Aamulla alkoi normaali lapsiperheen kohellus aurinkorasvan levityksellä ja kiukuttelulla aamupalapöydässä. Perussettiä siis. Emme myöhästyneet sovitusta 0800:sta kuin 20 minuuttia eli varsin onnistunut ajoitus... Ei muuta kuin orkesteri veneeseen muiden sukeltajien mukana. Poikia taisi jännittää menomatkalla kun kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Ihana hiljaisuus, kerrankin! Mutta eipä tuota kestänyt kuin puoli tuntia. Perillä Lekuan riutalla Aaronin tahdosta äiti sai sukeltaa ensiksi. Kiepautus laidan yli takaperin mereen taisi olla sukelluksen haastavin osa ;) Kertokoon rouva itse tunnelmistaan myöhemmin. Virta pinnalla riutan reunalla oli sen verran voimakas että päätin jäädä poikienkin kanssa kannnelle odottelemaan äitiä; kahden uimataidottoman apinan piteleminen voimakkaassa virrassa ei vaan onnistu! Kun kansi tyhjeni vieraista, kapteenia lukuunottamatta, oli show valmis. Kokkaan, perään, kokkaan, perään, laidalle, perään, kokkaan, laidalle... Koko tunnin kauhea ravi ja molotus. Aluksi juoksin Henkan perässä, mutta n. kymmenen minuutin kuluttua mietin että tippukoon, ehkä sitten oppii jotain. Ei tippunut.
Toinen sukellus oli omalla House Reefillä ja iskän oli aika pulahtaa meren syvyyksiin. Tuulesta temmattu painomäärä osoittautui oikeaksi ja sukellus meni muutenkin hyvin. Virta oli aika voimakas joten oli mukava vain olla ja katsella mahtavia maisemia ja mereneläviä. Metrin mittaiset kilpikonnat jäivät parhaiten mieleen.
Sukellusten jälkeen mentiin rantaan ja "kotiin" lounaalle. Kävin vielä jututtamassa Annikaa huomisen kuvioista ja nyt hän vaikutti aivan uudelta ihmiseltä. Hyvä niin!
Illalla käytiin vielä "kylällä" kävellen ostoksilla. Sipsinhimo katkaisi selkärangan. Täältä Lorensolta kun ei saa oikein muuta kuin nuo mainitut kolme ateriaa. Kylälle oli kuulemma matkaa 20 min kävellen. Puolen tunnin talsimisen jälkeen Aaron oli valmis luopumaan toivosta ja Henrik kyydistä iskän olkapäillä. Sipsi- ja kokishimoa piti siis herätellä hieman uudelleen. N. 45 min kävelyn jälkeen osuimme kioskille ja saimme tyydytettyä tarpeemme. Paluumatkalla Lorenso kaappasi pojat skootterinsa kyytiin ja äiti ja iskä sai hetken laatuaikaa. Ja ei, emme sännänneet suinpäin viidakkoon, vaan kävelimme kaikessa rauhassa ja
HILJAISUUDESSA! takaisin kotiin ja päivälliselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti