torstai 1. marraskuuta 2012

Singapore Zoo

Ensimmäinen yö Singaporessa Santa Grand hotellissa Chinatownissa meni varsin tiiviissä tunnelmissa kun neljä ihmistä pakkaantui 180cm leveään parisänkyyn. Ei siinä etteikö miehitys olisi kotoakin tuttu, mutta lämpötila oli tällä kertaa hiukan eri kuin kotosuomessa. Nukuttua kuitenkin tuli melkein aamuyhdeksään ja aikaero tuntui voitetulta yllättävänkin helposti.


.

Ensimmäisenä virallisena lomapäivänä oli luvassa siis Singaporen eläintarha, tuo maailman parhaaksi kutsuttu tarha, eikä muuten ole turhaan titteliään saanut! Siirtyminen kohteeseen tapahtui kivuttomasti metrolla ja bussilla. Metropysäkin jälkeen oli tarjolla tarhalippuja jotka sisälsivät ilmaisen kyydin tarhaan ja takaisin. Pääsylippu oli samanhintainen kuin portilla ja en vieläkään oikein ymmärrä mikä tuossa touhussa oli ideana. Ostimme diileriltä ainoastaan kyydin tarhaan 12 SGD hintaan. Julkisilla sama matka olisi maksanut vitosen mutta päätimme voittaa ajassa aamuherätyksen aiheuttaman aikakapeikon.

Tarha itsessään oli huippuhieno. Tuntui kuin olisi oikeasti ollut eläinten keskellä koska varsinaisia kaltereita ei juuri ollut alueella havaittavissa, vaan eläinten kulkuesteet oli ikäänkuin naamioitu maastoon




 










.









Manaatin syöttö omin käsin oli kuulemma huippukohta koko visiitillä, jos Aaronilta kysytään. Itse pidin yösafarista eniten. Toki kyseinen touhu oli vastoin kaikkia periaatteitani; istua nyt possujunassa hölmön näköisenä ja kuunnella valmista selostusta yön eläimistä. No, tuo kammo karisi melko äkkiä junan syöksyttyä sysipimeään viidakkoon jossa näki eläimiä oikeasti täydessä touhussa, toisin kuin valoisaan aikaan.




Paluumatka tarhasta taittui rattoisasti bussi/metro-yhdistelmällä ja hotellilla oltiin heti kymmenen jälkeen illalla. Pikkumies ja vähän isompi mies jaksoivat erinomaisesti koko päivän. Ei äkkiseltään uskoisi että alle 3-v kloppi jaksaa kävellä koko päivän omilla jaloilla vaikka rattaatkin olisi ollut tarjolla. Toki tulihan nuo vajaan tunnin päikkärit kiskaistua vuokravankkureissa vähän niinkuin väkipakolla.


Eipä mitään, täällä kaikki hyvin ja huomenna alkaa se oikea loma eli nokka kohti Bunakenia. Soon moro!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti