lauantai 27. lokakuuta 2012

2012 reissun alkutunnelmia

Kas niin. Aikaa on edellisestä koko orkesterin matkasta vierähtänyt pari vuotta ja taisi se jäädä päättämättä oikein asiallisestikin. Nokkelimmat ovat kuitenkin kenties huomanneet että olemme olleet kaksi vuotta kotona, eli reissu saatiin onnellisesti päätökseen. No, josko tämä onnistuisi paremmin...

Minne tällä kertaa? Satu haluaisi Etelä-Amerikkaan mutta minun mielestäni se ei ole kaksivuotiaalle oikein sopiva. Toisaalta taas sukellusmahdollisuudet ja yleinen viihtyvyys ko. suunnalla ovat mielestäni aavistuksen kyseenalaiset. Siispä sain tahtoni läpi ja suuntaamme jälleen Aasiaa, tarkemmin sanottuna Indonesiaan. Ja kyllä, asiaan vaikuttaa keskeneräinen Divemaster tutkintoni ja toki myös kesällä bongaamani edulliset lennot. Nyt kun joutuu ostamaan neljä täysihintaista lippua niin joutuu hiukan myös miettimään mitä lennot maksavat.

Aluksi siis suunnistamme Frankfurtin kautta Singaporeen (525€/nenä) ja vietämme siellä pari päivää. Suunnitelmissa olisi pääasiassa kellojen kääntö ja siinä sivussa ChinaTownissa haahuilua sekä tutustuminen Singapore Zoo:hon. Sieltä matka jatkuu Lion Airilla Jakartan kautta Manadoon ja sieltä lautalla/veneellä Bunakenin saarelle kahdeksi viikkoa sukeltamaan. 13.11. tietämissä lento Manadosta Gorontaloon, taas Lion Airilla, ja sieltä yölautta Togeanien saarille. Togeaneilla pitäisi viettää viikko Black Marlin-sukelluskeskuksessa ennen siirtymistä bussilla/autolla Palun nurkille. Siellä pitäisi jälleen majailla viikko ja jatkaa matkaa lentäen Makassariin ja sieltä Kuala Lumpuriin. KL:ssä on pakko saada viettää muutama päivä. Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, KL on maailman paras kaupunki! Ainakin minun mielestäni. KL:stä sitten yöjuna Singaporeen ja Frankfurtin kautta kotiin:( Kotiinpaluu harmittaa jo nyt...

Matkaan ollaan siis jo lähdetty ja kirjoittelen tätä jetlagin pyörteissä, pahoittelut punaisen langan puuttumisesta ja mahdollisista kirjoitusvirheistä. Matkan alkuvalmistelut kotipuolessa menivät ihan mallikkaasti. Aaronkin sai eskarista lomaa vaikka anomus olikin kuulemma herättänyt kunnan koulutoimistossa pienimuotoisen haloon... Päivi-ope kuitenkin seisoi meidän puolellamme, kiitos Päivi!

Malarialääkitys päätettiin tällä kertaa ottaa mukaan, koska Togeaneilla se on ilmeisesti aika isokin ongelma. Lasten Malaronen kanssa taas tuli ongelmia niin hinnan kuin saatavuudenkin kanssa. Pelkkä resepti kun ei riitä vaan lupa pitää anoa kirjallisesti jostain virastosta ja se vie viikon. Lisäksi Malarone Pediatric maksaa apteekkarin arvauksen mukaan 120€ paketti eikä olisi tarvittu kuin 9 pakettia. Jäi siis ostamatta. Ei muutakuin aikuisten nappeja naamariin hiukan pienemmissä määrin. Älkää säikähtäkö, sain lääkäriltä annosteluohjeen:)

Jotkut lienevät jo kuulleetkin että Aaron päätti ottaa neljä tikkiä ylähuuleen kaksi päivää ennen lähtöä. Poisto ensi tiistaina, Bunakenilta siis lauttamatka Manadoon ja siellä lääkäriin. NIV VARMAA!!! Kyllä Hornet-mekaanikko nyt yhdet tikit poistaa...

Nyt siis Singaporessa ja huomenna eläintarhaan katsomaan villejä eläimiä jotka eivät, yllätys yllätys, olekaan häkeissä. Pojat ja Rouva ovat olleet ihan kiltisti eikä isompia kiukunpuuskia ole tullut juuri keltään vaikka oli pitkä lento eikä siinä oikein saanut kukaan kunnolla nukuttuakaan. Mutta nyt maate ja lataillaan niitä kuvia sitten myöhemmin.

3 kommenttia:

  1. Linjoilla ollaan odottelemassa uusia kuulumisia

    - Veeti & Elisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, olipa kiva lukea kuulumisianne. Mukavaa ja rentouttavaa jatkoa kaikille täältä lumisesta Pirkkalasta :)
      Näissä tunnelmissa tänään teitä lämpimästi mietiskelin ;)

      http://www.youtube.com/watch?v=XiPReVV8zI0&feature=share....

      Terkkuja Aaronille

      Terkuin Päivi

      Poista
  2. Terveiset Aaronille Jimiltä! Mukavaa lomamatkan jatkoa...

    T. Jimi&Jari

    VastaaPoista