Meillähän ei ole poikien kanssa matkustettaessa ollut missään reissussa malarialääkkeitä. Nyt kuitenkin uskoimme varoituksia Togeanien malariauhasta ja päätimme ottaa lääkityksen käyttöön. Meillä kaikilla on ollut tässä matkan varrella monenlaisia pikkuvaivoja, jotka viimein osasimme yhdistää em. lääkkeeseen. Meidät on kohdannut myös tuoteselosteessakin tuntematon sivuoire -haju :-(. Meillä tuo ongelma esiistyy vain Henkalla. Mietittiin pitkään, miten kaveri voi jatkuvasta pesusta huolimatta haista niin järkyttävän pahalle.. Siis järkyttävän, järkyttävän pahalle. Mitä ilmeisemmin lääke tulee hien mukana ulos ja aiheuttaa hajun lisäksi tuhansia näppylöitä. Näppylöitä on meillä kaikilla, mutta Henkka on pelkkiä näppylöitä koko poika.
Ollaan useampana yönä herätty keskellä yötä, pilkkopimeässä kuuluvaan kiljuntaan. Vuorotellen jompi kumpi on kuumeessa tai näkee jotain kammottavaa unta. Nämä lienevät myös malarialääkkeen tekosia? Togeaneilla kun yöllä on tosiaan ihan pilkkopimeää ja siinä ei äkkiä löydäkään taskulamppua, saati hyttysverkon reunaa... Keskellä yötä myös vedensaanti on vaikeaa. Ollaan siis kaadettu pilkkopimeässä vessassa, taskulampun valossa, kauhalla vettä paljusta viilentääksemme kuumepotilaita. Melko ikimuistoisia öitä. Päivisin kuumeen viilentäminen onkin mukavaa hommaa, kun saa lillua meressä. Se on ainoa keino viilentyä, kun sisä- ja ulkolämpötila hipovat neljääkymppiä.
Nyt ollaankin sitten jouduttu jättämään Togeanien paratiisisaaret. Ollaan tällä hetkellä kaupungissa nimeltä Palu.Tänne pääseminen Togeaneilta olikin sitten vuorokauden mittainen projekti. Lähdettiin aamulla veneellä Togeaneilta, vaihdettiin laivaan seuraaviksi 5 tunniksi ja sitten vielä vuokrattiin auto kuljettajineen seuraaviksi 11 tunniksi. Tuon 11 tunnin aikana taitettiin noin 350 km matka. Maisemat oli siis melko kauniit ja teiden kunto hyvin haastava. Enpä olisi kotona uskonut, että täällä ei tosiaan ole edes kunnollista tietä kahden kaupungin välillä. Ajettiin pitkin ihan uskomattomia kinttupolkuja ja sillantekeleitä. Pojat sai olla vapaana takapenkillä ja niiden aika kului yllättävän hyvin. Arska oli taas vähän kuumeessa, joten uni tuli hänellä hyvin. Henkkakin nukkui ison osan matkasta, mutta oltiin kyllä kaikki melko väsyneitä, kun yöllä 03.00 kaaduttiin hotellimme sänkyyn.
Täällä kaupungissa olemmekin sitten todellinen nähtävyys. Hotellille olemme varmasti ainoat länsimaiset vieraat ikinä. Meitä kohdellaan kuin kuninkaallisia. Juuri rannalta tullessamme oli hotellinjohtaja odottamassa ovella ja varmistamassa, että meillä varmasti on kaikki hyvin. Vieraanvaraisuus menee jo niin yli, että emme edes itse saa hakea banaaniterttua vastapäisestä kaupasta. Alkaa olla melko ahdistavaa, vaikka pelkkää hyvää tarkoittavatkin. Eilen lähdettiin ostamaan vettä ja päädyttiin hotellin kyyditsemänä ostoskeskukseen. No, sai sitä vettä sieltäkin -KFC ruoan kera :-).
Käytiin tänään tsekkaamassa Tanjung Karangin ranta, joka on noin 30 km päässä kaupungista (meillä oli tietenkin oma auto ja kuljettaja ja opas...). Alkuperäisenä suunnitelmana meillä oli viettää viikko siellä, mutta jumituttiinkin sitten Togeanien paratiisiin. Tämän päivän perusteella ratkaisumme oli oikea. Paikka oli toki kaunis, mutta ei edes verrattavissa aiemmin koettuun. Ranta oli melko likainen ja rannan tuntumassa ei ole juuri mitään. Saattaisi olla vaikeaa kuluttaa aikaansa siellä kovin pitkään. Me siis tyydyimme päivän pikavisiittiin ja saimme taarpeeksemme. Huomenna matka jatkuu kohti Makassaria ja sieltä taas seuraavana päivänä ihanaan Kuala Lumpuriin<3.
Pojilla alkaa olemaan koti-ikävä. Aaronia lainatakseni: "mulla on ikävä suomalaista ruokaa ja kaikkia ihmisiä, jotka mä tunnen". Henkalla on "sailaan ikävä" Mummia ja Vaaria.
Ollaan useampana yönä herätty keskellä yötä, pilkkopimeässä kuuluvaan kiljuntaan. Vuorotellen jompi kumpi on kuumeessa tai näkee jotain kammottavaa unta. Nämä lienevät myös malarialääkkeen tekosia? Togeaneilla kun yöllä on tosiaan ihan pilkkopimeää ja siinä ei äkkiä löydäkään taskulamppua, saati hyttysverkon reunaa... Keskellä yötä myös vedensaanti on vaikeaa. Ollaan siis kaadettu pilkkopimeässä vessassa, taskulampun valossa, kauhalla vettä paljusta viilentääksemme kuumepotilaita. Melko ikimuistoisia öitä. Päivisin kuumeen viilentäminen onkin mukavaa hommaa, kun saa lillua meressä. Se on ainoa keino viilentyä, kun sisä- ja ulkolämpötila hipovat neljääkymppiä.
Nyt ollaankin sitten jouduttu jättämään Togeanien paratiisisaaret. Ollaan tällä hetkellä kaupungissa nimeltä Palu.Tänne pääseminen Togeaneilta olikin sitten vuorokauden mittainen projekti. Lähdettiin aamulla veneellä Togeaneilta, vaihdettiin laivaan seuraaviksi 5 tunniksi ja sitten vielä vuokrattiin auto kuljettajineen seuraaviksi 11 tunniksi. Tuon 11 tunnin aikana taitettiin noin 350 km matka. Maisemat oli siis melko kauniit ja teiden kunto hyvin haastava. Enpä olisi kotona uskonut, että täällä ei tosiaan ole edes kunnollista tietä kahden kaupungin välillä. Ajettiin pitkin ihan uskomattomia kinttupolkuja ja sillantekeleitä. Pojat sai olla vapaana takapenkillä ja niiden aika kului yllättävän hyvin. Arska oli taas vähän kuumeessa, joten uni tuli hänellä hyvin. Henkkakin nukkui ison osan matkasta, mutta oltiin kyllä kaikki melko väsyneitä, kun yöllä 03.00 kaaduttiin hotellimme sänkyyn.
Täällä kaupungissa olemmekin sitten todellinen nähtävyys. Hotellille olemme varmasti ainoat länsimaiset vieraat ikinä. Meitä kohdellaan kuin kuninkaallisia. Juuri rannalta tullessamme oli hotellinjohtaja odottamassa ovella ja varmistamassa, että meillä varmasti on kaikki hyvin. Vieraanvaraisuus menee jo niin yli, että emme edes itse saa hakea banaaniterttua vastapäisestä kaupasta. Alkaa olla melko ahdistavaa, vaikka pelkkää hyvää tarkoittavatkin. Eilen lähdettiin ostamaan vettä ja päädyttiin hotellin kyyditsemänä ostoskeskukseen. No, sai sitä vettä sieltäkin -KFC ruoan kera :-).
Käytiin tänään tsekkaamassa Tanjung Karangin ranta, joka on noin 30 km päässä kaupungista (meillä oli tietenkin oma auto ja kuljettaja ja opas...). Alkuperäisenä suunnitelmana meillä oli viettää viikko siellä, mutta jumituttiinkin sitten Togeanien paratiisiin. Tämän päivän perusteella ratkaisumme oli oikea. Paikka oli toki kaunis, mutta ei edes verrattavissa aiemmin koettuun. Ranta oli melko likainen ja rannan tuntumassa ei ole juuri mitään. Saattaisi olla vaikeaa kuluttaa aikaansa siellä kovin pitkään. Me siis tyydyimme päivän pikavisiittiin ja saimme taarpeeksemme. Huomenna matka jatkuu kohti Makassaria ja sieltä taas seuraavana päivänä ihanaan Kuala Lumpuriin<3.
Pojilla alkaa olemaan koti-ikävä. Aaronia lainatakseni: "mulla on ikävä suomalaista ruokaa ja kaikkia ihmisiä, jotka mä tunnen". Henkalla on "sailaan ikävä" Mummia ja Vaaria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti