Mikä päivä!

Täällä meitä säät suosii, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on juuri sopiva. Eilinen päivä temmellettiin rannalla, uitiin ja kaivettiin hiekkaa. Henkan hiekansyönti on lähes loppunut ja aika kuluu konttaillessa pitkin rantaa. Olen myös uittanut kaveria (paha äiti), rokotuskohdan tulehtumisen uhallakin. Voin vain kuvitella, miten kadun, jos se oikeasti tulehtuu. Aaronin uimataito kehittyy päivä päivältä ja poika uskaltaa hienosti jo vähän sukeltaakin.


Rantareissun jälkeen pistäydyttiin taas ostoksilla paikallisessa supermarketissa. Henkalle löytyi purkkiruokaa ja hyllyt notkuivat Nan2 jauhetta, jota ei tosiaan saa muualta kuin Singaporesta:-/. Toisaalta hyvä, että roudattiin sitä Nannia, kun Henkan ruokailu vie meidät jo näilläkin hankinnoilla perikatoon:-). Kaveri siis syö kaksi ruokaa päivässä ja yhden hedelmäsoseen (sekä kotoatuotua puuroa aamuin illoin).Yhden sosepurkin hinta on täällä 40 000 rupiaa. Kyllä, yhden pienen purkin. Sehän on siis noin 3,5€ eli Henkka syö kympillä päivässä, 250€:lla 25 päivässä... YHDEN pikkuisen purnukan hinnalla saa siis hienosta ravintolasta kunnon ruoka-annoksen. Puhumattakaan vaipoista. Niissä olemme yrittäneet säästää ostamalla päivävaipoiksi paikallista tavaraa ja yöksi Pamperseja. Vaippojen toimivuudesta lisää kohta.

No, sitten tähän päivään. Tämän päivän missio oli löytää uusi hotelli lähempää rantaa. Ajattelimme, että näin low-seasonin aikaan, homma hoituu ihan heittämällä. Aamulla sitten kävimme tunnustelemassa muutamaa paikkaa, eikä puhettakaan, että olisi ollut tilaa. Minä lähdinkin sitten Henkan päiväuniaikaan kävelemään toiseen päähän rantaa ja kysymään vapaita bungaloweja. Tarvottuani pahimmassa kuumuudessa ainakin "sataviissataa" kilometriä, päädyin katsomaan yhtä vapaata mökkiä. Sisällä ollessani tunnen kuinka jotain kuumaa ja märkää valuu pitkin puseroani, hamettani ja lopulta sääriäni. Henkka pissasi ja halpisvaippa toimi... Säilytin cooliuteni ja olin niinkuin mitään ei olisi tapahtunut/niinkuin tätä tapahtuisi koko ajan. Kukaan ei sanonut mitään ja pissat jäivät sinne aivan liian kalliin ja homeisen mökin lattialle.

Ja hotellinetsintä jatkuu.... Jari oli poikien kanssa, kun minä laukkasin hotellista toiseen, tuloksetta. Lähes kaikki olivat täynnä ja muutamista vapaanaolevista pyydettiin kiskurihintoja. Kävelymatkaa kertyi riittämiin, sillä hotellialueet ovat valtavia ja respat aina kauimmaisessa päässä. Yhdelle huoneenkyselyreissulle suostuin sitten ottamaan Aaronin mukaan ja kuinkas kävi; kaukaisimmassa päässä rannasta poika otti ja kaatui molemmat polvensa ihan verille. Pahinta oli, että olin itse niiiiin tuskastunut ja väsynyt koko päivän kävelemiseen, etten suuresti tuntenut myötätuntoa. Ison mustan koiran muristessa ja tullessa kohti sain kuitenkin itseni kuosiin ja pojan parkumisen loppumaan. Samainen musta koira kävi myöhemmin kiinni Jarin housunpunttiin, joten pelkomme ei ollut turha. (Onneksi ollaan kotona Aaronin kanssa leikitty vesikauhuista koiraa jo monta viikkoa ennen matkaa.) Jarin kommentti: "Vanhana koirankouluttajana Jari otti rekkua pannasta ja nakkasi sen pensaikkoon. Loppui se ylimielinen räksytys!" Hotellin väki sitten desinfioi pojan polvet, mutta huonetta emme vieläkään saaneet. Homma jatkui siis edelleen, aina siihen saakka, kun oli pakko palata hotellille.

Hotellille päästyämme menin sitten nettiin ja kas, oli booking.comiin ilmestynyt uusi hotelli Sanurin alueella. Otimme sitten ja varasimme sen. Ja meni kaksi minuuttia, kuten booking.com lupaa... Ei ole kyllä lasten kanssa mitään järkeä toimia niinkuin me toimimme ja ollaan aina toimittu. Yhden kanssa se vielä on mennyt, mutta roudata noita kahta, huhhuh. Odotan vaan, milloin tämä hirveä päivä loppuu. Äsken yritettiin käydä altaallakin, mutta eihän tuo polvikipuinen pysty edes uimaan ja se jo onnistui kaatumaan sielläkin niin, että raapaleita on myös selässä. Onneksi on kaikenmaailman lääkkeitä ja salvoja mukana.

Huomenna uusi päivä ja uudet kujeet, me mennään Kutalle.

In tsuudi pagodi daadi dou

Meidän Aaron puhuu kielillä. In tsuudi pagodi daadi dou -raikaa ilmassa koko ajan. On kuulemma joku lastenlaaulu. Hmm. Täällä sitä ollaan Balilla. Terveisiä vaan täältä hotellin uima-altaalta. Varattiin kerrankin netistä etukäteen hotelli, vastuullisia vanhempia kun ollaan. No, nyt harmittaa, kun ei sitten otettukaan sitä vain yhdeksi yöksi, vaan kerralla viideksi. Hotellissa itsessään ei ole mitään vikaa, on siisti ja komea. Ainoa miinus on, että se sijaitsee -ei missään. Rannalle on mentävä hotellin omalla ilmaisella kuljetuksella ja lähellä ei ole mitään paikallisia ruokakojuja, saati ruokakauppaa. Tästä oppineena, ehkä viisainta on jatkossakin varata ensimmäinen hotelli etukäteen, mutta vain kahdeksi yöksi. Kahden yön jälkeen on varmasti jo tarpeeksi orientoitunut alueeseen, valitakseen viisaammin.

Erittäin rankan lentopäivän päätteeksi kotiuduimme tänne Balille siis myöhään eilen illalla. Lentosähläyksen lisäksi sähläsi myös family Forsman. Aioimme lauantai-iltana tehdä vauvanruoka ym. eväsostokset Kuala Lumpurin lähikaupassamme. No, illalla meille sitten selvisi, että kauppa oli mennyt lauantaina aiemmin kiinni ja oli sunnuntaisin kokonaan suljettu.... Meillä oli siis tasan kaksi kiiviä ja kaksi luumua, eikä purkkiakaan vauvanruokaa. No, ONNEKSI tuli kotoa otettua mukaan kaikenlaisia pikku pussukoita mm. riisimuroja. Noilla eväillä siis mentiin ja selvittiin! Hotelliin saavuttuamme kävimme ravintolassa kaatamassa pari mehulasia ja vähän saatiin Henkan väsymysitkulta syötyä ruokaakin.

Ruoan jälkeen Jari lähti taksilla käymään kaupassa, josta kuulemma sai vaippoja ja vauvanruokaa. Meiltä loppuivat siis tietenkin myös vaipat... Vaippoja kun menikin sitten aika paljon, kun lentskarissa kitattiin maitoa ja nuo Malesialaiset halpisvaipat ei meidän Henkan pissalle riitäkään. No, Jari palasi kaupasta mukanaan Pamperseja (jipii!) ja erikoista vauvan ruokaa. Henkka on tänään nauttinut ruoakseen valkoista mössöä, joka laatikon tekstien mukaan sisältää kanan maksaa. Siis kanan maksaa. Kehittää tekstin mukaan vauvan aivoja. Henkasta kasvaa siis tämän reissun seurauksena tuleva Nobelisti. Jälkiruoaksi hän on nauttinut geeliä, joka pakkauksen mukaan sisältää marjoja. Yammi, ollapa vauva :-).

Oltiin tänään myös ekaa kertaa rannalla. Ihanaa. Aavistelin ennakolta, että Henkka saattaa syödä hiekkaa. En voinut ymmärtää asian vakavuutta. Se ei vain maistellut hiekkaa lelujen mukana, vaan lappoi sitä suuhunsa molemmilla käsillä. Kaivoin siis hiekkaa pois suusta, silmistä, nenästä, korvista. Luojan kiitos hiekansyönti talttui, kun kaveri tajusi miten hauskaa on kontata veteen. Loppuaika rannalla menikin sitten seuraavan kaavan mukaan: konttaus veteen--> siirto pois, konttaus veteen--> siisrto pois... ja tätä jatkui koko rannallaoloajan. Oli hauskaa! Onneksi lämmöstä ja paisteesta huolimatta rannalla tuuli juuri sopivasti, että jaksoimme olla pitkään (liian pitkään).







Aaronin kanssa uitiin, kerättiin simpukoita ja korallinkappaleita ja taas uitiin. Kaiken tämän seurauksena äiti on vähän punainen (äitithän ei missään nimessä tarvitse niin suuria suojakertoimia kuin lapset).

Aaron on nyt uinut altaassa toista tuntia. Lienee parasta tilata tähän altaanreunalle mielettömän hyvää paikallista ruokaa ja alkaa nautiskelemaan illasta. Ja Henkka saa sitä maksajuttua....

Zoo negara ja pakkolasku

Lauantaipäivä meni varsin rattoisasti Malesian kansalliseläinpuistossa Zoo Negarassa. Tarjolla oli elefantteja, kirahveja, leijonia, tiikereitä, leopardeja, karhuja, apinoita, käärmeitä, krokotiileja, seeproja ym. ym. 4-vuotias poika ainakin oli aivan haltioissaan. Hänen mukaansa emulla on samanlaiset jalat kuin dinosauruksilla. Kieltämättä totta. Paikat oli siistissä kunnossa, reitit selkeästi merkitty ja mielestäni eri lajeja oli vähintäänkin riittävästi. Lisäksi ainakin norsuja, kirahveja ja apinoita sai ruokkia aidan takaa ostetuilla eväillä. Eväät maksoivat pari ringittiä. Pääsylippuihin rahaa upposi 85MYR eikä ostokset ja ruoka aidan sisälläkään olleet lähelläkään särkänniemen riistotasoa. Eläintarha oli näin maallikon silmin varsin mukavan oloinen ja voin suositella sitä kaikille.

Iltapäivällä oli tarkoitus lähteä vielä China Towniin syömään, mutta kaatosateen yllätettyä päätimme syödä kotinurkilla ja mennä kaatosateessa uimaan hotellin altaalle ja siitä sitten ajoissa nukkumaan seuraavan päivän aikaista herätystä silmällä pitäen.

Kello, tai siis puhelin herätti orkesterin 0600. Oli aika siirtyä uusiin seikkailuihin. Aamiasen jälkeen lähdimme tapojemme vastaisesti taksilla suoraan hotellilta LCC-terminaaliin. Edellisenä iltana suoritetun laskutoimituksen perusteella oli lähes saman hintaista suhauttaa taksilla suoraan kentälle tai vaihtoehtoisesti käyttää metro, KLIA-express, bussi-yhdistelmää. Taksilla säästyi aikaa ja ennen kaikkea hermot. Matka kesti alle tunnin ja maksoi 100MYR. Jossain vaiheessa matkaa Satun ja poikien istuessa takapenkillä, Satu kysyi Aaronilta:" No mitä eroa iskässä ja tuossa sedässä on?" Aaron vastasi että iskä on nahkan värinen ja toi toinen on ihan musta!!!

Kentälle päästyämme ryhdyimme luonnollisesti jonottamaan. Tuleville reissaajille tiedoksi: Jos lähtöselvitystiskin monitorissa lukee:"Indonesian Destinations", se ei tarkoita sitä että siitä voi selvittää itsensä Indonesiaan. No mihin sitten? En minä tiedä, enkä jäänyt ottamaan selvää! Jatkoimme virkailijan ohjeiden, "Noonoonoo! Bali is on desk aa fifdidoo än dee!!!", mukaisesti tiskille R52. Siinä toiset puoli tuntia jonotettuamme saimme vihdoin eron rinkastamme. Ei hyvin ala tämä päivä...

Koneen piti lähteä 1055, mutta oli myöhässä puolisen tuntia. Ilmaan pääsimme 1130 aikoihin ja minä aloitin kiivaan keskustelun Aaronin kanssapäivänpolttavista asioista kuten nakkisämpylöistä, Satu puolestaan koitti saada Henrikin tajuttomaksi maidolla. Jossain vaiheessa Aaron sanoi katsoneensa televisiota sen talon yläkerrassa missä iskän moottoripyörä on pihassa. Ööö, siis häh? Voiko lapsi oikeasti unohtaa kodin jo viikossa?

Satu sai Henrikin tainnoksiin ja Aaron ryhtyi liimaamaan bakugan kirjaansa tarroja. Itse ajattelin nauttia sulosointuja MP-3 soittimesta Stam1nan Viimeisen Atlantiksen tahtiin. Pakkolaskun pauhatessa soittimessa tuntui kuin kone olisi hidastanut vauhtia yllättävänkin paljon. Ei aikaakaan kun kapteeni kuulutteli ilouutisen:" Joudumme palaamaan takaisin Kuala Lumpuriin teknisen vian takia. Koneen WC:t eivät toimi ja lentoaikaa Balille on vielä 2 tuntia jäljellä!" Täh? 45min lennetty ja palataan takaisin jonkun paskahuussin takia? Mikähän tästä oikeasti on rikki? No eipä siinä muuta kuin napit takaisin korviin ja toivotaan parasta.

"Hukutit kuluttajana, hukutit velallisena
Hukutit luontosi ja vapautesi
Kolmea ei kahden hintaan olekaan
Lasku on tätä ja tätä ja tätä ja tätä ja tätä
Loppuun, kiitos, pakkolasku"

Vartin päästä kapteeni kuulutteli lisätietona että nyt joudumme ajelemaan 45min ympyrää jotta saamme konetta kevennettyä laskua varten. Oli lähellä ettei Jari lähtenyt kajuuttaan näyttämään "Dump Fuel" nappulan paikkaa. ;)

Laskeuduimme takaisin Kuala Lumpuriin 1330 eli olimme roikottaneet ilmassa noin kaksi tuntia. No kaipa tämä oli edullisempi tapa AirAsialle korjata WC:t. 1345 oli putki tyhjä ja matkustajat terminaalissa. Samaan aikaan annettiin arvio uudesta lähtöajasta joka oli 1405. Eikun takaisin putkeen! Ilmaan pääsimme uudelleen 1500 aikoihin. Lopppulento ei mennyt sekään ihan putkeen. Etukäteen tilatut ja maksetut ruoat loppuivat kesken. Emo koitti selvittää että se johtui tehtävän keskeytyksestä ja että sen takia ruoat on aivan sekaisin. Niin varmasti! No onneksi Aaron sai nakkisämpylänsä ja äiti ja iskäkin jotain riisiherkkua.

Kaikenkaikkiaan melkoinen rimanalitus AirAsialta. Olen aiemminkin lentänyt heidän koneillaan ja kaikki on mennyt ihan hyvin. Tänään ei tuntunut mikään toimivan. No sattuupa noita huonoja päiviä kaikille, ei tuomita ihan vielä kun aiemmat kokemukset ovat positiivisia.

Vauvan kanssa Kuala Lumpurissa

Kuala Lumpur tuntuu olevan varsin lapsiystävällinen kaupunki. Lasten kanssa voi mennä joka paikkaan ja ihmiset tulevat kilvan kertomaan, miten he rakastavat lapsia. Vauvalle löytyy kaupoista kaikki tarvittava, myös tuo Jarin jo mainitsema Nan-jauhe:-(. Se on toki arvotavaraa, sillä sitä säilytetään lasivitriinissä lukkojen takana. Ruokavalikoima on myös laaja ja ainakin meidän vesselille hyvin uppoava. Parasta ovat kuitenkin ihanat tuoreet hedelmät! Ostin lisäksi myös hampaita tekevälle vauvalle suunnattuja "kaluamistikkuja", joita taidan kantaa kotiin saakka.

Rattaat ovat täällä ainakin meidän matkustustavalla täysin turhat. Vauva kulkee parhaiten Ergossa ja nukkuu siellä aina sopivin välein myös päiväunet. Toivottavasti rattaat ovat päiväunikäytössä Balilla, niinkuin alunperinkin suunnittelimme. Kuvitelmissa vauva nukkuu varjossa, kun me palvomme aurinkoa. Tämä toimi ainakin esikoisen kanssa Intiassa. Elleivät tule sielläkään käyttöön, seuraava reissu tehdään ilman. VIHAAN niiden työntämistä tyhjänä tuossa kuoppaisessa maastossa.

Yllättävää kyllä, täällä on monessa paikassa myös syöttötuoleja. Eijalle tiedoksi; Sack'n Seat ei ole turhake vaan erittäin tarpeellinen ja helppo apuväline. Onneksi lainattiin se mukaan. Toisaalta ihmiset ovat niin lapsirakkaita, että oman ruokailun ajaksi lapsenhoito sujuu ilman kiinnitysvälineitä.

Toistaiseksi siis vauvalla ja isoveljellä kaikki hyvin, ei mahatautia ja ruoka maistuu. Mulla alkaa vain välillä olkapäissä tuntua, kun parhaimmillaan tulee kannettua tuota "kevyttä" kaveria 8h päivässä, toisen roikkuessa käsipuolessa. Toki välillä on poissa kyydistä, mutta silti. Arskan kunniaksi on sanottava, että poika jaksaa reippaasti kävellä pitkiäkin matkoja ja on yllättävän nopeasti tottunut erilaiseen liikennekulttuuriin. Parasta antia on, kun saa itse työntää metrolipun kortinlukijaan tai seisoa aikuisten mukana metrossa.

Meikäläisen ylihygieenisyyskin on taas vähän hälventynyt. Ellei löysää siisteyskriteereistä, ei täällä voi olla. Todennäköisesti löysään lisää Balilla... Kyllä se silti koville ottaa, kun 4-v pyytää kakalle katukahvilassa ja vessaan päästyä tajuan, etten ikinä voisi itse istua pytylle. Roikota siinä sitten kahdeksaatoistakiloa julmetun kuumassa pienessä kopissa, koita selvitä ilman paperia ja säilytä silti iloinen mieli, huaaah. Ja kuinka ollakaan, vauva löytää hotellin likaisimmat paikat varmasti. Ja milläänhän ei voi välttyä kaiken epämääräisen tavaran syömiseltä. Onneksi ennen reissua näkemäni painajainen, Henkalla on torakka suussa, ei ole vielä toteutunut. Sitä odotellessa...

Kuala Lumpur

Tänne asti siis on päästy. Lentomme laskeutui hieman etuajassa klo 0455. Koneesta poistuminen, rinkan metsästys ja maahantuloseremoniat olivat ohitse huippunopeasti. Koko pesue oli perin pirteä poikien noin kuuden ja äidin ja isän noin kahden tunnin yöunien jäljiltä.






Aikamme terminaalissa pyörittyämme ja "aamupalan" syötyämme oli aika jatkaa matkaa KL Sentral-asemalle. Kello oli tässä vaiheessa 0545. Aiemmilta reissuiltamme meillä oli jo tiedossa varsin kätevä yhteys kaupungin keskustaan, KLIA Express-juna. Matka kestää 29minuuttia ja maksaa 35 MYR(n.10€) per nenä. KL Sentralilta puolestaan on loistavat jatkoyhteydet lähes mihin tahansa ja millä tahansa. Jälleen kerran kentältä olisi päässyt bussilla parissa tunnissa ja suunnilleen samaan hintaan KL Sentraliin, mutta jostain kumman syystä meillä oli olevinaan kiire hotellille. Sentralilta matkustimme metrolla kuusi pysäkkiä eteenpäin Ampang Parkille.

Hotellin nimi oli Nomad SuCasa ja osoite Jalan Ampang 222. Muutamia kysymyksiä nousi jälleen kerran suunnistajamestarin mieleen: Kummastakohan päästä katua nämä alkavat numeroimaan taloja ja minne ne talonumerot on oikein kätketty? Nouseeko aurinko myös täällä idästä? Miten tämä kartta voi olla näin vaikka sen pitäisi olla noin? Sammutinko varmasti kahvinkeittimen?

Ettipäi! Sanoi mummo lumessa! Kuten arvata saattaa, väärään suuntaan. Onneksi sillä unimäärällä alennuin kysymään neuvoa joltakin vastaantulijalta. "It's very far! Two kilometers that way on the left side!" Jaahas! Eikun tassua toisen eteen ja suupielet korviin, sillä mehän kävelemme ja sitäpaitsi lomalla on mukavaa. Toki vanhoina Malesian kävijöinä aavistelimme kahden kilometrin tarkoittavan viittäsataa metriä. Minulla oli rinkka selässä ja päiväreppu mahassa. Satulla oli Henksu selässä, Aaron kädessä ja pari reppua rattaissa. Mahtoi olla paikallisille melkoinen näky! Toki tuohon kellonaikaan ei vielä hirveää liikennettä tuntunut olevan, joten saimme klompsia melko rauhassa.

Vihdoinkin hotelli näkyi ja matka tosiaan tuntui siinä olotilassa ainakin kahdelta kilometriltä. Myöhemmin kartalta katsottuna se oli hieman vajaan kilometrin. Seuraava jännityksen kohde olikin se, että saammeko huoneen tähän kellonaikaan (0800)kun normaali sisäänkirjautumisaika oli 1400. Onneksemme homma onnistui! Respasta kohti hissiä taivaltaessamme sattui silmiini hotellin oma mainosmonitori jossa seisoi:" Nomad SuCasa welcomes all Muslims!" Tää on meirän paikka!!!

Ensimmäinen päivä kului lähinnä akkuja ladatessa ja jatkosuunnitelmia tehdessä. Myös ruokakaupassa tuli käytyä ja todettua että saahan täältä tuota NAN2 maitojauhetta. Saakelin Nestlen infoluuri. Nyt olemme kantaneet "turhaan" 5kiloa valkoista pulveria kylmässä hiessä tullijonoissa pyörien tänne saakka. Toivottavasti Indonesiasta tuota ihmepulveria ei saa, koska sitten alkaa oikeasti korpeamaan tuo infotäti! Lisäksi tuli tutkittua tuota karttojen ihmeellistä maailmaa. Sentralilta saamamme kartta on hyvä. Yksi pikku miinus siinä kuitenkin on: Kartassa on ylhäällä itä. Toisessa muualta saamassamme kartassa itä on vasemmalla. Karttoihin ei luonnollisestikaan ole piirretty ilmansuuntia.







Keskiviikon, torstain ja perjantain ohjelmiin kuului Chinatown, KLCC Suria, KL Bird Park, Little India, vaipan vaihtoa katuolosuhteissa kaikissa edellämainituissa ja hotellin uima-altaalla hengailua. Henrik on saanut meistä eniten kavereita joka paikassa. Esimerkiksi Chinatownissa syödessämme Henrik oli koko ajan jonkun sylissä hauskuutettavana tai vierailulla ravintolan keittiössä. Nämä paikalliset tuntuvat tosissaan pitävän lapsista.




Mummille ja vaarille:

Moi mummi ja vaari! Me ollaan Henrikin kanssa oltu tosi reippaita. Ei kiukuteltu yhtään koko matkan aikana. No ehkä pari kertaa oli aika lähellä, mutta Äiti ja Iskäkin sanoi että ne on tosi ylpeitä meistä. Meillä on teitä jo vähän ikäväkin, mutta ei paljoa! Uuttakin ollaan opittu. Henrik osaa jo kävellä ympäri pöytää ja minä olen oppinut uimaan pelkillä käsikellukkeilla. Suukko ja hali!

Ja Oskulle tiedoksi: Nyt Aaronillakin on väriä vaihtava auto!

Matkalla

Noniin! Perille päästiin ilman kummempia kommelluksia tai hermojen menetyksiä. Muutaman kerran on toki ollut hermo hiukan kireässä, mutta niistä on selvitty. Ensimmäisen, ja oikeastaan pahimman kerran heti matkan alussa Helsinki-Vantaalla. Nykyisen tapansa mukaan se avaa lähtöselvityksen viime hetkellä ja valtavan kahden virkailijan armeijan kera. Tavoitteenamme oli olla kärkikymmenikössä checkaamassa itseämme sisään, ja siinä onnistuimmekin. Olimme kentällä hyvissä ajoin lähes 3 tuntia ennen lähtöä. Lähtöselvitys aukesikin heti reilun tunnin jonotuksen jälkeen. Nälkäisiä ja päiväunettomia poikiamme olikin sitten melko mukava yrittää viihdyttää jonossa.

Joku varmasti ihmettelee että minkä takia joku haluaa top-10:een tässä lajissa. Ihmettelijöille kerrottakoon että lentokoneisiin saa ns. baby-basketteja sylivauvoille, ettei aikuisen tarvitse välttämättä kantaa lasta sylissä koko lentoa. Varsin kätevä ja toimiva kapistus aiempien kokemusten perusteella. Turkish Airlinesilla kerrottiin että ne voi varata lähtöselvityksessä, kunhan on ajoissa.

Ajoissahan me olimme, mutta virkailija ei ollut. Eikä koneeseenkaan kuulemma saa baskettia, ja että paikatkin on jo jaettu. No entä voisiko paikkoja vielä muuttaa vaikka hätäuloskäyntien kohdalle tai väliseinän taakse? Ei kuulemma voinut! Voi hitsin hitsi ja vitsin vitsi! Ollaan sitten polvet rinnassa toukka sylissä jokunen tunti. Kiitos Turkish Airlines!

Lento Istanbuliin meni kuitenkin kohtalaisen kivuttomasti. Toki eihän kyseessä ollut kuin noin neljän tunnin veto. Tuon neljän tunnin aikana kuitenkin ehdimme pohtia toimintatapamalleja huomiselle 10 tunnin basketittomalle lennolle... Aaaargh!

Istanbuliin päästyämme ja "hetken" jonotettuamme hyppäsimme kentällä metroon ja ajoimme varaamamme hotellin lähistölle. Metro maksoi 2€ koko orkesterilta. Toki kentältä pääsee taksilla vaivaisella 35 eurollakin samalle asemalle. Valinta ei siis ollut kovinkaan vaikea! Asemalla vanha suunnistajamestari näytti kyntensä. Hetken tarvottuamme väsyneinä ja nälissämme, mestari kuitenkin huomasi virheensä. Tunnin täyspakkausmarssi vastakkaiseen suuntaan piti sisällään kymmenkunta suojatiettömän kehä-III:n ylitystä, täysin paskoja jalkakäytäviä, ei ollenkaan jalkakäytäviä, kannettomia kaivoja oletetulla jalkakäytävällä. Onneksi jätettiin siellä metroasemalla sen turkkilaisen näköisen taksikuskin tarjoukset omaan arvoonsa, tiedä vaikka olisi huijannut meiltä vitosen... ;)

Ja Istanbulissahan meidän piti alkaa siirtää poikien sisäistä kelloa ja laittaa ne toooosi aikaisin nukkumaan... Kun siinä yhdeksän jälkeen könysin huoneeseen mäkkärin take away-kassin kanssa, tajusimme epäonnistuneemme...(tutustuimme siis lyhyessä ajassa myös paikalliseen rikkaaseen ruokakulttuuriin). No, lapsia tai ei, jotkut asiat ei muutu. Mehän kävellään AINA hotellille, koska on aina kävelty ja koska se on helppoa ja halpaa:-( (oikolukijan kommentti).

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaamme, kävellen, jo tutuksi tullutta reittiä pitkin metroasemalle. Toki teimme matkan varrella noin kilometrin mittaisen ketunlenkin ihan vain vältelläksemme tutun reitin vaarallisimmat kohdat. Loppumatkasta rakas vaimokin avasi suunsa ja tiedusteli onko suunnistajamestari varmasti kartalla. Tietysti olin!

Metroon siis mars ja kohti lentokenttää. Onneksi emme tälläkään kertaa käyttäneet taksia. Tuli nimittäin vielä enemmän säästöä, koska koko Istanbulin lippuautomaatit olivat lakossa klo 13 asti ja saimme siis matkustaa ilmaiseksi. JESS!!!

Kentällä kaikki sujui lähes kuin rasvattu. Koneessa oli huipputurvallinen olo. Olihan tavaramme läpivalaistu jo kolme kertaa ennen koneeseen nousua. Kolmannen kerran jälkeen oli täysin mahdotonta sanoa oliko Henksun maitopurkki Aaronin hammastahnan kanssa samassa repussa Satun hajuveden kanssa vai oliko kenties minun deodoranttini ajautunut jostain syystä matkarattaiden kanssa samaan lähetykseen... huoooh! Rasittavaa tuo jatkuva reppujen purkaminen ja pakkaaminen.

Koneeseen päästyämme meitä odotti iloinen yllätys. Tuskin olimme ehtineet istumaan paikoillemme, kun einiinruma Malesialainen lentoemo kävi tiedustelemassa että mihin kohtaan seinää hän tulisi kiinnittämään baby-basketin nousun jälkeen? Lisäksi hän kertoi että koko viiden hengen rivi väliseinän takana oli varattu vain meille! Kyseinen emo kävi luonamme vähintään puolen tunnin välein tiedustelemassa tarpeitamme. Saimme myös itse valita kumpi söisi ensin vai haluasimmeko ateriamme vasta hetken kuluttua. Kertakaikkisen loistavaa palvelua! Piti oikein seurata sivusta palvelun tasoa lapsettomien matkustajien kohdalla ja voin todeta että taso oli sama kaikkien kohdalla. Paras lentoni ikinä! Kiitos Malaysian Airlines!

4 Nights to Go

Niin se aika rientää kun on mukavaa! Ja Hallissa on aina mukavaa... 4:n yön päästä sitten lähdetään. En tiedä, mikä tällä reissulla tai sille lähdössä menee reisille kun olen odottanut sitä aivan järjettömästi. Edellisen kerran kun odotin yhtä paljon, matka typistyi kolmeen päivään. Toivotaan kuitenkin että nyt ei käy samoin.

Lähtöä on siis valmisteltu ja huolella. Vaatteet ja muut vermeet ja releet on kasassa ja odottavat iskän kotiintuloa ihan vain rinkkaan sujahtaakseen. Saapa nähdä kuinka käy! Tilan puutteen "yllättäessä" luonnollinen karsinta suoritetaan luonnollisesti iskän varusteista, joita on muutenkin melko vähän. Parit kalsarit, pari t-paitaa, shortsit ja .... hmmmm ei kai muuta. No, oma maski on pakko saada mukaan kun nuo muiden tarjoamat eivät oikein pidä vettä tämän mallisessa päässä.

Henksulle on varattu 5 kiloa!!! luit aivan oikein!!! 5 kiloa maitojauhetta!!! kilo kaurapuuroa ja lisäksi joitakin purkkeja bonaa matkaevääksi. Oli muuten käsittämätöntä että maitopurkin kyljessä olevasta puhelinnumerosta sai jonkun kiinni, ja se joku vielä lupasi selvittää asiaa ja soitti oikein takaisinkin. Satu siis soitti NAN-tehtaalle ja tiedusteli NAN-korvikkeen saatavuutta Indonesiassa. Ei kuulemma saa. Singaporesta saa, mutta jos nyt ei kuitenkaan taas mennä sinne ihan vain maitokaupoille, vaan viedään omat eväät mennessämme.

Aaron puolestaan on ihan itse pakannut omat tärkeät tavaransa omaan Lightning McQueen-reppuunssa. Saahan 4-vuotias jo kuitenkin viedä putkeen kunnon käsimatkatavarat! Satun pakkauksista en tiedä, mutta luotan homman olevan hanskassa. Ja jos totta puhutaan, Satu on pakannut myös minun tavarani sattuneiden autotallinrakennus- ja kurssikiireiden johdosta. Saapa nähdä minkälaisissa vetimissä Jari painelee perillä.

Mitä muuta mukaan? Henksun maitojauheet tuli jo mainostettua ja Aaron ei mitään erikoista enää tarvitsekaan, eli passit, hammasharjat, viihde-elektroniikat, kosmetiikat ja lääkkeet taitavat riittää. Ei mutta vedenkeitin meinasi unohtua. OBH:n valmistama kompaktin kokoinen keitin Honkkarista 19,90€. Ei paha! Ja tuolla keittää iltapuurot Henksulle vallan mainiosti. Tai siis sen puuroon tarvittavan veden...;) Näillä mennään, ei mikään muutu! (Mikä bändi&biisi?)

Lääkkeistä tuli mieleeni sairas rakas vaimoni, joka päätti hankkia itselleen jonkunasteisen syyslunssan vielä ennen reissua. Kolmatta päivää kuumeessa ja kammottavassa kurkkukivussa. Mahtaa tuntua mukavalta! Itse olen onneksi vielä välttynyt ko. vitsaukselta, mutta eiköhän se minunkin aikani kohta koita!

Kohta siis mennään eikä meinata! Stay tuned for more information!