Aamu alkoi mukavasti Lorenson tarjoamalla aamiaisella, joka piti sisällään banaania, mangoa ja plättyjä. Ruoat siis kuuluvat majoituksen hintaan joka on n.50€ yöltä. Aamiaisen jälkeen sitten hiukan rasvaa pintaan ja aurinkoon temmeltämään. Varsinaista hiekkarantaa täällä ei ole, joka johtuu tuosta mangrove-metsästä joka levittäytyy saarelta merelle. Laskuveden aikaan paljastuu kuitenkin kymmenmetrinen hiekkakaistale puiden ja bungalovien välille jossa mahtuu mainiosti tekemään kaikkea mahdollista. Ranta on melko sotkuinen ihmisten jätteistä, eli pulloista, pusseista, kammoista, hammasharjoista ja tietenkin sandaaleista. Mietittiin Satun kanssa mitä tekisimme toisin jos tämä olisi meidän...
Puiden joukkoon oli raivattu pieni polku jota pitkin pääsee housereefille. Satu lähti yksin snorklaamaan Dukongien näkemisen toivossa, ei näkynyt. Itse jäin poikien kanssa katselemaan rapuja ja meritähtiä. Aaronilla siis oli edelleen ne surullisenkuuluisat tikit ylähuulessa ja niitä ei kai saisi kastella.
Lounaan jälkeen oli Henkan päikkäreiden aika ja iskän aika vierailla Living Coloursilla sopimassa tulevista sukelluksista. Ali (britti) ja Annika (suomalainen) olivat juuri tulossa päivän retkeltään ja olivat varsin kiireisiä. Alin pitäisi vetää minun DM-kurssi loppuun ja hän vaikuttikin varsin mukavalta. Sovittiin treffit vielä illalle
sukelluskeskukselle katsomaan Living Coloursin Housebandiä, joka on kuulemma käynyt suomessakin kolme kertaa keikalla.
Seuraavaksi oli vuorossa tikkien poisto. Paniikki oli valmis kun asia otettiin puheeksi. Melko haastavaa hommaa napsia tikkejä pelosta tärisevältä pojalta ylähuulesta lääkäriltä saadulla järjettömän terävällä veitsellä. No selvittiin kuitenkin ja huomattiin että yksi tikki oli kadonnut omatoimisesti ennen aikojaan. Palkkioksi Angry Birds karkkeja ja kaikilla oli taas hyvä mieli. :)
Annikakin poikkesi terassillamme tiedustelemaan huomisia suunnitelmiamme. Kerroimme, että jos pojat suostuvat jäämään ulkomaisen tätin hoitoon tai löydämme suomenkielisen hoitajan, sukellamme samaan aikaan. -"Ei tuu kyllä onnistumaan!" tuumasi Annika. Jaa häh? Pyysimmekö muka siltä jotain? No emme, mutta kaipa hän ymmärsi väärin. Ensivaikutelma ei oikein miellyttänyt. Onneksi Ali vaikutti mukavalta. Saattaa olla että olisin ilman Alin rentoa asennetta hakeutunut toiseen keskukseen.
Puiden joukkoon oli raivattu pieni polku jota pitkin pääsee housereefille. Satu lähti yksin snorklaamaan Dukongien näkemisen toivossa, ei näkynyt. Itse jäin poikien kanssa katselemaan rapuja ja meritähtiä. Aaronilla siis oli edelleen ne surullisenkuuluisat tikit ylähuulessa ja niitä ei kai saisi kastella.
Lounaan jälkeen oli Henkan päikkäreiden aika ja iskän aika vierailla Living Coloursilla sopimassa tulevista sukelluksista. Ali (britti) ja Annika (suomalainen) olivat juuri tulossa päivän retkeltään ja olivat varsin kiireisiä. Alin pitäisi vetää minun DM-kurssi loppuun ja hän vaikuttikin varsin mukavalta. Sovittiin treffit vielä illalle
sukelluskeskukselle katsomaan Living Coloursin Housebandiä, joka on kuulemma käynyt suomessakin kolme kertaa keikalla.
Seuraavaksi oli vuorossa tikkien poisto. Paniikki oli valmis kun asia otettiin puheeksi. Melko haastavaa hommaa napsia tikkejä pelosta tärisevältä pojalta ylähuulesta lääkäriltä saadulla järjettömän terävällä veitsellä. No selvittiin kuitenkin ja huomattiin että yksi tikki oli kadonnut omatoimisesti ennen aikojaan. Palkkioksi Angry Birds karkkeja ja kaikilla oli taas hyvä mieli. :)
Annikakin poikkesi terassillamme tiedustelemaan huomisia suunnitelmiamme. Kerroimme, että jos pojat suostuvat jäämään ulkomaisen tätin hoitoon tai löydämme suomenkielisen hoitajan, sukellamme samaan aikaan. -"Ei tuu kyllä onnistumaan!" tuumasi Annika. Jaa häh? Pyysimmekö muka siltä jotain? No emme, mutta kaipa hän ymmärsi väärin. Ensivaikutelma ei oikein miellyttänyt. Onneksi Ali vaikutti mukavalta. Saattaa olla että olisin ilman Alin rentoa asennetta hakeutunut toiseen keskukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti