kuitenkin hänen tuntemiinsa sanoihin ja sehän riitti. Ensimmäisenä päivänä, kun tulimme sukeltamasta, Aaron löytyi sängystä itkemästä. Ajattelin, että siihen loppuivat sukellukset. Syy ei kuitenkaan ollut tätissä, vaan siivoojassa, joka oli tullut siivoamaan huonetta ja jonka tullessa Aaron oli luullut äitin ja iskän jo tulevan... Henkka oli juuri heränneenä tyytyväisenä tätin sylissä.



Päätimme siis jatkaa tätin palkkaamista. Menin sitten ja kerroin respassa, että haluaisimme taas ottaa lapsenvahdiksi sen vanhemman naisen, joka oli jo ollut meillä. Seuraavana aamuna tätin tullessa tajusin tätin olevan korkeintaan minun ikäiseni... Vanhempi nainen siis:-/. Täti oli myös yön aikana viisastunut ja toi mukanaan Aaronille tikkareita ja keksejä. Kuten arvata saattaa, tästä lähtien täti oli tervetullut lapsenvahti. Henkka nukkui aina lähes koko ajan ja Aaron ja täti pelasivat pelejä ja täti luki Aaronille suomalaisia lastenkirjoja. Tämän lisäksi poika lahjottiin iltaisin jäätelöllä ja banana splitillä... Pikku irtiotto teki varmasti kaikille hyvää.




Tätiltä opin myös balilaisen lapsenkantotavan, joka on yksinkertaisuudessaan nerokas. Lapsi istuu huivin tai sarongin päällä ja painon saa pois omilta käsiltä. Henkka liikkuu nykyään suurimman osan ajasta noin. Ei tarvitse pitkää kantoliinaa eikä monimutkaisia sidontoja. Opetan halukkaille kotiuduttuani.

Onneksi varauduimme Amedin ja Ubudin reissuille jo Sanurissa ostamalla vauvanruokaa useammaksi viikoksi. Vauvanruokapurkkeja ei ole sittemmin näkynyt, kananmaksajauhetta sun muuta sellaista löytyy kyllä. Nan2 jauhetta on tarjolla kaikissa kyläpahasissa:-@. Tuo Nan ei tule kyllä meiltä loppumaan, sillä viikko sitten Jari löysi rinkasta irtileikkaamani annosteluohjeen josta selvisi, että olemme koko alkureissun ajan tehneet maidosta puolet liian laihaa... Valkoisen jauhon kantaminen ei siis lopu, sitä on rinkassa vielä Suomeen palatessammekin.


Matka tänne Ubudiin sujui siis rattoisasti. Olen jo varsin kehittynyt kahden lapsen takapenkkiviihdyttäjä.Pikkuhiljaa matkan jatkuessa on kai päätettävä oma elämänkatsomuksensa/ vakaumuksensa, kun Aaronin kysymykset ovat luokkaa; miten ihmiset on tulleet tänne maailmaan ja kuka on laittanut kalat veteen.

Matkalla meille myös selvisi, miksi ihmiset jatkuvasti kertovat meidän olevan todella onnekkaita, kun meillä on kaksi poikaa. Kuljettajamme kertoi meille, että maansa, talonsa ja paikkansa kyläyhteisössä voi jättää vain pojalle, ei koskaan tytölle. Mikäli ei ole omia poikia, perintö jätetään esimerkiksi veljenpojalle tai muulle suvun jäsenelle. Hän myös kertoi, että Balilla voi miehillä edelleen olla useampia vaimoja. Useita vaimoja otetaan pojansaannin varmistamiseksi, mutta käytännössä vain rikkailla on varaa moneen vaimoon.

Nyt siis ollaan täällä Ubudissa, jossa minä en oikein viihdy. Ilma on sateinen ja KAIKKI on kosteaa. Mikään ei kuivu ja lapsista lähtien kaikki tuntuu ällöttävän likaiselta. Vaikka hotellimme on periaatteessa ihan hyvä, kosteus saa kaiken lian, roskat ja hiukset (joita tosiaankin lähtee minun päästäni miljoonia) liimaantumaan lattiaan ja vaikuttamaan siltä kuin olisi todella likaista. Kaipaan merta, aurinkoa ja tuulta. Onneksi ollaan täällä vain muutama päivä.

Eilen käytiin apinoita katselemassa apinametsässä. Apinat olivat siellä vapaina ja pienetkin poikaset olivat nähtävissä ihan kosketusetäisyydeltä. Apinoita sai ruokkia ja ellei ruokkinut, ne osasivat itse kiivetä reppuun hakemaan kaiken ruoaksi kelpaavan. Apinametsän lisäksi kävimme ihanissa kahviloissa, tinkailimme tavaraa torilta, ostimme Jarille sormuksen, ym. ym. Kävelimme siis eilen noin 8 tuntia. Aaron jaksaa kyllä hurjan hyvin, mutta illalla ei tarvitsekaan sitten paljoa unta odotella. Omatkin jalat huutaa Hoosiannaa moisen kävelyn jäljiltä. Släpäreistä tippuu pohjat ja Henkan (10kg) kantaminen käy työstä. Täällä on kivannäköisia kahviloita vaikka kuinka ja ihania kirjakauppoja, jos jotain ehtisi lukemaan. Kaupunki ei ehkä ole paras mahdollinen meidän kokoonpanollemme, mutta aikuisten oleskeluun, kahviloissa lorvimiseen, hengailuun, lukemiseen, nukkumiseen tämä on mitä sopivin paikka. Tänään me ajattelimme lepuuttaa hotellilla ja kerätä voimia huomista norsupuistoa varten. Viisasta voisi olla myös varata hotelli Kutalta tai Sanurista etukäteen...

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

AMED part II


Snorklaamaan lähdettiin 10 aikaan aamulla. Tällä reissulla tuli oikeastaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli venereissu hieman erilaisella veneellä kuin vaarilla ja ensimmäinen avovesisnorklaus. Veteen meno ei oikeastaan jännittänyt Aaronia yhtään, mutta kun tuli aika katsoa pinnan alle, meni pupu ihan pikkuisen pöksyyn. Parin minuutin suostuttelun ja esimerkin näyttämisen jälkeen naama kääntyi kuin kääntyikin pohjaa kohti ja suupielet venähtivät korviin niin ettei snorkkeli tahtonut suussa pysyä. Seuraava tunti menikin sitten koralleja ja kaloja ihastellessa. Harmi ettei kohdalle kuitenkaan osunut yhtään merihevosta tai vaarallista kalaa. Ehkä sitten ensi kerralla. Hintaa reissulle tuli ruhtinaalliset 25€ pitäen sisällään pienoismallin paikallisesta veneestä, johon on taiteiltu kylkiin molempien poikien nimet.

Äidin ja iskän sukelluksetkin menivät hyvin. USS Liberty jäi näkemättä lastenhoidollisista syistä, eikä oikein mitään valtavia kalojakaan näkynyt, paitsi yksi tonnikala, jonka kokoa opaskin siunaili sukelluksen jälkeen. Saimme siis molemmat viisi sukellusta suoritettua. Kohteina oli romua, hylkyä, riuttaa ja seinää. Näkyvyys oli jokaisella sukelluksella hyvä eikä pinnan alla päässyt vilukaan yllättämään veden ollessa n. 30 asteista. Merivirta oli paikoitellen melkoisen voimakasta ja mikäs sen mukavampaa kuin heittäytyä virran vietäväksi ja nauttia maisemista!

Jossain vaiheessa viikkoa pääsivät käteisvarantommekin loppumaan ja oli aika suunnata ATM:lle. Ainoana pikku miinuksena mainittakoon että lähin automaatti sijaitsee 45 minuutin automatkan päässä. No, yhdistimme rahanhakureissunTirta Ganggan vesipalatsissa vierailuun ja aikataulun (poikien mielialan) salliessa Pura Lempuyang-temppelissä vierailuun. Ajoneuvoon noustessamme, meille kerrottiin että joukkoon on liittynyt nuori Hollantilaispariskunta. Heidän piti tulla mukanamme vain automaatille ja jäädä sinne. Taisimme kuitenkin olla niin mukavaa seuraa, että kulkivat koko matkan kanssamme.

Tirta Ganggaa mainostetaan paikallisissa turistiesitteissä tavattoman kauniiksi paikaksi. En tiedä mistä johtui, mutta ei ainakaan minun henkeni salpaantunut sisäänpääsystä maksaessani, coca-cola- ja Bintang-kojuja väistellessäni, postikorteista kieltäytyessäni tai palatsia katsoessani. Mainoksista katsottuna paikka näytti kyllä lumoavalta toisin kuin livenä. Mainoslehtiset suunnitellut ihminen on siis onnistunut työssään.

Tirta Ganggaan pettyneinä päätimme jättää Lempuyangin temppelin väliin. Tiedä vaikka sama ihminen olisi suunnitellut nekin mainokset. Lisäksi pojat alkoivat olla jo "hieman" levottomia parin tunnin automatkan jäljiltä. Takaisin hotelliin siis ja snorklaamaan...

Sunnutaina tuli viikko Amedissa täyteen ja oli aika jatkaa matkaa. Seuraava kohteemme olisi Ubud. Matkan varrella poikkesimme Besakih:n temppelissä. Jälleen kerran kaupustelijoita väistellen pystyin hengittämään täysin normaalisti. No oli tämä kyllä hieman vaikuttavampi kuin vesipalatsi ja pilvettömänä päivänä näkymä olisi varmasti ollut mahtava Temppelin sijaitessa Agung-vuoren (3142m) rinteessä n. 800 metrin korkeudessa. Toinen pysähdyksemme oli Batur-vuorella (1717m). Tarkoituksenamme oli ihastella alempana sijaitsevaa Batur järveä, mutta tymän vallitessa ei hengitysvaikeuksia tullut muusta kuin riistohintaisesta lounaslaskusta (n.15€/nenä).

Nyt siis ollaan Ubudissa neljä yötä ja sitten matka jatkuu takaisin etelään. Vielä ei ole tarkempaa tietoa, mutta surffikurssi Kutalla tai sukellus rauskujen seassa Sanurissa voisi toimia.

Loppuun välikiitokset lukuisille lukijoillemme. Tähän kohtaan avaan kilpailun. 1000. lukijamme saa haluamansa ilmaisen oluen haluamassaan pirkanmaalla sijaitsevassa ravintolassa. Lähetä kopio sivustamme jossa näkyy kävijälaskurissa tasaluku 1000 sähköpostiini ja ole voittaja. Ps. Kuvankäsittelijät ammutaan aamunkoitteessa...

tiistai 5. lokakuuta 2010

Amed

Amediin siis on päästy. Matka Sanurista sujui vähintäänkin rattoisasti. Iskä etupenkillä katselemassa huikeita maisemia ja äiti poikien kanssa takapenkillä vastailemassa pikku kyselyikäisen kiperiin kysymyksiin. :) Aikaa matkaan kului hieman yli kaksi tuntia eli optimistisimmat arviot osuivat oikeaan. Emme pysähtyneet matkalla kertaakaan, vaikka kuljettaja oli lupautunut olemaan käytössämme koko päivän. Myötävaikuttavana tekijänä mainittakoon matkan yllättävän nopea eteneminen. Olimme kyllä ajatelleet pysähtyvämme jossakin vaiheessa ihailemaan maisemia ja ruokkimaan Henksua, mutta Transport-miehen ilmoittaessa matkaa olevan jäljellä puoli tuntia, luovuimme aikeistamme.

Hotellille saavuttuamme oli vuorossa matkan jännittävin vaihe, sisäänkirjautuminen. Netistä varatuista hotelleista kun ei koskaan tunnu voivan olevan täysin varma. Varsinkin kun olimme tällä kertaa hylänneet luottovarauspalvelumme booking.comin ja siirtyneet käyttämään kilpailevaa ratestogo.com sivustoa. Noh, ei se ihan putkeen ollut mennyt. Nimiämme tai varaustamme ei löytynyt mistään hotellin kirjoista tai kansista. Lisäksi tulostamamme voucher ei ollut kuulemma se oikea. No huone kuitenkin järjestyi pienten peliliikkeiden jälkeen ja myöhemmin saapuva ranskalainen sai luvan siirtyä toiseen huoneistoon. Tosin tässä parin päivän aikana olemme seuranneet kuinka kaikilla hotelliin saapuvilla tuntuu olevan jotain pielessä, respan mielestä.

Hotelli itsessään on aivan mahtava. Huoneeseemme kuuluu yhtä iso terassi kuin huonekin, rannan tuntumassa on kaksi uima-allasta, maisemat ovat todella kauniit ja ruoka on huippuhyvää. Hintataso on kohtuullinen. Huone maksaa 46€ lisävuoteella ja pinnasängyllä ja ravintolasta saa ruoka-annoksen keskimäärin 3€:lla. Henkilökunta on myös varsin mukavaa ja lapsiystävällistä. Ravintolassa syödessämme Henrik kaapataan syöttötuolista puoleksi tunniksi ties minne ravintolan syövereihin. Meressä hotellin edustalla on myös "oma" riutta jonne on tosin hiukan haastava päästä, ainakin paljain jaloin. Rannalla on myös melkoisesti "aarteita" joista myöhemmin lisää...

Hotellin yhteydessä toimii myös sukelluskeskus, Bali reef divers. Otimme sieltä kymmenen sukelluksen paketin jonka voi jakaa kahden sukeltajan kesken. Hintaa yhdelle sukellukselle tulee hieman yli 20€, eli ei paha sekään. Ensimmäinen sukellus oli yhdistetty refresher ja muck dive. Homma tuntui olevan lähes heti hanskassa vaikka itsellä on edellisestä sukelluksesta aikaa yli vuosi ja Satulla 6 vuotta! Kaipa tuokin taito on niinkuin polkupyörällä ajo. Toisella sukelluksella kävimme toisen maailmansodan aikaisella japanilaisella hylyllä. Eipä tuota hylyksi enää oikein tunnistaisi ellei joku sitä kertoisi. No molemmilla sukelluksilla oli komeita koralleja ja kaloja vaikka kuinka, vaikka täällä taitaakin kausi olla nyt jo hieman ohi. Vielä olisi kolme sukellusta molemmilla jäljellä ja haaveissa olisi tietenkin US Liberty ja ISOJA kaloja. Saapa nähdä kuinka käy. Pojat ovat olleet sukellusten aikaan paikallisen tätin hellässä huomassa. Tai no, ainakin Aaron on ollut. Henrik on nukkunut suurimman osan reilun kahden tunnin poissaoloistamme. Kahden tunnin päiväunet tuntuu maistuvan jo kymmeneltä jos on herännyt kuudelta! :)

Huomenna olisi vuorossa Aaronin ensimmäinen avovesisnorklaus. Poika on harjoitellut ahkerasti altaassa snorklaamista oikeastaan koko ajan. Maskin kuva ei oikein vielä aamullakaan ole kokonaan kadonnut naamalta. Lisäksi olemme Satun kanssa pohtineet voiko lapsi muuttua kokonaan rusinan näköiseksi jos se viettää 6 tuntia päivästä 35 asteisessa vedessä. Jos joku tietää niin kertokaa, Google ei tiennyt. Kalat eivät kuulemma Aaronia pelota mutta iskän pitää olla kuitenkin koko ajan vieressä näyttämässä mitä kaloja ei koskaan saa koskea ja missä on lionfish ja missä merihevonen. Ihan vähän täpinöissään...

Silloin kun Aaron ei ole altaassa, hän on äidin kanssa rannalla keräämässä aarteita. Osa lukijoista varmaan tietääkin aluepäällikön eienääniinsalaisen fetissin, nimittäin simpukoiden ja kaikenmaailman kotiloiden haalimisen. Ja tämä ranta on näiden aarteiden metsästäjille paratiisi. Vaikka kotiimme voisi rakentaa uuden punaisen meren, on noita vinkeitä kotiloita saatava aina vain lisää. No, suotakoon meille kaikille omat fetissimme, kasvatanhan minäkin chilejä ja keräilen kolikoita. Tänään rannalta löytyi n. 10cm mittainen pyörremyrskyn näköinen kotilo. Suupielet korvissa Satu oli huuhdellut sitä merivedessä ja kummastellut sisältä valuvaa vihreää limaa. Tarkemman tiirailun jälkeen tuijottaminen oli saanut vastakaikua, kotilosta tuijotti rapu takaisin. No sitä sitten kuulemma yritettiin hiekalla, korallin kappaleilla, kivillä, toisilla kotiloilla ja ties millä saada sieltä pihalle. Mielestäni paras yritys oli kulmien nyppimiseen tarkoitetut pinsetit, mutta ravun alettua narisemaan ja Satun pelästyttyä lensi kotilo pitkin parvekkeen lattiaa. "Kuuliksää, kuuliksää millai se huusi?" Nyt tuo kotilo nojaa parvekkeen kaiteeseen ja odottaa ravun muuttavan ihan itsestään...

Yleisesti Amedin voisi sanoa olevan äärimmäisen kaunis, viihtyisä, mukava ja rauhallinen paikka. Voisi sanoa että paras paikka tähän mennessä tällä reissulla ja sijoitus ehdottomasti kaikkien aikojen TOP-5:een. Täällä ei tunnu kenelläkään olevan kiire mihinkään. Paitsi sammakoilla. Ne ottavat aina kaksi loikkaa kun päättävät lähteä liikenteeseen. Paikan ainoana miinuksena mainittakoon kukot. Nuo penteleet heräävät täällä jo paljon ennen auringon nousua, noin hiukan yli neljä. Jos joku tietää hyvän kukonvaimentimen niin olisin enemmän kuin kiitollinen pikaisesta vinkistä...

lauantai 2. lokakuuta 2010

No, tuliko sieltä edes mitään? -Juu, pirun piäni!!!



Kuta on nyt siis nähty. Hämmästyin oikein itsekin kun ei ahdistanut oikein missään vaiheessa. Olin mielikuvissani luonut Kutasta sellaisen turistihelvetin ettei toista olekaan. Erehdyin! Hintataso oli huomattavasti edullisempi kuin Sanurissa ja jotenkin tunsin jopa viihtyväni rantaviivan tuntumassa ruokakojujen ja surffipummien joukossa. Ehkä se oli juuri nuo wannabe surffarit, joilla oli ilmeisen pahat finnit kainaloissa sekä alkava astma, kun keuhkoista ei voinut laskea ilmoja ulos ollenkaan. No, pakko perua pahat puheeni Kutasta ja pyytää anteeksi kaikilta sen kehujilta, joita olen loukannut uhotessani, etten sinne mene. Voin siis mennä toistekin. Myös poikamme Aaron rakastui Kutan aaltoihin, eikä olisi millään halunnut lähteä pois rannalta.

Palataanpa vielä ajassa taaksepäin hotelliongelmaamme. Tarkoituksenamme oli siis hankkia hotelli loppuajaksi ikäänkuin tukikohdaksemme, josta teemme sitten pienempiä reissuja lähimaastoon ilman että kaikki varusteet ovat mukana. Saimme siis booking.comin kautta sopivanhintaisen hotellin askelten päässä rannasta ilmaisine shuttle-busseineen pilkkahintaan loppuajaksi. Tai näin siis luulimme. Samana iltana kun teimme varauksen, laittoi hotelli sähköpostia ja ilmoitti ettei huoneita olekaan vapaana koko ajaksi. 3.-5.9. sekä 15.9. majatalossa ei olisi sijaa. Jaahas! Seuraavaa suunnitelmaa siis pähkimään. Kuumeisen pohdinnan jälkeen päädyimme seuraavanlaiseen suunnitelmaan: Vietämme pari yötä varaamassamme hotellissa ja jatkamme sitten matkaamme Amediin viikoksi. (Amedin varausta ei ainakaan vielä ole peruttu.) Amedista viikoksi Ubudiin ja sitten takaisin Sanuriin tai ehkä jopa Kutalle:)

Uusi hotellimme lupaili myös kotisivuillaan olevansa Sanurissa askelten päässä rannasta heti KFC:n jälkeen vasemmalla. No ei se ihan noin ollut. Todellisuudessa hotelli on Denpasarin puolella 5km rannasta ja arviolta 10km Sanurista eikä hotellilta liioin ole ilmaista kuljetusta Denpasariin. Voi hemmetti, sanoisi Kahma! No hotelli itsessään on erittäin viihtyisä, uima-allas on Aaronille mieleinen, ruoka on älyttömän hyvää ja halpaa(n.2€ annos) sekä huoneen hinta on edullinen. Ehkä aavistuksen verran ahtautta on kuitenkin havaittavissa ainakin huoneessa 107 varsinkin yöaikaan kun kaksi aikuista ja kaksi lasta yrittää nukkua 160cm leveässä sängyssä. Pinnasänkyjä täällä ei siis ole tarjolla ja 36€ lisävuoteesta on mielestämme liikaa, kun koko huone maksaa 30€! Hotellin nimi on Puri Maharani ja voin suositella sitä lämpimästi! Huoneessa oli myös kokokorkeat lasiovet... :)



















Viime päivien aikaan on siis käyty Kutalla, vaihdettu hotellia, uitu meressä, tehty hiekkalinnoja, varailtu hotelli Amedista, varattu "transport-mies", uitu uima-altaassa (Aaron oppi tänään snorklaamaan), syöty ja juotu (Henrik oppi imemään pillimehua) sekä suoritettu pakollinen Hardy'sin reissu Henksun ruoka- ja vaippavarastojen täydentämiseksi. Oletamme siis ettei Amedista saa vauvanruokaa eikä vaippoja.

Amedista on siis majoitus varattuna ja siirtyminen sinne tapahtuu paikallisen Transport-miehen toimesta. Matka kestää, lähteestä riippuen, 2-5tuntia. Transport-mies lupautui hakemaan meidät hotellilta sekä viemään perille Puri Wirata dive resort, villas and spa-resorttiin 40€:n hintaan. Nokkelimmat voivat päätellä paikan nimestä mitä aiomme siellä harrastaa. (Joonalle isot kiitokset Amed-vinkistä!) Julkisilla hinta olisi ollut suunnilleen saman verran, mutta huomattavasti vaivalloisempaa ja epämukavampaa. Herra on käytössämme koko päivän ja halutessamme voimme poiketa matkan varrella katselemaan nähtävyyksiä ja maisemia. Kuulostaa taas kerran liian hyvältä.

Reissu on tähän mennessä sujunut erinomaisesti. Teksteissä kuvaillut vastoinkäymiset/mokailut/hölmöilyt/vast. ovat juuri se suola joka saa ainakin meidän perheen harrastamaan reppureissailua. Kaikki ovat pysyneet suunnilleen terveinä, pl. Aaronin polvet ja oma nuhani, eikä sitä odotettua kuumaa laavaakaan ole vielä ollut havaittavissa. Aaronin eilen uidessa mies lähti altaasta kuin Salama McQueen kohti vessaa. Katsoimme Satun kanssa toisiimme ja mietimme että nytkö se alkaa? 30 sekunnin kuluttua WC:stä kuului: "Saa tulla jo pyyhkii!" Satu kysyi:"No tuliko sieltä edes mitään?" ja vastaus kajahti ilmoille:"Juu, pirun piäni!"