Ubud-Sanur

TIEDOTUS MUMMILLE, VAARILLE, JYRKILLE, MIALLE, ANNELLE JA OSKULLE ja muillekin: Mää oon oppinu tänään uimaan!
T:Aaron

Ja sitten näihin vähäpätöisempiin asioihin. Ubud on siis taaksejäänyttä elämää. Mukavaahan sielläkin oli, mutta kuten Satu tuossa omassa jorinassaan mainitsikin, paikka soveltuu paremminkin aikuiseen makuun. Henksu oli kuitenkin myös täällä paikallisten ravintoloitsijoiden suosikki. Toki kylästä löytyy lapsillekin ohjelmaa, kuten apinametsä ja norsupuisto. Norsupuistoja taitaa Ubudista löytyä ainakin kolme. Paras ja ainoa oikea puisto kuitenkin sijaitsee Tarossa puolen tunnin automatkan päässä. Kilpailu näiden kolmen välillä taitaa olla ilmeisen kovaa. Mainitsemani puiston 10-sivuisesssa esitteessä oli yksi kokonainen sivu varattu varoituksiin huijaripuistoista ja niihin vievistä taksikuskeista. Ei tainnut varoitukset olla turhia, sillä saman tein kun itse hyppäsimme taksin kyytiin, alkoi kuljettaja ehdottelemaan muita puistoja. Pitäydyimme kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassamme. Itse puisto oli todella siisti ja viihtyisä. Norsuja pääsi jopa ruokkimaan ja koskemaan aivan ilmaiseksi! Puistossa on myös jonkunmoinen hotelli sekä luonnollisesti ravintola. Hintataso ravintolassa oli sikamainen, samoin puiston sisäänpääsymaksu ja elefanttisafari. No kaipa ne rahat menevät hyvään tarkoitukseen Sumatran elefanttien hyväksi.

Ubudin hotellimme, Sri Ratih, oli ihan ok. Uima-allas riitti Aaronille vallan mainiosti, eikä 24€:n hintakaan ollut päätä huimaava. Ruoka siellä oli kuitenkin melko kammottavaa. Kaikki maistui samalta vanhalta rasvalta. Toki eipä noiden annostenkaan hinta ollut kuin hiukan reilun euron. Jos sinua kuitenkin kiusaa mielikuva Ranskalaisesta Antoniosta, joka laittaa lähes olkapäilleen ulottuvat tummat hiuksensa "ponnarille", pukee ylleen valkoiset läpikuultavat string-uimahousunsa ja kirmaa pikkusormi tanassa uima-altaalle,niin tämä ei ole sinun hotellisi.

Viimeisen illan koittaessa Ubudissa tuli mieleemme että eihän meillä ole vielä majoitusta seuraavassa kohteessamme. Niin ja kai se seuraava kohdekin olisi hyvä päättää ennen hotellin hommaamista. Eikun booking, ratestogo ja uusi tuttavuus indo ankaraan käyttöön. Kutalta ei tuntunut löytyvän mitään järkevää majoitusta. Sanurista puolestaan löytyi sopiva indo.com:n kautta. Varasimme siis sen. No eipä se taaskaan mennyt ihan putkeen. Puolen tunnin kuluttua tuli sähköpostia indosta, että varaamamme majoitus ei olekaan vapaana. Tarjosivat kuitenkin toista vaihtoehtoa vielä hieman edullisemmin. No sehän vain meille sopi. Edellisellä kerralla kun kyselimme samaisesta hotellista huonetta, hinta oli kolminkertainen tähän verrattuna. Erinomaista palvelua indo.com:lta. Suosittelen!

Sanurissa siis ollaan ja nautitaan päivisin auringosta ja iltaisin reggaesta. Hotellin ravintola on tuossa kulman takana ja siellä on joka ilta elävää musiikkia eli ei tarvitse kuin istua omalla terassilla niin voi nauttia paikallisista huippuartisteista. Aaron siis oppi tänään uimaan ihan ilman kellukkeita. Pikkuisen mies oli ylpeä saavutuksestaan. Toki tuolla 8 tunnin päiväharjoittelulla on syytäkin jotain tapahtua. Kiduksia sillä ei näytä vielä olevan ja kyllä se ainakin yöt tuntuu pystyvän olemaan kuivalla maalla. Voipi olla että iskällä ja pojalla on uusi harrastus kunhan päästään takaisin kotiin.

Sitten niihin ikävämpiin asioihin. Vatsatautiin. Nyt se on siis täällä, mutta onneksi vain minulla. Se alkoi perin poikkeuksellisesti 39,8 asteen kuumeella ja vasta seuraavana päivänä sai rientää vessaan oikein tosissaan. Kuume nousi illalla ja nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään. Onneksi koin ilmestyksen. Indonesialainen pikkupoika kertoi minulle suomeksi että minun tulee maata ikäänkuin levynä vatsallani omassa nurkassani sängystä niin sitten se kuume menee ohi. Paljonkohan sitä kuumetta oli oikeasti? Toimin ohjeiden mukaisesti ja kuume katosi. Kiitos pikkupoika!