Sukellusta Togeaneilla

Huippupaikka, kertakaikkiaan huippupaikka!!! Näkyvyyttä ihan älyttömästi ja nähtävääkin riittävästi eli runsaasti. Elämää ei veden alla ollut kuten Bunakenilla mutta tällaiselle amatöörille aivan riittävästi ja enemmänkin. Korallit olivat huippukunnossa, ainakin ne jotka näimme, ja sukellukset riittävävän haastavia kovien virtausten takia. Ja lähes jokainen sukellus oli enemmän tai vähemmän oma seikkailunsa...



Paikasta olisi järjestynyt lastenlikka sukellustemme ajaksi, mutta pojat olivat yhtä mieltä siitä että he eivät jää minkään ulkomaalaisen tätin kanssa. Varsinkin aavistuksen temperamenttinen Henkka ilmaisi mielipiteensä hyvinkin voimakkaasti. Mistä lie moisen ominaisuuden perinyt? Jouduimme siis sukeltamaan eri aikoihin ja tietenkin eri kohteissa. Keskus järjesti 2-5 sukellusta päivässä ja yksikin ilmoittautunut oli riittävästi. Satu avasi sukelluksensa Ilanin kanssa kaksin ja minä pari tuntia myöhemmin samaisen Ilanin ja muutaman muun sukeltajan kanssa. Sain parikseni ruotsalaisen Matsin ja koska olimme molemmat kokeneempia, saimme mennä kaksin edeltä käsin ja jatkaa virran mukana kumpaan suuntaan se vain veisi. Ilan tulisi perässä muiden kanssa. Ei muutakuin 16m pinnan alle, kierros kanjonin ympäri, pudottautuminen 30 metriin ja tunnustelemaan virran suuntaa. Ei jäänyt epäselväksi kumpaan suuntaan se vei... Seurasimme riuttaa 50 minuuttia ja nousimme pintaan. Kas! Olemmepas kaukana veneestä. Siis todella kaukana. Ei toivoakaan että veneestä näkisi missä olemme mutta onneksi tuoreella DM:llä on mukanaan turvamakkara. Vene kuitenkin pysyi paikallaan viitisen minuuttia ja sen jälkeen lähti vieläkin kauemmas poimimaan perässämme lähteneen ryhmän. Vasta tämän jälkeen oli meidän vuoromme. Virran suunta oli siis ollut toinen 18m tuntumassa. Hmmm!

Seuraavana päivänä oli minun vuoroni mennä kaksin oppaan kanssa. Jääkaapin kokoinen Lerry veti kuin mielipuoli vastavirtaan ja myötävirtaan. Ei paljoa ehtinyt maisemia katselemaan. No tämä kohnotus palkittiin n.45 min sukelluksen jälkeen komealla hailla. Kohellus loppui haihin ja ryhdyimme hiljalleen nousemaan kohti pintaa. Riuttaa ihaillessani tuntui kova tömähdys ja kuului pamaus. Mitä tämä nyt sitten on? Lerry tuli iholle ja kyseli olinko ok. Olin ok ja samalla tajusin kyseessä olevan laittoman dynamiittikalastuksen. Pinnalle päästyämme Lerry selosti suu vaahdossa kuinka hän halusi näyttää minulle hain ja samalla kirosi paikalliset kalastajat alimpaan helvettiin. Veneeseen päästyämme menimme riutan reunaan ankkuroidun tyhjän veneen viereen odottamaan syyllisiä. Voi sitä ripityksen määrää jonka herrat saivat. No lahjuksiksi he antoivat ämpärillisen kaloja. Hmmm!

Syväsukellus paikallisten tyttöjen kanssa oli myös vähintäänkin mielenkiintoinen. Suunnitelma oli mennä maksimissaan 40-45 metriin. Itse jäin lillumaan 40 tuntumaan vaikka tyttäret painoivat kuin kivet 45 metriin. Tai siis toinen painui ja toisella oli tasapainoituksen kanssa "hieman" ongelmia. Tyttären meno muistutti enemmänkin jojoa kuin sukeltajaa aivan koko sukelluksen ajan. 45 minuutin ja 10m paikkeilla ollessamme tasapainoitusongelmista kärsivä tyttö kertoi ilmaa olevan komeat 20 bar. Crispin ampui poijun pintaan ja deco-pullo tipahti poijun viereen hetkeä myöhemmin. Siitä sitten hengittelemään. Hmmm!

Viimeinen sukellukseni oli kohteessa nimeltä Gap joka on viisto riutta eikä perinteinen seinä. Virtaus oli todella mielenkiintoinen. Se suorastaan heitteli aivan joka suuntaan. 45min tuntumassa alkoi jälleen tapahtumaan. Jackie oli hukannut parinsa. Yksi sukeltaja siis kateissa! Minuutti pyörintää ja sitten pintaan. Turvapysähdyksen aikana vene ajoi suoraan päältämme ja täysillä tietenkin. Veneessä kadonnut Mats kertoi että oli ollut aamupäivällä syvemmällä sukelluksella ja nyt piti nousta ylemmäs, mutta virta vei voiton ja Mats ajautui irti syvemmälle jääneestä riutasta. Hmmm!

Jojo sukelsi myös satun kanssa ja silloin tytöltä putosi painovyö kesken reissun. Toisella sukelluksella DM kävi viemässä vähempi-ilmaisen yksilön pintaan ja käski Satua ja saksalaishomppeleita odottamaan syvemmällä. Satuhan teki työtä käskettyä mutta pojat jatkoivat matkaa. Eikun perään noutamaan poikia ja tuomaan ne takaisin samaan paikkaan jossa DM pyörikin etsimässä heitä. Hmmm!

Kävimme myös Una Una tulivuoren rannoilla sukeltamassa. Venekyyti kohteeseen kesti tunnin ja pojatkin oli mukana. Oli kuulemma sairaan hauskaa kun vesi lensi ja rynkytys oli aikamoista. Aaron tuumasikin ettei vaari aja koskaan veneellä näin hyvin! :) Jälleen jouduimme sukeltamaan eri aikaan kun pojat eivät edelleenkään halunneet jäädä setien kanssa kannelle. Toinen pidemmälle suuntautunut retki oli B-24 pommikoneen hylky 20 metrin syvyydessä. Tällä kertaa onnistuimme lahjomaan pojat jäämään kannelle ja pääsimme edes kerran kahdestaan pinnan alle. Kekseillä ja karkilla on ihmeellinen voima 2- ja 6-vuotiaisiin. Ohjeistimme pojat olemaan kiltisti ja syömään keksejä minkä jaksavat ja sen jälkeen voisi vaikka koittaa ruokkia kaloja keksien murusilla. Hylky makaa 20 metrin syvyydessä suojaisassa poukamassa lähellä rantaa ja siksipä näkyvyys onkin melko huono (2-8m), mutta kohde on hieno ja koneessa on monenlaista nähtävää kymmenistä skorpionikaloista konekivääreihin. Hylyltä poispäin sukeltaessamme näin pohjassa kokonaisia TUC-keksejä. Maski täyttyi vedestä...:)



Lähistöltä löytyy myös meduusajärvi, jonne tietenkin menimme tutustumaan. Oli melkoisen jännää hommaa uida meduusojen keskellä vaikka tiesi ettei ne polta. Mutta jos ne kuitenkin... Siellähän me lilluimme koko perhe suolaisessa "järvessä" punaisten meduusoiden keskellä. Aaron ilman kellukkeita, Henkka Salama McQueen-pelastusrenkaassa ja iskä omassa pelastusrenkaassaan, äidistä en sano mitään ettei tule ympäri korvia...:) Aaronia pelotti aluksi hillittömästi, mutta pelko karisi aika pian ja poishan ei sieltä olisi vielä tunninkaan jälkeen saanut lähteä. Henkka oli aivan kauhuissaan kun meduusat tuli iholle ja niinpä pikku viilipytty pyysikin päästä pois aika pian. Paluumatkalla poikkesimme vielä mittailemassa tiluksia vielä toistaiseksi autiolla hiekkarannan pätkällä...



Edellä mainituista kommelluksista huolimatta nostan tämän parhaaksi sukelluskohteekseni jossa olen koskaan käynyt. Kaikki nuo kommellukset ovat kuitenkin yksilöiden omia hölmöilyjä. Toki paikalliset oppaat voisivat brieffissään kerrata virtasukellusten niksit. Eikä Breakfast With Rice And Fish-, Brittish Women Really Are Funky- tai suomalaisittain Tarkka Pari Sukeltaa Ilman Ongelmia-lorun läpikäynti olisi ollenkaan pahitteeksi.

Myös pelkästään lomakohteena tämä sujahtaa epäilyksettä suoraan listaykköseksi. Paikka on vain yksinkertaisesti niin kaunis, rauhallinen, viihtyisä, lämmin, tunnelmallinen, siisti jne. Bungalowissamme vierailleet eläimet eivät laske arvostusta tippaakaan. Jos ei voi sietää rapuja, bambuverhossa asuvaa torakkaa tai ikkunasta keskellä yötä sisään hyppäävää koiraa, on parempi mennä toisaalle. Vaikkapa Nokialle Edeniin. Ruoka oli hyvää ja maukasta, vaikkakin hiukan yksipuolista. Riisiä ja kalaa, mutta joka päivä kala oli eri tavalla valmistettua ja eri tavalla maustettua. Jos oli chilillä maustetun kalan vuoro, oli pojille tarjolla oma chilitön vaihtoehto. Ranta oli puhdas ja se puhdistettiin joka aamu nousuveden tuomista roskista. Roskat kerättiin oikeasti pois eikä niitä vain lakaistu takaisin mereen muiden riesaksi.

Tänne on pakko päästä uudelleen!!!

Togeanien arkea

Saavuttiin siis tänne aamulla kymmenen nurkilla ja vastaanotto oli erinomainen. Talon kaikki neljä koiraa olivat myös meitä vastassa. Ricky, Scuba, Dive ja Suunto. :) Ensimmäiseksi meiltä tiedusteltiin nälän tilaa ja olimme tietenkin nälkäisiä kun edellisen yön risteilyllä ei ollut kioskissa oikeastaan muuta kuin keksejä ja vettä. Bungalowimme on mallia DeLuxe. Standardin ja DeLuxen eroista en tiedä muuta kuin että tämä maksaa 20€ nurkilla/yö ja halvempi olisi ollut 15€ tietämissä. Hintaan kuuluu tietenkin kolme ateriaa ja teetä ja kahvia jos jakopisteessä sattuu olemaan kuumaa vettä tai vettä ylipäätään. Maisema mökin terassilta on mitä mainioin ja puhtaaseen hiekkarantaan on matkaa kokonaiset viisi metriä. Itse bungalowi on siisti, wc on siisti ja vuodevaatteet ovat puhtaat. Sängyn päällä on moskiittoverkko ja pojat saivat lattialle omat patjat eikä heistä muutenkaan veloiteta mitään. Asiallista! Moskiittoverkkoa talo ei pojille kuitenkaan tarjonnut, mutta onneksi rinkan syövereistä löytyy sellaisia oikein kaksin kappalein. Malarian kun pitäisi näillä nurkilla olevan oikein isompikin riesa.

Kaikki on siis mallillaan, mutta ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Vesi, tuo elämän eliksiiri, on täällä melkoisen kortilla. Ruokailujen yhteydessä tarjottava juomavesi on ymmärtääkseni keitettyä sadevettä tai "raanavettä". Keittoastiana on muutamana päivänä toiminut sama kattila jossa on hetkeä aiemmin käsitelty kaloja... Hyi helevetti kuinka pahaa voi olla 30-40 asteinen kalan makuinen vesi!!! No eipä auta itku markkinoilla. Pullovesi oli päässyt baarista loppumaan ja hirveä jano päällä niin minkäs teet? No ostat baarista viimeiset spritet tietenkin ja annat ne pojille iltajuomaksi. Sopivasti sokeroitu limukka upposi herroihin kuin kuuma veitsi voihin ja nukkumatti tuli yllättävänkin nopeasti. Luojan kiitos niillä oli spriteä eikä cokista. No, takaisin veteen. Tuo "raanavesi" siis on sadevettä ja Wakaista veneellä ajettua vettä. Melko työlästä hommaa siis tuo makean veden jakelu. Siksipä sen käyttöä on rajoitettu siten että sitä on tarjolla aamuisin klo 8-10 ja iltaisin 17-19. Noihin aikoihin olisi siis hyvä olla kotona jos mielii makeaan suihkuun(kylmään) tai haluaa täyttää huljutus-saavin. Tämä ei avautunut meille vielä ensimmäisenä päivänä ja siksipä poikkien hiekkaämpäri olikin usein matkalla merestä bungaloviin ja takaisin.

Toisena hyvinkin vähäisenä miinuuksena mainittakoon että sähköä on tarjolla vain 17-23 välisenä aikana. Yhdentoista jälkeen siis koittaa pimeys, mutta onneksi on lamppuja matkassa. Pojille illan kohokohta on kun saa ottaa taskarit kouraan ja lähteä tutkimaan rapuja rantakivikosta. Taskarimiehet myös nukkuvat lamput kourassa ihan vaan varmuuden vuoksi jos alkaa pelottamaan. Viime yönä Henkka heräsikin ja alkoi kauhea kiljunta huoneen lattialta. Taskari ei ollut edes syttynyt, mutta ilmeisesti hämäränäkö on juniorilla sen verran erinomainen että erotti hyttysverkkoa kiipeävän reilun 10 senttisen ravun riittävän selkeästi. Iskä vanhana ravustajana sitten ravisteli ravun ämpäriin ja vei sen takaisin mereen. Samassa rytäkässä Henkan ollessa äidin sylissä rauhoittumassa, tuntui herra hieman kuumalta. Vaivaiset 39,6 lämpöä. Kirottua! Ei muuta kuin nappia naamariin ja takaisin höyhensaarille. Saapas nähdä mitä tästä seuraa...

Siirtyminen Togeaneille

Tuli siis aika heittää hyvästit Bunakenille ja siirtyä poimunopeudella n.400km:n päähän Togeanien saarille ja siellä tarkemmin Kadidiri saarelle Black Marlin keskukseen. Matka alkoi tiistaina aamulla kello 9 Two Fishin järjestämällä vene/taksi yhdistelmällä kohti lentokenttää. Manadosta pääsee toki autollakin Gorontaloon, mutta 250km:n matka ottaa "vaivaiset" 10 tuntia. 10 tuntia tulikuumassa autossa kiukkuisten apinoiden, eiku, ihanien poikien kanssa kuulosti siis vähemmän houkuttelevalta. Kentällä olimme kerrankin ajoissa n.11 aikaan ja lentomme lähtisi vasta 15:30. Kentällä oli KFC. Täytyykö kertoa enemmän... Parin viikon riisi- ja kalakuurin jälkeen olisi luullut hampurilaishimon olevan melko korkealla, mutta ei. Minun ei tehnyt mieli mennä sinne vaan olisin mieluummin liittynyt paikallisten seuraan muovituoleille nauttimaan Nasi Gorengia. Hävisin kuitenkin äänestyksen murskaluvuin 1-3. No olihan se ihan ok! Lento lähti 20 minuuttia etuajassa ja olin hieman pettynyt kun Wings Air oli uusinut kalustoaan enkä päässyt DASH-8:n vaan perus ATR:n kyytiin. Petturit!!! Hintaa tälle 40min pyrähdykselle tuli neljältä hengeltä 120€, varsin kohtuullista siis.

Perillä Gorontalossa otimme mini vanin jonne ahtautui kaksi lasta, kaksi naista ja neljä miestä. Satu pääsi poikien kanssa etupenkille ja minä peräluukkuun sikaosastolle. Matka kentältä satamaan veisi tunnin; olihan sillä pituuttakin kuitenkin yli 30km! Tuo tunti venähti kuitenkin lähes kahdeksi, koska täytyihän kaikki matkustajat toimittaa kotiovelle saakka. Jokaisen kodin pihassa myös pojat piti saada ulos autosta jotta heistä saataisiin valokuvia perhealbumiin. Kas kun ei teelle pyydetty jäämään. Ja sama salamavalojen läiske jatkui satamassa. Täällä ei ilmeisesti ole liiemmin liikkunut valkonaamojen lapsia kun oikeasti kaikki halusivat käydä poikien iholle. Ja kyllä pojat tykkäsi... :)


Lautta Gorontalosta Togeaneille kestäisi koko yön. Otimme oikein bisnis-luokan paikat, joka tarkoitti aivan helvetin kylmää ilmastointia ja keinonahkaisia penkkejä joista sai selkänojan oikein makuu-asentoon. Lauttaliput maksoi yhteensä reilun kympin. 12 tuntia lähtemisemme jälkeen olimme siis noin puolimatkassa ja pojat tajuttomina nahkatuoleissa. Nuo tuolit ovat varmasti itsensä Saatanan suunnittelemia. Niillä on mahdoton istua saati nukkua! Keinonahka hiostaa hanuria aivan älyttömästi vaikka huoneessa on 18 astetta lämmintä. Oli pakko käydä välillä ulkona lämmittelemässä. No poikia tuo ei haitannut, eikä oikein Satuakaan, mutta itse en juuri yöllä nukkunut.

 

 

Aamulla 9 aikaan saavuimme Togeanien saarille Wakain satamaan. Ulostautuminen ei ollut ihan yksinkertaista koska se tapahtuu autokannelta keulaportin kautta ja suurin osa matkustajista aikoi jatkaa matkaansa Ampanaan asti. Nämä jatkajat olivat sitten pinonneet styrox laatikkonsa portaiden alapäähän, tietenkin! Minnepä muuallekaan ne kuuluisivat kuin kulkuväylälle. Ensimmäisen tornin kaadettuani ihmiset ymmärsivät että tuo saattaa haluta ulos. Eikun huvikseni tässä seison rinkka selässä, toinen oikeassa kädessäni ja kaatelen teidän laatikkopinoja... Puupäät!!! No ulos päästiin kuitenkin ja Crispin oli kuin olikin odottamassa meitä veneellään. Vielä 15min pikkuveneessä ja olisimme siirtyneet 400km vaivaisessa 26 tunnissa.

Sukellusta Bunakenilla

Niinhän siinä sitten kävi että valmistuin viimeinkin Divemasteriksi. Jiihaa!!! Aika hienoa! Seuraavaksi sitten Instructor, kai...


Sukellukset Bunakenin ympäristössä on kyllä hienoja. Vedenalainen maailma ei kuitenkaan aivan vastannut odotuksia jotka olin luonut Discovery Channelin dokumenttien pohjalta. Saattaa olla että öiset sateet valuttivat saarelta mereen sen verran "sakkaa" että näkyvyys ei ollut paras mahdollinen. Elämää pinnan alla kuitenkin oli enemmän kuin tarpeeksi,kuten myös muita sukeltajia. Muiden sukeltajien, kuten myös itseni myötä riutat ja eliöstö varmasti kärsivät ja ehkä tuo seutu on jo parhaat päivänsä nähnyt. Itse kuitenkin pyrin sukeltamaan mahdollisimman varovasti korallien tuntumassa. Kuitenkin lähes 75%:lla sukeltajista oli matkassaan pointteri (30 senttinen metallitikku) jolla he saivat roikuttua paikallaan voimakkaassa virrassa ottamalla sillä tukea riutasta. Pointerilla on myös kätevä sohia ja tökkiä mereneläviä esiin koloistaan. Ehkä tuota kepakkoa ei ole tuohon tarkoitettu... Huvittavin ja samalla säälittävin pointterin käyttäjä oli ruotsalainen 9v Didrik. Iskä oli ostanut pojalle koko sarjan varusteita ja laittanut hänet bubblemaker ohjelmaan. Reguissa, liivissä, märkkärissä, tietokoneessa ja pointterissa roikkui kaikissa hintalappu kun niitä ryhdyttiin kasaamaan. Saimme kuitenkin ylipuhuttua pojan ja hän suostui jättämään tikun veneeseen. Tietokoneeseen emme puuttuneet, sillä kyllähän se on hyvä olla ranteessa parin metrin syvyydessä... :)

Entäpä Living Colours sitten? Täysin yliarvostettu keskus. Kuten jo aiemmin mainostin, ilman Alia olisin valinnut toisen keskuksen. En oikeastaan koskaan ennen ole tuntenut oloani niin epätervetulleeksi kuin tuossa paikassa. Ja sama tunne joka aamu! Enpä tiedä sitten mistä ovat vuoden TripAdvisor palkinnon saaneet. Kaikessa toiminnassa keskityttiin ainoastaan rahaan. Toki sitä vartenhan he sitä tekevätkin, mutta kyllä asiakaspalveluunkin olisi syytä hieman panostaa. Esimerkkinä mainittakoon laskun maksu. Viimeisen sukellukseni jälkeen ajattelin maksaa laskuni pois nettipankin kautta jonka Mia oli kertonut olevan mahdollista. Noh, saavuimme rantaan puoli viiden tietämissä ja Ali soitti heti Mialle ja hän lupasikin tulla 18:00-18:30. Oli kuulemma joku juttu kesken ravintolassa sadan metrin päässä. Lupasin odottaa. No tulihan hän 18:25 ja laskukin oli kirjoitettuna kassakaapissa. Siitä sitten iPadi tulille ja pankkiin. "Onks sulla meen tilitiedot?" kuului kysymys. No eipä ole ei. Kaipa sun olisi ne annettava niin sitten olisi. No ne piti sitten kaivaa jostain sähköpostista salamannopealla nettiyhteydellä. Hieman hämmästyttävää! Sotilaspedagokiikassa käytetään syväjohtamisen neljää kulmakiveä jotka soveltuvat mielestäni erinomaisesti myös liike-elämään. Asiakkaan näkökulmasta katsottuna yksikään ei toteutunut. No sain laskun kuitenkin maksettua ja sitten juoksujalkaa omaan hotelliin 10min päähän. Olihan kello jo 18:50 ja päivällinen olisi katettu 19:00 ja valmistujaiseni 20:30 Two Fishin baarissa. Ali leipoi juhliin leipää ja teki valkosipulivoita. Oli muuten huippuhyvää! Jälleen kerran ylistyslaulu Alille!

Tuo majatalomme oli siis paikka nimeltään Two Fish. Hieno paikka ja kaikki toimi. Henkilökuntakin oli ystävällistä ja palvelualtista. Satu siis sukelsi Two Fishin kanssa koska hän teki sen, jota minäkin harkitsin, eli vaihtoi keskusta. Two Fishillä kulmakivet olivat erinomaisesti hanskassa. Pieniä asioita, kuten DM:n päivittäinen tapaamisaika 16:00 jolloin voi keskustella päivän sukelluksista ja tulevista sukelluksista sekä leimauttaa lokikirjan, laskun sorvaaminen asiakkaalle edullisemmaksi jne.

Melko karua tekstiä, mutta viikko Bunakenilta poistumisen jälkeenkin olen edelleen samaa mieltä. Sukellukset ovat kuitenkin kertakaikkisen upeita edelleen eli suosittelen kohdetta ehdottomasti! Keskusta valitessanne miettikää nyt vielä haluatteko oikeasti Living Coloursiin vai olisiko kuitenkin joku muu parempi...

Bunakenin arkea ja Indonesialainen sairaala

Täällä ollaan edelleen, Bunakenin saarella. Alkuperäinen suunnitelmamme asua Lorenson cottagessa koko kaksi viikkoa kariutui rantaan ja ennenkaikkea uimiseen. Olimme luvanneet pojille, että reissussa saa uida joka päivä ja niin paljon kuin jaksaa. Kävi kuitenkin ilmi, että Lorenson rannassa kasvaa mangrovepuita ja nousu-laskuvesi vaikuttaa paikkaan niin, että välillä rannassa ei ole vettä laisinkaan, näkyvissä on vain pelkkiä mangroven juuria. Nousuvesi taas toi tullessaan vettä ja ROSKIA. Oli ällöttavää antaa poikien iltaisin lillua vanhojen kenkien ja muovipussien seassa:-(.


Päätimme siis vaihtaa mökkiä. Nykyinen asemapaikkamme on Two Fish niminen sukellusresortti, jossa on iiiiso uima-allas. Muutenkin paikka on huomattavasti parempi, Lorensolla kun tuppasi avonaisista ikkunoista kissoja sisään niin, että poikien hyttysverkon reunoilla nukkui joka aamu kaksi kattia. Yääk. Paikassa oli vielä avonainen kattorakennelma, joten kissoja taiteili yläpuolellamme muutenkin... Täällä majoitukseen kuuluu aina 3 ruokailua päivässä ja tottapuhuen alkoi kyllästyttää myös samoina toistuvat ruoat. Jopa pojat ilmoittivat jo kolmannen aamun jälkeen, etteivät
 haluaisi aamupalaksi pannukakkua. Tähän majoitukseen kuuluu myös sukelluspaketti minulle, mutta katsotaan nyt pääsenkö sukeltamaan, kun korva vaivaa kovasti.

Kävin eilen paikallisessa sairaalassa. Tunti ensin veneellä ja sitten toinen autolla. Tämä vaivannäkö kertonee, että olin todella kipeä.  Mutta, sairaalahan se vasta kokemus oli... Valehdeltuani ensin vanhempani Pirkko ja Erkki Tulosen puhelinnumeroineen (vaihtoehtoa ei ollut, niihin kohtiin oli PAKKO saada nimet), minut johdatettiin vaa'alle punnittavaksi ja sitten mitattiin pituus. Tämän jälkeen mitattiin verenpaine ja syke. Sitten ystävällinen lääkäri kysyi minulta, haluaisinko keskustella terveydestäni. No, aloin sitten selittää korvasta, jolloin selvisi, että minut tulee lähettää toiselle lääkärille. Lähes samat hommat toistuivat, mutta luulen että sain oikeat lääkkeet ja toivon todella, että tulen (sukellus)kuntoon. Pääsinpähän samalla reissulla ihmisten ilmoille, syömään KFC:ssa ja ostamaan herkkuja paikallisesta hypermarketista. Täällä saarellahan ei ole mitään kauppoja, muutama pieni kioski hyvin suppeine valikoimineen puolen tunnin kävelymatkan päässä. Täällä on siis ainoastaan rantaa, majoituspaikkoja, muutama pikkutie ja viidakkoa. Paikalliset asuvat muutamassa kylässä ja saaren asukasluku ei päätä huimaa.

 Poikien aika kuluu siis tätänykyä altaalla, jossa vietämme n. 5 h päivästä. Aaron alkaa olla tosi hyvä uimari ja sukeltaja. Henkka pysyy hyvin menossa mukana uimarenkaan ja kellukkeiden kanssa. Kelit on suosineet meitä, vaikka täällä onkin sadekausi. Sade ajoittuu yöhön ja Henkan päiväuniin. Henkan unien aikana on sitten hyvä tehdä Aaronin läksyjä (jotka kohta jo loppuu:-() ja lukuläksyjä, joita olemme keksineet lisää. Iso osa päivästä kuluu myös kortinpeluussa. Uno on ahkerassa käytössä ja ollaan opetettu sankareita myös pelaamaan paskahousua. Jos joku tietää sille sivistyneemmän nimen -saa kertoa.











 
Nyt odotellaan iltaruokaa, jonka jälkeen pojat yleensä PYYTÄVÄT (kyllä, tämä on totta) nukkumaan. Nykyään menevät siis koisimaan 20.00 ja heräävät 5.30. Tämä rytmi on meillekin ihan hyvä, sukelluksille lähtö on ylensä 8.00 ja sitä ennen on kiva ehtiä rauhassa oleilla ja syödä. Täksi illaksi ollaan yritetty suunnitella peli-iltaa korteilla ja sipsejä ja limppaa -vähän luksustakin joskus;-). Pojat ei tästä ruoasta välitä, joten heistä on karissut kaikki ylimääräinen. Syövät vain nälkäänsä, eivät maun takia. Toivottavasti tämä sama ilmiö alkaa nakyä myös äitissä ja iskässä...

Aaronin ja Henkan terveiset

AARON:

TULTIIN TÄNNE LENTOKONEELLA. MENTIIN ASUMAAN KIINALAISEEN HOTELLIIN. MENTIIN VIELÄ ELÄINTARHAAN JA YÖSAFARILLE. KÄYTIIN KAUPOILLA.
MENTIIN VIIDAKON LÄPI TASKULAMPPUJEN KANSSA. MENTIIN LAIVALLA PAIKKAAN, MIKÄ OLI MERELLÄ. SITTEN MENTIIN SUORAAN NUKKUMAAN. AAMULLA KUN HERÄTTIIN, ISKÄ MENI SUKELTAMAAN.SYÖTIIN LÄTTYJÄ, ANANASTA, PAPAIJAA JA MANGOA, MISTÄ EN HIRVEÄSTI TYKÄNNYT. SITTEN MENTIIN RANNALLE KÄVELEMÄÄN JA KERÄÄMÄÄN SIMPUKOITA.LÖYSIN MYÖS TODELLA MONTA RAPUA.TEHTIIN VESIJOKI HENKAN KANSSA JA ÄITI PIIRTELI LUKUTEHTÄVIÄ HIEKKAAN.KATSOTTIIN MYÖS KUN RAVUT KIIPESIVÄT KEPPIÄ PITKIN JA YKSI RAPU OLI TODELLA NOPEA (PAIKALLINEN PELI).
SEURAAVAKSI KÄVELTIIN UUTEEN HOTELLIIN. ISKÄ MENI TAAS SUKELTAMAAN. HENKKA, ÄITI JA MINÄ MENTIIN UIMAAN UIMA-ALTAASEEN JA SITTEN ÄITILLE TULI KORVA KIPEÄKSI JA HÄN JOUTUI LÄÄKÄRIIN.KORVANKÄYTÄVÄ OLI TULEHTUNUT JA ÄITI SAI LÄÄKKEITÄ LÄÄKÄRISTÄ. SEURAAVALLA KERRALLA, KUN ISKÄ TULI MEIDÄN KANSSA UIMAAN, MINÄ TIPUIN UIMA-ALTAAN REUNALTA.UIDAAN JOKA PÄIVÄ SATA TUNTIA.
TYKKÄÄN UIDA JA EN TYKKÄÄ OIKEIN MISTÄÄN RUOASTA.

TOIVOTTAVASTI KAIKKI VASTAA JOTAIN TÄHÄN.



HENKAN TERVEISET PÄIKKYYN:


JOS JOSKUS PÄIKYSTÄ MENTÄISIIN KIRJASTOON(SINISEEN). KIVAA OLLUT TÄÄLLÄ. OLLAAN PELATTU JA PELATTU JA PELATTU. EN TYKKÄÄ MISTÄÄN RUOASTA ENKÄ SALAATISTA. MÄÄ TYKKÄÄN LEIVÄSTÄ. MULLA ON IKÄVÄ PÄIKKYYN KOSKA MÄÄ HALUAN MENNÄ PÄIKKYYN. PÄIKYSSÄ ON MUKAVAMPAA KUIN REISSUSSA.

Ensimmäiset sukellukset

 

Aamulla alkoi normaali lapsiperheen kohellus aurinkorasvan levityksellä ja kiukuttelulla aamupalapöydässä. Perussettiä siis. Emme myöhästyneet sovitusta 0800:sta kuin 20 minuuttia eli varsin onnistunut ajoitus... Ei muuta kuin orkesteri veneeseen muiden sukeltajien mukana. Poikia taisi jännittää menomatkalla kun kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Ihana hiljaisuus, kerrankin! Mutta eipä tuota kestänyt kuin puoli tuntia. Perillä Lekuan riutalla Aaronin tahdosta äiti sai sukeltaa ensiksi. Kiepautus laidan yli takaperin mereen taisi olla sukelluksen haastavin osa ;) Kertokoon rouva itse tunnelmistaan myöhemmin. Virta pinnalla riutan reunalla oli sen verran voimakas että päätin jäädä poikienkin kanssa kannnelle odottelemaan äitiä; kahden uimataidottoman apinan piteleminen voimakkaassa virrassa ei vaan onnistu! Kun kansi tyhjeni vieraista, kapteenia lukuunottamatta, oli show valmis. Kokkaan, perään, kokkaan, perään, laidalle, perään, kokkaan, laidalle... Koko tunnin kauhea ravi ja molotus. Aluksi juoksin Henkan perässä, mutta n. kymmenen minuutin kuluttua mietin että tippukoon, ehkä sitten oppii jotain. Ei tippunut.

Toinen sukellus oli omalla House Reefillä ja iskän oli aika pulahtaa meren syvyyksiin. Tuulesta temmattu painomäärä osoittautui oikeaksi ja sukellus meni muutenkin hyvin. Virta oli aika voimakas joten oli mukava vain olla ja katsella mahtavia maisemia ja mereneläviä. Metrin mittaiset kilpikonnat jäivät parhaiten mieleen.



Sukellusten jälkeen mentiin rantaan ja "kotiin" lounaalle. Kävin vielä jututtamassa Annikaa huomisen kuvioista ja nyt hän vaikutti aivan uudelta ihmiseltä. Hyvä niin!

Illalla käytiin vielä "kylällä" kävellen ostoksilla. Sipsinhimo katkaisi selkärangan. Täältä Lorensolta kun ei saa oikein muuta kuin nuo mainitut kolme ateriaa. Kylälle oli kuulemma matkaa 20 min kävellen. Puolen tunnin talsimisen jälkeen Aaron oli valmis luopumaan toivosta ja Henrik kyydistä iskän olkapäillä. Sipsi- ja kokishimoa piti siis herätellä hieman uudelleen. N. 45 min kävelyn jälkeen osuimme kioskille ja saimme tyydytettyä tarpeemme. Paluumatkalla Lorenso kaappasi pojat skootterinsa kyytiin ja äiti ja iskä sai hetken laatuaikaa. Ja ei, emme sännänneet suinpäin viidakkoon, vaan kävelimme kaikessa rauhassa ja
HILJAISUUDESSA! takaisin kotiin ja päivälliselle.